Skip to main content
Ylävalikko
  • Työpaikat
  • Uratarinat
    Tuomiokirkosta lentoasemalle: tarinoita kirkon monipuolisista työskentely-ympäristöistä

    Millaista on työskennellä Suomen evankelis-luterilaisen kirkon palveluksessa? Kirkon alojen ammattilaisia löytyy kirkkojen ja seurakuntatalojen lisäksi myös esimerkiksi lentoasemilta, vankiloista, oppilaitoksista, kauppakeskuksista, hautausmailta ja leirikeskuksista. Löydät kirkkorekry.fi -sivustolta lukuisia uratarinoita kirkon eri ammattien edustajilta, mutta tässä artikkelissa keskitymme kirkon moninaisiin työskentely-ympäristöihin.

    Maailmalta kotiseurakuntaan – merkitystä ja yhteisöllisyyttä papin työssä

    Piia Korpijaakko työskentelee Lohjan seurakunnassa Kanta-Lohjan aluepappina ja seurakuntapastorina.

    Hautaustoimen arkea rytmittävät eri vuodenajat

    Noora Mettinen työskentelee Lohjan seurakunnassa hautaustoimen työnjohtajana. Hänen työnsä sijoittuu pääasiassa Pyhän Laurin kirkon kirkkomaalle.

    Monipuolista työtä ja kohtaamisia seurakunnassa

    Tomi Kalliomäki työskentelee seurakuntamestarina Lohjan seurakunnassa Karjalohjan ja Sammatin alueseurakunnissa.

    Rinnalla kulkemista ja arjen tukea

    Tanja Mäkelä työskentelee diakoniatyöntekijänä Lohjan seurakunnassa Roution alueella. Hänen työnsä on monipuolista ja elämänmakuista:

    Vastaavana suntiona Lohjan Pyhän Laurin kirkossa

    Kari Pöllänen työskentelee vastaavana suntiona Lohjan seurakunnassa. Hänen työnsä on käytännönläheistä, vaihtelevaa ja vastuullista: kirkollisten toimitusten valmistelua, tilojen kunnossapitoa, ihmisten kohtaamista ja esihenkilötyötä. Kari on tehnyt töitä Lohjan seurakunnassa vuodesta 2016, jolloin hän aloitti suntion tehtävissä työkokeilun kautta. Vakituisessa virassa hän on toiminut vuodesta 2017 ja vastaavan suntion tehtävissä vuodesta 2019. – Jokainen työpäivä on erilainen.

    Monipuolisia taloushallinnon tehtäviä

    Maarit Konkka työskentelee toimistosihteerinä Lohjan seurakunnassa.

    Palveluasiantuntijana Kipassa

    Emma Jokela työskentelee palveluasiantuntijana Kirkon palvelukeskuksen asiakkuudet toiminnossa.

    Kutsumustyötä Tikkurilan seurakunnalla

    Mari Chaulagai työskentelee lähetystyön ja kansainvälisen työn sihteerinä Tikkurilan seurakunnassa.

    Viestinnän etätöitä ulkomailla

    Veera on seurakunnan osa-aikainen viestinnän asiantuntija ja tällä hetkellä hän tekee väliaikaisesti töitä etänä Etelä-Koreasta käsin.

    Sivu 2