Skip to main content
Työpaikat Työnantajat Ylävalikko
  • Työpaikat
  • Kirkko osana suomalaista yhteiskuntaa This article was published 16 toukokuuta 2025, 15:20

    Suomen evankelis-luterilaisella kirkolla on vahva rooli suomalaisessa yhteiskunnassa, niin historiallisesti kuin nykypäivänäkin. Kirkon ammateissa tehdään tärkeää työtä lasten, aikuisten ja ikäihmisten elämän eri vaiheiden tukemiseksi.

    Kirkon työntekijät eivät näy pelkästään seurakuntataloilla ja kirkkosaleissa, vaan myös esimerkiksi sairaaloissa, vankiloissa, oppilaitoksissa, lentoasemalla ja puolustusvoimissa. Kirkko ottaa julkisesti kantaa moniin yhteiskunnallisiin kysymyksiin, ja pyrkii edistämään ihmisoikeuksien toteutumista sekä ympäristönsuojelua.

    Suomessa valtionkirkkojärjestelmä on purettu jo vuonna 1870, mutta Suomen evankelis-luterilaista kirkkoa voi kuvata kansankirkoksi, koska kirkkoon kuuluu enemmistö suomalaisista, ja se hoitaa monia yhteiskunnallisesti merkityksellisiä tehtäviä. Valtio ja kirkko ovat kuitenkin erillisiä toimijoita, eli kirkko päättää omista asioistaan täysin itsenäisesti.

    Yhteistyötä valtion ja kirkon välillä tehdään kuitenkin monin paikoin. Kirkko on julkisoikeudellinen organisaatio, joka suorittaa mm. vihkimisiä oikeudellisena toimena. Kirkon virkavalintoihin sovelletaan samaa lainsäädäntöä kuin kuntiin ja valtioon. Kirkonkirjat ovat myös edelleen tärkeitä tietolähteitä, erityisesti sukututkijoille.

    Lue lisää kirkon roolista yhteiskunnassa

    Katso kirkon ja seurakuntien avoimet työpaikat

    Lähde: Evl.fi .

    Lisää tästä aiheesta
    Lue lisää aiheista Työelämä Näytä kaikki
    Kirkkorekry

    Kirkkorekrystä löytyy kirkon avoimet työpaikat kaikkialta Suomesta.

    Työnhakijoille tarjoamme työvälineet työpaikkojen hakemiseen sekä tietoa työnhaun tueksi.

    Työnantajille tarjoamme rekrytoinnin ohjelmisto- ja asiantuntijapalveluja, jotka sopivat ulkoiseen ja sisäiseen rekrytointiin.

    Verkkopalvelussamme käytetään evästeitä käyttäjäkokemuksen parantamiseen. Käyttämällä palvelua hyväksyt evästeiden käytön. Katso palvelun tietosuojaseloste, tietosuojalauseke tietoa sivusta -osio ja saavutettavuusseloste.

    Palautetta voit lähettää osoitteeseen: tuki@kirkkorekry.fi tai lomakkeella.

    Grade Solutions Oy Grade Solutions Oy -logo

    Kirkkorekry-palvelun tuottaa Grade Solutions Oy.

     

    Eväste-asetukset

    Kirkkorekryn somekanavissa jaetaan avoimia työpaikkoja, työnhakuvinkkejä ja työelämäasiaa lähes päivittäin. Ota @kirkkorekry seurantaan Facebookissa, Instagramissa ja LinkedInissä!