Espoon seurakuntayhtymässä on haettavana sairaalapastorin virka.
Espoon seurakuntayhtymän yhteisessä seurakuntatyössä on haettavana sairaalapastorin virka 1.12.2025 alkaen tai sopimuksen mukaan. Virka on sijoitettu erityisdiakonian ja sairaalasielunhoidon toimintaryhmään, johon kuuluu kuusi sairaalapappia, kaksi erityisdiakonian viranhaltijaa ja yhteisömuusikko.
Haettavan viran tehtävänä on toimia vanhustyössä pääsääntöisesti kolmessa espoolaisessa hoivakodissa ikäihmisten ja dementoituneiden parissa. Työhön kuuluu myös potilaiden, omaisten ja henkilökunnan kohtaamisia espoolaisissa sairaaloissa. Lisäksi tehtävään kuuluu seurakuntien vanhustyön koordinointitehtäviä ja siihen liittyvä yhteistyö diakoniatyöntekijöiden kanssa.
Sairaalapastorin viran kelpoisuusvaatimuksena on Kirkkohallituksen päätöksen 161 mukainen kelpoisuus, joka on pappisvirkaan vaadittava teologinen tutkinto (KS 168) ja vähintään 60 opintopisteen laajuinen Suomen evankelis-luterilaisen kirkon järjestämä sairaalasielunhoidon erityiskoulutus tai sitoutuminen sen suorittamiseen. Kelpoisuusvaatimuksena on myös kirkkojärjestyksen 8:4,1 mukainen kielitaito, joka on suomen kielen erinomainen ja ruotsin kielen tyydyttävä kirjallinen ja suullinen taito. Viran hoitajalta edellytetään kirkkolain 7:2,1 mukaisesti Suomen ev.lut. kirkon jäsenyyttä ja konfirmaatiota.
Arvostamme kokemusta papin työstä seurakunnassa ja sairaalasielunhoidossa erityisesti vanhusten parissa. Arvostamme sielunhoidollista osaamista, yhteisötyötaitoja, kehittävää työotetta, kulttuurien välistä osaamista ja kielitaitoa (kotimaisten kielten lisäksi erityisesti englanti). Vanhus- ja sairaalatyöhön soveltuva musiikillinen osaaminen ja monimuotoisen rukouselämän taito lasketaan virantäytössä eduksi.
Virkaan valittavan soveltuvuudella tehtävään ja työyhteisöön on keskeinen merkitys. Siksi käytämme valinnassa soveltuvuusarviota.
Virka on sijoitettu vaativuusryhmään 602 ja sen palkka on 3935-4434 euroa/kk riippuen kokemuslisien määrästä. Virassa on kuuden kuukauden koeaika.
Espoon seurakuntayhtymällä on kattava työterveyshuolto, lounasetu sekä liikunta- ja kulttuurietu. Työnantaja on koulutusmyönteinen ammatillista kehittymistä tukevan henkilöstökoulutuksen osalta.
Hakemukset lähetetään KirkkoRekryn kautta ma 8.9.2025 klo 23.00 mennessä.
Haastatteluajankohdat haastatteluun kutsutuille ovat 16. ja 17.9.2025. Soveltuvuustestit jatkoon valituille ovat 23. ja 24.9.2025.

Tiedusteluihin vastaa johtava sairaalapastori Markku Elo p. 050 336 1484 tai etunimi.sukunimi@evl.fi.
Lisätietoja Espoon seurakunnista www.espoonseurakunnat.fi
Sijainti
Kirkkokatu 1
02770 Espoo
Espoon seurakuntayhtymä
Kirkkorekry - Find jobs in Finland
For Job Seekers we provide tools to find jobs and information on job search.
For Employers we provide recruitment software and expert services that are suitable for external and internal recruitment.
Our web service uses cookies to improve the user experience. By using this service you agree to our use of cookies. privacy policy and privacy notice and accessibility statement.
Feedback : tuki@kirkkorekry.fi or form
browser-warning-description