Kesä 2026 Tampereen seurakunnilla kutsuu! Tampereen ev.lut. seurakuntayhtymä ottaa palvelukseensa kesätyöntekijöitä sekä paikallisseurakuntiin että yhteisen kasvatuksen kesätoimintaan.
Kutsumme hakijoita teologian, nuorisotyön ja kirkkomusiikin opiskelijoista sekä muiden kasvatustyöstä kiinnostuneiden joukosta.
Olethan ensi kesänä mukana iloisessa porukassa ja valmis tekemään monipuolista kesää Tampereella noin 3 kuukautta. Palkkaamme työntekijöitä yhteisen kasvatuksen Leirikesään leiri- ja kerhonohjaajiksi. Haemme myös Eteläiseen seurakuntaan yhtä kesäteologia sekä Harjun seurakuntaan yhtä kesäkanttoria ja kahta kesäteologia. Työt painottuvat leirityöhön ja sisältävät työtehtäviä niin kaupungissa kuin leirikeskuksissakin.
Paikallisseurakuntiin sijoittuvat tehtävät sisältävät myös yleistä seurakuntatyötä. Tehtäviin valittujen tulee olla 18 vuotta täyttäneitä ennen työsuhteen alkamista.
LEIRIKESÄN OHJAAJA YHTEISEEN KASVATUKSEEN (työsuhteen kesto n. 3 kk)
14 työpaikkaa
Työn aloitus 25.5.2026
2 työpaikkaa
Työn aloitus 11.5.2026
Leirikesän ohjaajan työ sisältää perhe- ja kouluikäisten leirien sekä kaupunkitoiminnan suunnittelua ja toteuttamista. Leirikesätoiminta on kristillistä kasvatusta ja ohjelma koostuu monipuolisesta tekemisestä eri teemojen ympärillä. Työt painottuvat leirityöhön ja sisältävät työtehtäviä niin kaupungissa kuin leirikeskuksissakin. 11.5.2026 alkaviin työsuhteisiin sisältyy kesän valmistelua muulle Leirikesän tiimille. Hakijoilta edellytetään luovuutta sekä tiimityövalmiutta. Hakijan eduksi katsotaan monipuolinen kokemus lasten ja nuorten parissa toimimisesta, seurakunnan toiminnasta ja leireistä.
Palkkaus on KirVESTES:n vaativuusryhmästä 401 (2345,83/kk). Leirityössä työntekijälle maksetaan leiripäiväraha ja peritään ateriakorvaus. Tehtävään valittavien tulee olla konfirmoituja ev.lut. kirkon jäseniä (Kirkkolaki 7:2) ja heidän tulee esittää rikosrekisterilain 6 §:n 2 momentissa tarkoitettu ote rikosrekisteristä ennen tehtävän vastaanottamista.
KESÄTEOLOGI
3 työpaikkaa
Työn aloitus 25.5.2026
Työt painottuvat rippikoulu- ja nuorisotyöhön sekä yleiseen seurakuntatyöhön. Työt sisältävät työtehtäviä niin kaupungissa kuin leirikeskuksissakin. Hakijoilta edellytetään luovuutta sekä tiimityövalmiutta ja hakijan eduksi katsotaan monipuolinen kokemus lasten ja nuorten parissa toimimisesta.

KESÄKANTTORI
1 työpaikka
Työn aloitus 25.5.2026
Työt painottuvat musiikki- ja rippikoulutyöhön sekä yleiseen seurakuntatyöhön. Työt sisältävät työtehtäviä niin kaupungissa kuin leirikeskuksissakin. Hakijoilta edellytetään perusmusikaalisuuden lisäksi luovuutta sekä tiimityövalmiutta ja hakijan eduksi katsotaan monipuolinen kokemus lasten ja nuorten parissa toimimisesta.
Palkkaus on KirVESTES:n vaativuusryhmästä 401 (2345,83/kk). Leirityössä työntekijälle maksetaan leiripäiväraha ja peritään ateriakorvaus. Tehtävään valittavien tulee olla konfirmoituja ev.lut. kirkon jäseniä (Kirkkolaki 7:2) ja heidän tulee esittää rikosrekisterilain
6 §:n 2 momentissa tarkoitettu ote rikosrekisteristä ennen tehtävän vastaanottamista.
Sähköiset hakemukset viimeistään 9.11.2025 klo 23:59.
Kesä 2026 Tampereen seurakunnilla kutsuu! Tampereen ev.lut. seurakuntayhtymä ottaa palvelukseensa kesätyöntekijöitä sekä paikallisseurakuntiin että yhteisen kasvatuksen kesätoimintaan.
Kutsumme hakijoita teologian, nuorisotyön ja kirkkomusiikin opiskelijoista sekä muiden kasvatustyöstä kiinnostuneiden joukosta.
LEIRIKESÄN OHJAAJA YHTEISEEN KASVATUKSEEN (työsuhteen kesto n. 3 kk)
14 työpaikkaa
Työn aloitus 25.5.2026
2 työpaikkaa
Työn aloitus 11.5.2026
Leirikesän ohjaajan työ sisältää perhe- ja kouluikäisten leirien sekä kaupunkitoiminnan suunnittelua ja toteuttamista. Leirikesätoiminta on kristillistä kasvatusta ja ohjelma koostuu monipuolisesta tekemisestä eri teemojen ympärillä. Työt painottuvat leirityöhön ja sisältävät työtehtäviä niin kaupungissa kuin leirikeskuksissakin. 11.5.2026 alkaviin työsuhteisiin sisältyy kesän valmistelua muulle Leirikesän tiimille. Hakijoilta edellytetään luovuutta sekä tiimityövalmiutta. Hakijan eduksi katsotaan monipuolinen kokemus lasten ja nuorten parissa toimimisesta, seurakunnan toiminnasta ja leireistä.
Palkkaus on KirVESTES:n vaativuusryhmästä 401 (2345,83/kk). Leirityössä työntekijälle maksetaan leiripäiväraha ja peritään ateriakorvaus. Tehtävään valittavien tulee olla konfirmoituja ev.lut. kirkon jäseniä (Kirkkolaki 7:2) ja heidän tulee esittää rikosrekisterilain 6 §:n 2 momentissa tarkoitettu ote rikosrekisteristä ennen tehtävän vastaanottamista.
KESÄTEOLOGI
3 työpaikkaa
Työn aloitus 25.5.2026
Työt painottuvat rippikoulu- ja nuorisotyöhön sekä yleiseen seurakuntatyöhön. Työt sisältävät työtehtäviä niin kaupungissa kuin leirikeskuksissakin. Hakijoilta edellytetään luovuutta sekä tiimityövalmiutta ja hakijan eduksi katsotaan monipuolinen kokemus lasten ja nuorten parissa toimimisesta.
Palkkaus on KirVESTES:n vaativuusryhmästä 401 (2345,83/kk). Leirityössä työntekijälle maksetaan leiripäiväraha ja peritään ateriakorvaus. Tehtävään valittavien tulee olla konfirmoituja ev.lut. kirkon jäseniä (Kirkkolaki 7:2) ja heidän tulee esittää rikosrekisterilain 6 §:n 2 momentissa tarkoitettu ote rikosrekisteristä ennen tehtävän vastaanottamista.
KESÄKANTTORI
1 työpaikka
Työn aloitus 25.5.2026
Työt painottuvat musiikki- ja rippikoulutyöhön sekä yleiseen seurakuntatyöhön. Työt sisältävät työtehtäviä niin kaupungissa kuin leirikeskuksissakin. Hakijoilta edellytetään perusmusikaalisuuden lisäksi luovuutta sekä tiimityövalmiutta ja hakijan eduksi katsotaan monipuolinen kokemus lasten ja nuorten parissa toimimisesta.
Palkkaus on KirVESTES:n vaativuusryhmästä 401 (2345,83/kk). Leirityössä työntekijälle maksetaan leiripäiväraha ja peritään ateriakorvaus. Tehtävään valittavien tulee olla konfirmoituja ev.lut. kirkon jäseniä (Kirkkolaki 7:2) ja heidän tulee esittää rikosrekisterilain
6 §:n 2 momentissa tarkoitettu ote rikosrekisteristä ennen tehtävän vastaanottamista.
Sähköiset hakemukset viimeistään 9.11.2025 klo 23:59.
Kaikkiin tehtäviin haetaan samalla hakulomakkeella ja kaikkiin tehtäviin valitaan ryhmähaastattelujen perusteella. Erilliset haastattelut eivät ole mahdollisia. Haastattelut pidetään 4. ja 5.12.2025.
Tiedustelut:
Yhteisen kasvatuksen Leirikesän työntekijät Mari-Anne Luukas p. 050 400 5654
Harjun seurakunnan kesäkanttorin tehtävä Tarja Laitinen p. 050 330 6942
Harjun seurakunnan kesäteologien tehtävät Anniina Salminen p. 050 409 9960
Eteläisen seurakunnan kesäteologin tehtävä Christian Seppänen p. 040 1870559
https://tampereenseurakunnat.fi/sivustot/leirikesa
https://tampereenseurakunnat.fi/seurakunnat/etelainen_seurakunta#c727404d
https://tampereenseurakunnat.fi/seurakunnat/harjun_seurakunta#c727404d
Sijainti
Näsilinnankatu 26
33200 Tampere
Tampereen ev.lut. seurakuntayhtymä
Tampereen ev.lut. seurakuntayhtymä
Harjun seurakunta
Harjun seurakunta
Kirkkorekry - Find jobs in Finland
For Job Seekers we provide tools to find jobs and information on job search.
For Employers we provide recruitment software and expert services that are suitable for external and internal recruitment.
Our web service uses cookies to improve the user experience. By using this service you agree to our use of cookies. privacy policy and privacy notice and accessibility statement.
Feedback : tuki@kirkkorekry.fi or form
browser-warning-description
Kirkkorekry.fi:tä päivitetään 20.10. kello 16-17 välisenä aikana. Tuolloin sivustolla on noin 15 minuutin mittainen katkos, jolloin työpaikkoja ei pääse selailemaan. Hakemuksia voi täyttää ja jättää katkon aikana normaalisti.