Skip to main content
Kutsumustyötä Tikkurilan seurakunnalla

16.12.2023 16:05

Mari Chaulagai työskentelee lähetystyön ja kansainvälisen työn sihteerinä Tikkurilan seurakunnassa. Tittelinä lähetystyön ja kansainvälisen työn sihteeri kätkee sisäänsä monipuolisen ja mielenkiintoisen tehtävänkuvan, jossa pääsee tekemään paljon erilaisia tehtäviä – kansainvälisesti totta kai.

Nimensä mukaisesti työhön kuuluu paljon yhteistyötä seurakunnan erilaisten lähetysjärjestöjen, lähetystyöntekijöiden ja avustuskohteiden parissa eri puolille maailmaa. Lisäksi työtehtävät pitävät sisällään ryhmien koordinoimista, lähetyspyhien ja teemailtojen organisoimista sekä monenlaisten tapahtumien järjestämistä aina vapputempauksista kansainvälisten kriisien varainkeruukampanjoihin ja erikielisiin messuihin kotiseurakunnassa. Kirkon työn Mari on kokenut kutsumuksena ja kipinä lähetystyöhön syttyi jo lapsena.

”Ensimmäinen muisto lähetystyöstä on jo aivan lapsuudesta, kun meidän koulullemme saapui lähetystyöntekijä kertomaan työstään ja elämästään Afrikassa. Minulle jäi elävästi mieleen, kun hän kertoi, kuinka lapset juoksivat ulkona paljain jaloin, ja heidän muuttaessaan Suomeen lapset eivät osanneet vieläkään käyttää kenkiä. Silloin jo ajattelin, että vau millaista työtä lähetystyö on. Opiskelijana pääsin sitten lähetystyöharjoittelijaksi Botswanaan, jolloin vahvistui entisestään ajatus siitä, että haluan olla osana lähetystyötä. Vaikka teinkin välissä muita töitä nuorten parissa ja varhaiskasvatuksessa, niin ajatus kirkon työstä jäi kytemään. Ja vaikka elämä ei avannut ovia maailmalle, niin on mahtavaa, että voin tehdä tätä työtä Suomessa ja kertoa lähetystyöstä eteenpäin nykypäivän lapsille ja nuorille”, kertoo Mari

Palkitsevaa työtä - maailmanlaajuisesti

Tikkurilan seurakunta on todella iso seurakunta. Jäseniä on noin 40 000 ja työntekijöitäkin yli 50. Moniammatillinen ja avarakatseinen työyhteisö pitää sisällään paljon yhteistä tekemistä, vaikka itse työnkuva onkin hyvin itsenäinen. Työssä parasta on ihmisten kanssa työskentely. Marin monipuolinen tausta nuorisotyön, varhaiskasvatuksen ja vammaispalveluiden parissa sekä erilaiset opinnot ovat olleet hyödyksi myös nykyisessä työssä.

”Lähimpiä tiimikavereitani ovat papit ja kirkkomuusikot, mutta työskentelen hyvin monialaisesti esimerkiksi diakonian ja kasvatuksen ihmisten kanssa. Järjestämme paljon yhteisiä tapahtumia, joten työtä saa tehdä yli työalarajojen. Meillä on erittäin avarakatseinen työpaikka ja kannustava ilmapiiri, jossa saa olla juuri sellainen kuin itse haluaa. Työssä saa olla paljon ihmisten parissa ja myös seurakuntalaiset ovat tulleet tutuiksi. Meillä on myös paljon sitoutuneita vapaaehtoisa, joiden kanssa saa tehdä tätä yhdessä”, jatkaa Mari.

Iso osa lähetystyön ja kansainvälisen työn sihteerin työstä on hyvin itsenäistä. Ajoittain suurten tapahtumien, kuten myyjäisten ja muiden varainkeruutapahtumien tienoilla on hyvin kiireistä ja työpäivät venyvät pitkiksi. Tässä työssä on kuitenkin oppinut, että silloin kun on rauhallisempaa, niin pitää osata olla itselle armollinen ja muistaa levätä. Työ itsessään on palkitsevaa ja merkityksellistä, kun saa olla suuren sanoman äärellä ja osa globaalia kirkkoa. Saa nähdä miten kirkko kasvaa ja mikä on sen merkitys maailmalla. Tässä työssä pääsee toteuttamaan kirkon päätehtävää, ja välittämään kristillisen toivon ja rakkauden sanomaa sanoin ja teoin, sinne missä sitä ei vielä ole kuultu. Se on erityisen tärkeää tällaisina aikoina, kun maailmassa on paljon kärsimystä ja sotia. Tässä työssä pääsee myös osalliseksi rauhan ja sovinnon rakentamisesta sekä ihmisoikeuksien edistämisestä maailmalla. Kirkko tekee tätä työtä maailmalla kumppanikirkkojen ja järjestöjen kautta. On merkityksellistä olla tekemässä yhdessä hyvää ja innostaa seurakuntalaisia ja erityisesti nuorta sukupolvea globaaliin vastuuseen. Lähetystyö on yhteinen tehtävä”, kertoo Mari.

Monikulttuurinen ja koulutusmyönteinen seurakunta

Isossa seurakunnassa ja suomen monikulttuurisimmassa kunnassa Vantaalla, monikulttuurisuus on osa arkea. Tämä näkyy myös työntekijöiden arjessa, jossa työtä tehdään kasvavassa määrin erilaisista taustoista olevien ihmisten parissa. Työnantaja kannustaa kouluttautumaan ja kehittämään työntekijöitään – ja kouluttautumista sekä työtään voi toteuttaa itsensä näköisesti ja omien mielenkiintojen mukaisesti. ”Koulutusten suhteen seurakunta on kannustava ja kouluttautumista tuetaan. Olen itse esimerkiksi päässyt kouluttautumaan Gospel-lattarit-ohjaajaksi ja sitä pitkään työssäni myöskin ohjasin”, kertoo Mari.

”Jatkossa haluaisin vielä kehittyä työssä entistä enemmän yhteisölähtöiseen ajatteluun- työtä tehdään paljon työntekijälähtöisesti, niin olisi myös mahtavaa saada seurakuntalaisia vielä paremmin mukaan rakentamaan meidän yhteisöämme. Tähän haluaisin tulevaisuudessa kouluttautua ja luoda kirkostamme vielä enemmän kaikkien vantaalaisten näköisen”, lopettaa Mari.

Uratarinat Näytä kaikki
Pikalinkit
Suosituimmat maakunnat Uusimaa Varsinais-Suomi Pohjois-Pohjanmaa Pirkanmaa Pohjois-Savo Näytä kaikki
Suosituimmat kunnat Turku Oulu Espoo Lahti Jyväskylä Näytä kaikki
Suosituimmat ammattialat Hallinto- ja toimistotyö Näytä kaikki
Suosituimmat tehtäväalueet Näytä kaikki
Sivun tiedot
Kuntarekry Kuntarekry-logo

KirkkoRekrystä löytyy kirkon avoimet työpaikat kaikkialta Suomesta.

Työnhakijoille tarjoamme työvälineet työpaikkojen hakemiseen sekä tietoa työskentelystä kirkon tehtävissä.

Työnantajille tarjoamme rekrytoinnin ohjelmisto- ja asiantuntijapalveluja, jotka sopivat ulkoiseen ja sisäiseen rekrytointiin sekä sijaisuuksien hallintaan.

Verkkopalvelussamme käytetään evästeitä käyttäjäkokemuksen parantamiseen. Käyttämällä palvelua hyväksyt evästeiden käytön. Katso palvelun tietosuojaseloste, tietosuojalauseke ja saavutettavuusseloste.

Palautetta voit lähettää osoitteeseen: tuki@kirkkorekry.fi tai lomakkeella.

Eväste-asetukset

Löydät meidät myös täältä:
Grade Solutions Oy Grade Solutions Oy -logo

KirkkoRekry-palvelun tuottaa Grade Solutions Oy.