Oletko sinä meidän uusi HR-asiantuntija?
Tule Tuusulan seurakunnan taloushallinnon tiimiin hoitamaan monipuolisia tehtäviä!
HR-asiantuntijana tehtäviisi kuuluu mm.
- laadit henkilöstöön liittyviä toimintaohjeita, suunnitelmia, raportteja, tilastoja ja kyselyitä,
- hoidat työsuhteeseen liittyvien tietojen ylläpidon ja työsopimusten valmistelun,
- toimit työterveyshuollon, eläke- ja vakuutusyhtiön yhteyshenkilönä,
- vastaat palkanlaskennasta yhteistyössä Kirkon palveluskeskuksen kanssa: palkkamateriaalin toimittamisesta, sen oikeellisuudesta ja palkkatietojen tarkistamisesta,
- osallistut henkilöstöbudjetin laadintaan sekä henkilöstöhallinnon kehittämiseen,
- pidät henkilöstön ajan tasalla aktiivisella yhteydenpidolla, ohjeistat ja neuvot henkilöstöä henkilöstöasioissa sekä huolehdit henkilöstöasioiden ajantasaisuudesta intranetissä.
Tehtävänkuva voi tarkentua ja täydentyä organisaation tarpeiden mukaan.
Olet osa neljän hengen tiimiämme. Tiimi hoitaa henkilöstöasioiden lisäksi myös esimerkiksi talous- ja tietohallintoasioita.
Edellytämme sinulta vähintään ammattikorkeakoulu- tai vastaavaa koulutusta, vankkaa kokemusta vastaavista henkilöstöhallinnon tehtävistä sekä hyvää suomen kielen suullista ja kirjallista taitoa. Arvostamme seurakuntien tai muun julkishallinnon työkokemusta.
Tehtävässä menestyminen edellyttää muutosvalmiutta, hyviä vuorovaikutustaitoja ja sujuvaa asioiden omaksumiskykyä. Odotamme sinulta kehittävää ja innostunutta työotetta, ja rohkeutta tarttua tehtävään kuin tehtävään.
Toistaiseksi voimassa oleva työsuhde alkaa 12.1.2026.
Tehtävän palkkaus on Kirkon virka- ja työehtosopimuksen vaativuusryhmän 503 mukainen peruspalkka 2957,24 euroa kuukaudessa. Tämän lisäksi voidaan maksaa aikaisemman kokemuksen perusteella kokemuslisää enintään 386,50 euroa kuukaudessa. HR-asiantuntijan toimipaikka on seurakuntakeskus Hyrylässä, ja esihenkilö on palvelupäällikkö. Tehtävässä noudatetaan kuuden kuukauden koeaikaa. Rekrytoinnissa voidaan käyttää apuna henkilöarviointia.
Tuusulan seurakunnassa on käytössä Kirkon virka- ja työehtosopimuksen mukainen suorituslisäjärjestelmä, kattava työterveyshuolto ja henkilöstöedut, muun muassa virkistys- ja hyvinvointietu 200 euroa vuodessa. Tuusulan seurakunnassa on käytössä hybridityömalli.
Lähetä hakemuksesi rekrytointijärjestelmämme kautta viimeistään 22.10.2025 klo 16 mennessä. Haastattelut ovat viikolla 44 ja niihin esitämme kutsut henkilökohtaisesti.
Lisätietoja saat palvelupäällikkö Riikka Koskela, puh. 040 571 05 34.

https://www.tuusulanseurakunta.fi/
Lisätietoja saat palvelupäällikkö Riikka Koskela, puh. 040 571 05 34.
Tuusulan seurakunta on keskisuuri seurakunta Keski-Uudellamaalla.
Sijainti
Rykmentintie 34
04300 Tuusula
Muut tehtävään liittyvät tiedot
Kirkkorekry - Find jobs in Finland
For Job Seekers we provide tools to find jobs and information on job search.
For Employers we provide recruitment software and expert services that are suitable for external and internal recruitment.
Our web service uses cookies to improve the user experience. By using this service you agree to our use of cookies. privacy policy and privacy notice and accessibility statement.
Feedback : tuki@kirkkorekry.fi or form
browser-warning-description