Skip to main content
Kohtaamisia seurakuntatyön ytimessä

12.5.2023 14:35 Aarne Ormio, Kirkon viestintä

”Papin työssä ollaan enemmän korvana kuin suuna.”

Mirva Lehtisellä on takanaan jo 19 vuotta papin ammatissa, joista viimeiset kuusi Kouvolan seurakuntayhtymään kuuluvassa Kuusankosken seurakunnassa. Ensimmäisenä mieleen tulee ”monipuolinen” omaa työnkuvaa pohdittaessa. Mirvan työhön kuuluu ns. perinteisen papin työn, eli erilaisten jumalanpalvelusten ja toimitusten lisäksi pääasiassa nuorten kanssa työskentelyä ala- ja yläaste- sekä lukioikäisten parissa. Kappalaisena, eli vakituisessa papin virassa toimimiseen Mirvalla kuuluu myös lähiesimiestyötä.

”Ihmisten kanssa oleminen – siitä nautin! Oli ne kahdenkeskisiä hetkiä tai jumalanpalveluksia, niin se yhteisöllisyyden kokeminen tuo myös onnistumisen tunteita.”

Työviikot koostuvat myös mm. omaisten tapaamisista, jumalanpalvelusten valmisteluista, virsien valinnasta kollegoiden kanssa sekä suunnittelupalavereista. Jokaiseen viikkoon mahtuu myös kohtaamisia nuorten kanssa, kuten kouluvierailuja, isoskoulutuksia tai leiritoimintaa. Mirva korostaa, että papin työskentely tapahtuukin hyvin pitkälti jo ennen viikonloppuja, mitkä mielletään perinteisesti papin työajaksi.

Työajattomuus vaatii Mirvan mukaan itseohjautuvuutta ja kykyä suunnitella omaa ajankäyttöä. Työajat ovat toki vaatineet sopeutumista niin itseltä kuin perheeltäkin, mutta tämä on toki ollut alusta asti selvää: ”Oon eri aikaan töissä kuin muut ihmiset, mutta papin pitääkin olla, koska eihän pappi ole hyödyllinen jos on töissä silloin kun muutkin, ihmisiä pitää tavata silloin kun he ovat vapaalla ja heillä on aikaa. Tää on mun työtä ja mä kyllä nautin siitä!”. Myös työn yllätyksellisyyteen on hyvä osata varautua, koska aina ei tiedä kuukautta eteenpäin tai edes viikon alussa mitä työviikko tuo tullessaan. Mirvan mukaan papin tuleekin olla ”levollisesti varuillaan”.

Nuorempana Mirva ei ollut edes ajatellut papin uraa, ennen kuin hänen lukioaikainen uskonnonopettajansa ehdotti teologiaa vaihtoehtona jatko-opinnoiksi. Asiaa pohdittuaan Mirva päätyi siihen, että papin ammatissa voisi olla paljon sellaista, mistä hän tykkäisi. Siinä kohtaa kun hän haki ja tuli valituksi opiskelemaan teologiaa Helsingin yliopistoon, oli papin ura ainoa suunta omalle polulle.

Mirvan mukaan papin ammatissa on syytä kehittyä jatkuvasti, koska maailma ja ympäristö muuttuu. Seurakunnat tukevatkin täydennyskoulutusta antamalla siihen tilaa ja taloudellista tukea, kun siihen nähdään seurakunnassa tarpeita tai jos henkilöstö haluaa kehittää omaa osaamistaan. Myös Suomen evankelis-luterilainen kirkko järjestää hyviä sisäisiä koulutuksia.

”Seurakunnat on vakaita ja hyviä työnantajia ja Kuusankosken seurakunnassa meillä on tosi hyvä, monipuolinen työyhteisö!”

Työpaikkaansa Mirva on erittäin tyytyväinen. Yhtymämallissa kaikki hoituu aina ajallaan ja jokaisessa seurakunnassa perehdytys uuteen tehtävään on hoidettu mallikkaasti. Työntekijöiden osaamisen kirjo on Mirvan mukaan rikkaus, koska seurakunta on muutakin kuin hengellinen yhteisö. Kuusankosken noin kahdenkymmenen hengen työyhteisöön on ollut helppo tulla ja siellä toimia, kun melko hyvin oppii tuntemaan työkaverinsa.

Papin ammattia harkitseville Mirva antaa vinkiksi: ”Ota rohkeasti yhteyttä seurakuntiin ja kysy, pääsisitkö tutustumaan työhön käytännössä tai voisiko asiasta kuulla lisää!” Koska papin työ on niin moninaista, kannattaa ehdottomasti kuulla useammankin papin kokemuksia. Mirvan mukaan myös kesä- ja vapaaehtoistyöt on hyviä tapoja tutustua seurakuntatyöhön.

Uratarinat Näytä kaikki
Pikalinkit
Suosituimmat maakunnat Uusimaa Varsinais-Suomi Pohjois-Pohjanmaa Pirkanmaa Pohjois-Savo Näytä kaikki
Suosituimmat kunnat Turku Oulu Espoo Lahti Jyväskylä Näytä kaikki
Suosituimmat ammattialat Hallinto- ja toimistotyö Näytä kaikki
Suosituimmat tehtäväalueet Näytä kaikki
Sivun tiedot
Kuntarekry Kuntarekry-logo

KirkkoRekrystä löytyy kirkon avoimet työpaikat kaikkialta Suomesta.

Työnhakijoille tarjoamme työvälineet työpaikkojen hakemiseen sekä tietoa työskentelystä kirkon tehtävissä.

Työnantajille tarjoamme rekrytoinnin ohjelmisto- ja asiantuntijapalveluja, jotka sopivat ulkoiseen ja sisäiseen rekrytointiin sekä sijaisuuksien hallintaan.

Verkkopalvelussamme käytetään evästeitä käyttäjäkokemuksen parantamiseen. Käyttämällä palvelua hyväksyt evästeiden käytön. Katso palvelun tietosuojaseloste, tietosuojalauseke ja saavutettavuusseloste.

Palautetta voit lähettää osoitteeseen: tuki@kirkkorekry.fi tai lomakkeella.

Eväste-asetukset

Löydät meidät myös täältä:
Grade Solutions Oy Grade Solutions Oy -logo

KirkkoRekry-palvelun tuottaa Grade Solutions Oy.