”Parasta on, ettei koskaan tarvitse tehdä omien arvojen vastaista työtä!”
Sirkku Nivala on työskennellyt diakoniatyön parissa jo pitkään. Urallaan hän on ehtinyt kokeilla alan eri työtehtäviä harvinaisenkin monipuolisesti – yleistä diakoniatyötä, erityisvirkaa lapsi- ja perhetyön parissa, tiiminvetämistä sekä johtavan diakoniatyöntekijän tehtäviä. Nykyisessä virassaan Salon seurakunnan diakoniajohtajana hän on työskennellyt kaksi vuotta.
Diakoniajohtajana Sirkku vastaa seurakunnan diakoniatyön talous- ja toimintasuunnittelusta sekä 15 hengen tiiminsä päivittäisjohtamisesta. Rooli onkin vahvasti päätöksentekoa ja työnjohtamista – budjetointia ja avustuspäätöksiä, henkilöstöresurssien varmistamista ja suunnan näyttämistä arjen työlle.
”Diakoniatyö on laaja-alainen osaamisalue – se on ihmisten kohtaamista kokonaisvaltaisesti eli siinä on fyysinen, psyykkinen, henkinen, hengellinen ja sosiaalinen ulottuvuus”
Sirkun mukaan diakoniatyö on sitä, että saadaan heikompien signaalit kuuluviin. Käytännössä diakoniatyöntekijät järjestävät kerhoja, retkiä ja leiripäiviä eri ikäisille, tekevät kotikäyntejä ja pitävät laitoksissa hartauksia. Työhön kuuluu olennaisesti myös talous-, velka- ja palveluneuvontaa sekä asiakasohjausta. Lähtökohtana diakoniatyössä on apua tarvitsevien auttaminen – myös niiden, joihin yhteiskunnan apujärjestelmät välttämättä yllä. Sirkku muistuttaa, ettei diakoniatyö ole stereotyyppisesti vain vanhustyötä vaan työssä kohdataan kaikenikäisiä ja monenlaisissa elämäntilanteissa olevia.
Koulutustausta voi vaikuttaa diakoniatyöntekijän työnkuvaan seurakunnasta riippuen. Käytännössä diakoniksi tai diakonissaksi voi pätevöityä suorittamalla ammattikorkeakoulussa diakoniatyöhön erikoistuvan sairaanhoitajan tai sosionomin tutkinnon. Sirkku on itse aikanaan suorittanut sairaanhoitajaopinnot sekä diakonian erikoistumisopinnot. ”Jokaisen oma tausta vaikuttaa toki myös työnkuvaan ja työntekoon – onko katsomus enemmän hoidollinen vai ohjaava”, Sirkku kertoo. Arjen työssä eri diakoniatyön vastuualueet kuitenkin sekoittuvat, vaikka painotus olisikin lähtökohtaisesti enemmän hoito- tai ohjaustyössä.
”Tie on valinnut minut.”
Sirkun päätös hakeutua diakoniatyön pariin syntyi sairaanhoitajaopintojen jälkeen, kun häntä pyydettiin sijaistamaan seurakunnan työntekijää. Tämä kokemus herätti ajatuksen siitä, että kirkko voisi olla hyvä työnantaja: ”ja sitä valintaa en ole koskaan katunut!” Sirkku pitää diakoniatyötä erittäin merkittävänä kokonaisuutena kirkon ja seurakuntien työssä, ja työtä sen parissa riittääkin. Pitkän työuransa aikana hän on saanut kokea diakoniatyön laaja-alaisuuden, mutta jatkuvana osana työtä erilaisten ihmisten kohtaamiset ovat aina luoneet uutta virettä tekemiseen. Sirkun mukaan on hienoa, että työssä saa myös käyttää luovuutta ja omaa työtä suunnitella melko mukavasti. Työajattomuus toki vaatii itseohjautuvuutta päivätoiminnan rytmit huomioiden.
Työnantajana Sirkku näkee kirkon olevan erittäin hyvä ja koulutusmyönteinen – aina on tarjottu mahdollisuus osallistua koulutuksiin, jos on kokenut kaipaavansa lisäosaamista johonkin alueeseen liittyen. Salon seurakunnan hän on kokenut joustavana ja ketteränä työpaikkana diakoniatyön johtamiselle. Palkitsevaa diakoniatyössä Sirkun mukaan on se, kun saa omalla työllään valjastettua ihmisten omat voimat käyttöön. Diakoniatyötä ei arvotetakaan taloudellisesti sen mukaan, montaako ihmistä päivien aikana ehditään auttaa vaan tärkeintä on, että työ tehdään laadukkaasti ja ihmiset kohdataan ajan kanssa.
”Jos haluat että työ on merkityksellistä niin diakoniatyö on merkityksellistä!”
