Skip to main content
Seurakuntamestarin työsuhde

Hakuaika päättyy 15.11.2026 klo 23:59

Hae työpaikkaaLisää työpaikka suosikkeihin

Parikkalan seurakunnassa on haettavanan seurakuntamestarin työsuhde eläköitymisestä johtuen.

Tehtävänkuvasi on hyvin monipuoleinen:
- Olet kesäisin lähiesihenkilö Saaren ja Uukuniemen kausityöntekijöillemme, tehden itsekin samoja tehtäviä heidän kanssaan
- Vastaat noiden alueiden koneista, laitteista ja tarvikkeista
- Haudankaivuu ja lumen auraus isossa kuvassa on ulkoistettu Saarella ja Uukuniemellä, kuitenkin pieniä lumiaurauksia työnnettävällä koneella on tehtävä
- Varsinaisen seurakuntamestarin tehtäviin kuuluvat normaalit työt jumalanpalveluksissa ja kirkollisissa toimituksissa, vainajien vastaanotot sekä siunaustilaisuuksissa asioiden kulun ohjaaminen, olet tuki omaisille.
- Olet yhdyshenkilö haudankaivuun urakoitsijaan, näyttäen hänelle esimerkiksi kaivettavat hautapaikat.
- Vuorottelet toisten seurakuntamestarien kanssa viikkolevot ja loma-ajankohdat.
- Olette myös hyvä tuki toinen toisellenne. Perehdytys ja työn ohjeistus ovat ehdottoman tärkeitä tehtäviin.
- Tulet tarvitsemaan jonkin verran atk-taitoja seurakuntamestarin työssä, johon saat tukea ja neuvoa esihenkilöltä.
Hakijalta edellytämme:
- tehtävään soveltuvaa koulutusta tai työkokemusta
- oma-aloitteista ja vastuullista työotetta
- valmiutta myös ilta- ja viikonlopputöihin
- hyviä vuorovaikutustaitoja
- tarvitset auton pitkien välimatkojen vuoksi

https://www.parikkalanseurakunta.fi/etusivu

Teija Paakkinen talouspäällikkö, teija.paakkinen@evl.fi tai 044 0430 300

Parikkalan seurakunta

Parikkalan seurakunnalla on kolme kirkkoa, seurakuntataloa ja ruumishuonetta sekä kaksi siunauskappelia. Hautausmaita on yhdeksän, joissa tulet toimimaan pääasiallisesti ja jotka ovat vastuualuettasi. https://www.parikkalanseurakunta.fi/hautausmaat

Kirkkotie 557

Parikkala 59520

Tutustu työnantajaan
Parikkalan seurakunta539314.10.2026 klo 15:00 - 15.11.2026 klo 23:59VakinainenTyösuhde01.02.2027KirVESTESVaativuusryhmä 403, kokemuslisä 93 € - 347,50 € ja varallaolon korvaus 95 € Hae työpaikkaaLisää työpaikka suosikkeihin
Työpaikan tiedot Parikkalan seurakunta539314.10.2026 klo 15:00 - 15.11.2026 klo 23:59VakinainenTyösuhde01.02.2027KirVESTESVaativuusryhmä 403, kokemuslisä 93 € - 347,50 € ja varallaolon korvaus 95 €

Haluamme kuulla kokemuksiasi ja ajatuksiasi tämän hetken työnhausta Suomessa. Vastaa lyhyeen kyselyyn ja osallistu 80 euron arvoisen GoGift SuperLahjakortin arvontaan! Lisätietoa kyselystä ja arvonnasta löydät kyselylomakkeen alusta täältä (webropol.fi).