Tule kiinteistöpäälliköksi Tuusulan seurakuntaan.
Tuusulan seurakunta hakee avoimeen virkaan korkeakoulu- tai aikaisemman opistotasoisen tutkinnon suorittanutta kiinteistöalan ammattilaista.
Toimit seurakunnan kiinteistötoimen työalavastaavana, esihenkilönä toimit kiinteistön työnjohtajalle ja pääsuntiolle. Henkilöstömäärä työalalla on yhteensä 13. Raportoit työssäsi talousjohtajalle.
Seurakunnan omistamat kiinteistöt sijaitsevat Hyrylässä, Kellokoskella ja Rusutjärvellä. Jokelassa ja Riihikalliossa toimimme vuokratiloissa. Toimialueella liikkuessa tarvitset omaa autoa. Työpisteesi sijaitsee Hyrylässä.
Kiinteistöpäällikön tehtävässä vastaat työalasi talous- ja toimintasuunnittelusta ja niiden seurannasta, hankkeiden suunnittelusta, kilpailutuksesta ja ohjaamisesta. Yhteistyöverkostosi on kattava, työtä teet yhdessä paitsi seurakunnan eri työalojen myös laajan kumppaniverkoston kanssa.
Työotteesi on aktiivinen ja oma-aloitteinen, sinulla on erinomaiset yhteistyö- ja vuorovaikutustaidot. Koet työn seurakunnan palveluksessa merkityksellisenä. Työkokemusta sinulle on kertynyt vastaavista tehtävistä jo usean vuoden ajan. Toimit kiinteistötoimen johtokunnan kokouksissa esittelijänä ja sihteerinä, joten työssäsi tarvitset järjestelmällisyyttä sekä hyvää suullista ja kirjallista esitystaitoa. Tästä syystä odotamme sinulta myös kokemusta julkisen sektorin toimintatavoista.
Palkkaus on kirkon yleisen palkkausjärjestelmän vaativuusryhmän 602+ mukainen 4 343 €/kk. Lisäksi maksamme työkokemukseen perustuvaa kokemuslisää 136,50-499,00 €/kk. Tavoitteiden toteutuessa on lisäksi mahdollista saada suorituslisää.
Tuusulan seurakunnan henkilöstöllä on käytössään kattava työterveyshuolto, työpaikkaruokailu sekä Smartumin liikunta- ja kulttuurietu.
Virkaan sisältyy seurakunnan edustamista, joten valittavan tulee olla evankelisluterilaisen kirkon konfirmoitu jäsen. Virkaan valittavan tulee esittää hyväksyttävä todistus terveydentilastaan. Virassa noudatetaan kuuden kuukauden koeaikaa.
Virkaa haetaan 31.7.2025 klo 12 mennessä täyttämällä sähköinen hakulomake kirkkorekry.fi-palvelussa tai toimittamalla kirjallinen hakemus osoitteeseen Tuusulan seurakunta, Rykmentintie 34, 04300 Tuusula. Haastattelut järjestetään viikolla 32. Valinnassa voidaan käyttää hyväksi henkilöarviointia. Virassa aloitus tapahtuu 1.10.2025 tai sovittaessa.
Tule kiinteistöpäälliköksi Tuusulan seurakuntaan.
Tuusulan seurakunta hakee avoimeen virkaan korkeakoulu- tai aikaisemman opistotasoisen tutkinnon suorittanutta kiinteistöalan ammattilaista.
Toimit seurakunnan kiinteistötoimen työalavastaavana, esihenkilönä toimit kiinteistön työnjohtajalle ja pääsuntiolle.
Seurakunnan omistamat kiinteistöt sijaitsevat Hyrylässä, Kellokoskella ja Rusutjärvellä. Jokelassa ja Riihikalliossa toimimme vuokratiloissa. Toimialueella liikkuessa tarvitset omaa autoa. Työpisteesi sijaitsee Hyrylässä.
Kiinteistöpäällikön tehtävässä vastaat työalasi talous- ja toimintasuunnittelusta ja niiden seurannasta, hankkeiden suunnittelusta, kilpailutuksesta ja ohjaamisesta. Yhteistyöverkostosi on kattava, työtä teet yhdessä paitsi seurakunnan eri työalojen myös laajan kumppaniverkoston kanssa.
Työotteesi on aktiivinen ja oma-aloitteinen, sinulla on erinomaiset yhteistyö- ja vuorovaikutustaidot. Koet työn seurakunnan palveluksessa merkityksellisenä. Työkokemusta sinulle on kertynyt vastaavista tehtävistä jo usean vuoden ajan. Toimit kiinteistötoimen johtokunnan kokouksissa esittelijänä ja sihteerinä, joten työssäsi tarvitset järjestelmällisyyttä sekä hyvää suullista ja kirjallista esitystaitoa. Tästä syystä odotamme sinulta myös kokemusta julkisen sektorin toimintatavoista.
Palkkaus on kirkon yleisen palkkausjärjestelmän vaativuusryhmän 602+ mukainen 4 343 €/kk. Lisäksi maksamme työkokemukseen perustuvaa kokemuslisää 136,50-499,00 €/kk. Tavoitteiden toteutuessa on lisäksi mahdollista saada suorituslisää.
Tuusulan seurakunnan henkilöstöllä on käytössään kattava työterveyshuolto, työpaikkaruokailu sekä Smartumin liikunta- ja kulttuurietu.
Virkaan sisältyy seurakunnan edustamista, joten valittavan tulee olla evankelisluterilaisen kirkon konfirmoitu jäsen. Virkaan valittavan tulee esittää hyväksyttävä todistus terveydentilastaan. Virassa noudatetaan kuuden kuukauden koeaikaa.
Virkaa haetaan 31.7.2025 klo 12 mennessä täyttämällä sähköinen hakulomake kirkkorekry.fi-palvelussa tai toimittamalla kirjallinen hakemus osoitteeseen Tuusulan seurakunta, Rykmentintie 34, 04300 Tuusula. Haastattelut järjestetään viikolla 32. Valinnassa voidaan käyttää hyväksi henkilöarviointia. Virassa aloitus tapahtuu 1.10.2025 tai sovittaessa.
Talousjohtaja Päivi Flinkman p. 040 822 3338 tai palvelupäällikkö Riikka Koskela p. 040 571 0534, sähköpostiosoitteet etunimi.sukunimi@evl.fi.
Tuusulan seurakunta on keskisuuri seurakunta Keski-Uudellamaalla.
Sijainti
Rykmentintie 34
04300 Tuusula
Muut tehtävään liittyvät tiedot
Kirkkorekry - Find jobs in Finland
For Job Seekers we provide tools to find jobs and information on job search.
For Employers we provide recruitment software and expert services that are suitable for external and internal recruitment.
Our web service uses cookies to improve the user experience. By using this service you agree to our use of cookies. privacy policy and privacy notice and accessibility statement.
Feedback : tuki@kirkkorekry.fi or form
browser-warning-description