Skip to main content
Monipuolisessa toimistotyössä

12.5.2023 14:35

Harva tekee nykyään yhtä ja samaa työuraa parikymppisestä eläkeläiseksi asti. Myös Minna on ammatin vaihtaja.

Hän siirtyi ravintola-alalta palkanlaskijaksi ja toimistotyön moniosaajaksi viitisentoista vuotta sitten. Takana oli niin lounaskahvilan ja leipomon työtehtäviä kuin baarityötä tarjoilijan hommista ravintolapäällikön pestiin saakka.

”Olin aina ollut kiinnostunut henkilöstöhallintoon, palkanlaskentaan ja työehtosopimuksiin liittyvistä asioista. Enkä halunnut työskennellä loppuikääni ravintoloissa. Niinpä hakeuduin merkonomikoulutukseen. Sieltä valmistuttuani työskentelin ensin Valiolla, sitten Keskolla, ja vuoden 2020 alkumetreiltä saakka olen ollut Kangasalan seurakunnan palveluksessa palkkayhdyshenkilönä”, Minna kertailee työhistoriaansa.

Kangasalla oli auki nimenomaan palkanlaskijaksi erikoistuneen työntekijän paikka. Minna oli hieman väsynyt vanhassa työpaikassaan10-12-tuntisten työpäivien tekemiseen ja arveli, että seurakunnassa toimintakulttuuri saattaisi olla inhimillisempi. Ei mentäisi koko ajan raha edellä.

”Aavistin oikein. Oli upeaa, että pääsin tänne töihin. Tykkään haasteista ja pulmien ratkaisemisesta, mutta rajansa se on työssä jaksamisessakin. Seurakunnassa on lämminhenkinen ja joustava työyhteisö. Aina kysellään kuulumiset, ja kollegoita autetaan tarvittaessa”, Minna selittää.

Palkanlaskenta ohjailee

Seurakunnan työntekijöiden palkkojen laskenta aikatauluttaa Minnan työtehtäviä. Kahdesti kuukaudessa se rupeama on hoidettava maaliin.

”Tulee hyvä fiilis joka kerta, kun se työ on mennyt kaikin tavoin putkeen”, toteaa seurakunnan toimistossa tiiminvetäjänäkin toimiva Minna.

Silloin kun hän ei naputtele tietokoneella palkka-asioita kohdalleen, on aikaa tehdä muita toimistotöitä. Laskutuksia, uusien työntekijöiden tietojen päivittämistä tietokantaan ja jonkin verran myös ihan silkkaa asiakaspalvelua.

”Asiakkaan kanssakin on hyvin palkitsevaa se, että löytyy sopiva ratkaisu häntä varten. Kyse saattaa olla vaikkapa papin tai kanttorin varaamisesta johonkin kirkolliseen tilaisuuteen.”

Minnan mukaan myös sähköposti laulaa hänen koneellaan varsin taajaan. Toisinaan taas palaveerataan teams-systeemillä. Aamulla ei koskaan tiedä, mitä kaikkea työpäivän aikana tulee vastaan.

”Pidän monipuolisesta työstäni ja siitäkin, että saan auttaa kollegoitani joidenkin asioiden ratkaisemisessa. Meillä on myös erittäin hyvät työtilat tässä pari vuotta sitten peruskorjatussa rakennuksessa”, Minna kiittelee.

TUTUSTU KANGASALAN SEURAKUNTAAN TYÖNANTAJANA

Lisää tästä aiheesta
Lue lisää aiheista
Uratarinat Näytä kaikki
Pikalinkit
Suosituimmat maakunnat Uusimaa Varsinais-Suomi Pohjois-Pohjanmaa Pirkanmaa Pohjois-Savo Näytä kaikki
Suosituimmat kunnat Turku Oulu Espoo Lahti Jyväskylä Näytä kaikki
Suosituimmat ammattialat Hallinto- ja toimistotyö Näytä kaikki
Suosituimmat tehtäväalueet Näytä kaikki
Sivun tiedot
Kuntarekry Kuntarekry-logo

KirkkoRekrystä löytyy kirkon avoimet työpaikat kaikkialta Suomesta.

Työnhakijoille tarjoamme työvälineet työpaikkojen hakemiseen sekä tietoa työskentelystä kirkon tehtävissä.

Työnantajille tarjoamme rekrytoinnin ohjelmisto- ja asiantuntijapalveluja, jotka sopivat ulkoiseen ja sisäiseen rekrytointiin sekä sijaisuuksien hallintaan.

Verkkopalvelussamme käytetään evästeitä käyttäjäkokemuksen parantamiseen. Käyttämällä palvelua hyväksyt evästeiden käytön. Katso palvelun tietosuojaseloste, tietosuojalauseke ja saavutettavuusseloste.

Palautetta voit lähettää osoitteeseen: tuki@kirkkorekry.fi tai lomakkeella.

Eväste-asetukset

Löydät meidät myös täältä:
Grade Solutions Oy Grade Solutions Oy -logo

KirkkoRekry-palvelun tuottaa Grade Solutions Oy.

 

KirkkoRekryn somekanavissa jaetaan avoimia työpaikkoja ja työnhakuvinkkejä lähes päivittäin. Ota @kirkkorekry seurantaan Facebookissa, Instagramissa, LinkedInissä ja X:ssä!