Lopen seurakunta etsii määräaikaista seurakuntapastoria ajalle 4.8.2025–18.1.2026. Palvelussuhteen aloitusajankohta tarvittaessa sopimuksen mukaan.
Viran tehtäviin kuuluu:
- papin yleiset työt seurakunnassa: jumalanpalvelukset, kirkolliset toimitukset, hartaudet ja erilaiset tilaisuudet
- rippikoulujen koordinointi ja rippikouluryhmien pappina toimiminen, osallistuminen isoskoulutukseen ja nuorisotyöhön ja myös muuhun kasvatustyöhön
- omiin tehtäväalueisiin liittyvä viestintä
Arvostamme edellä kuvattuihin tehtäviin liittyvää osaamista, kehittämistä ja vuorovaikutustaitoja sekä kykyä toimia pappina sosiaalisessa mediassa. Virka edellyttää valmiutta matkustaa, koska seurakunta on pinta-alaltaan laaja.
Tehtäväkohtainen peruspalkka on 3 519,48 €/kk. Lisäksi maksetaan kokemuslisää ja määräaikaiselle viranhaltijalle maksetaan virkasuhteen päättyessä suorituslisää seurakunnan järjestelmän mukaisesti.
Virkaan ilmoittautuvan tulee olla Suomen evankelis-luterilaisen kirkon konfirmoitu jäsen. Virka edellyttää teologin maisterin tutkintoa, suomen kielen erinomaista suullista ja kirjallista taitoa sekä ruotsin kielen tyydyttävää ymmärtämisen taitoa. Virkaan valitun tulee esittää hyväksyttävä lääkärintodistus sekä rikosrekisteriote. Virassa noudatetaan 2 kuukauden koeaikaa.
Ilmoittautumiset seurakuntapastorin sijaisuuteen KirkkoRekry-palvelun sähköisellä lomakkeella 7.7.2025 klo 12 mennessä. Liitteeksi tulee laittaa kirkon nimikirjaote (papit) seurakuntapastorin virkaa varten. Lomakkeelle on mahdollista liittää myös CV.
Ilmoittautuneiden tulee varautua mahdollisiin haastatteluihin to 10.7.2025 klo 15-20 välillä. Mikäli ilmoittautuja ei pääse paikanpäälle, haastattelu on mahdollista pitää Teamsissa.
Viranhoitomääräyksen antaa Tampereen hiippakunnan tuomiokapituli.
Ohjeita verkkolomakkeen täyttämiseen antaa notaari Hannu Laukkonen: hannu.laukkonen@evl.fi tai 0400 926 730.

https://www.lopenseurakunta.fi/
Kirkkoherra Tuomas Hynynen, 040 411 0101, tuomas.hynynen@evl.fi
Lopen seurakunta on noin 5400 jäsenen ja 20 työntekijän yhteisö eteläisessä Kanta-Hämeessä. Seurakunnan arvoihin ja painotuksiin voit tutustua osoitteessa lopenseurakunta.fi/strategia.
Seurakunta tarjoaa työntekijöille lounas- ja virkistysedun (ePassi) sekä työterveyshuollon palveluja.
Sijainti
Pilpalantie 3
12700 Loppi
Hämeenlinna-Vanajan seurakunta
Kirkkorekry - Find jobs in Finland
For Job Seekers we provide tools to find jobs and information on job search.
For Employers we provide recruitment software and expert services that are suitable for external and internal recruitment.
Our web service uses cookies to improve the user experience. By using this service you agree to our use of cookies. privacy policy and privacy notice and accessibility statement.
Feedback : tuki@kirkkorekry.fi or form
browser-warning-description