Pielisensuun seurakunta on yksi Joensuun kantakaupungin seurakunnista. Seurakuntaamme kuuluu noin 13 800 Niinivaaran, Penttilän, Karsikon, Hukanhaudan, Vehkalahden, Karhunmäen ja Multimäen asukasta. Seurakunta kasvaa uusien asuinalueiden laajenemisen tahdissa. Alueella syntyy paljon lapsia ja monen ikäihmisen koti on täällä, mutta seurakuntalaisten ikärakenne painottuu aikuisväestöön, erityisesti nuoriin aikuisiin. Alueen kokonaisasukasmäärä noin 20 000 henkeä.
Pielisensuun seurakunnan alueella toimii Pohjois-Karjalan keskussairaala, useita seniorikoteja sekä ammatillisia oppilaitoksia. Teemme aktiivista yhteistyötä asuinalueidemme laitosten, koulujen ja eri toimijoiden kanssa. Haluamme olla luonteva yhteistyökumppani ja palvella ihmisiä laajasti eri elämänvaiheissa.
Työyhteisömme
Seurakuntamme työyhteisöön kuuluu 26 työntekijää. Teemme työtä sekä eri työalojen tiimeissä että yhä enemmän yhdessä työalarajoja ylittäen etenkin isompien tapahtumien ja projektien yhteydessä. Seurakuntaamme on luonnehdittu ketteräksi ja ilmapiiriltään kotoisaksi. Vaalimmekin mielellään ajatusta kirkosta erilaisten ja eri-ikäisten ihmisten kotina.
Pielisensuun seurakunnalle on ominaista suuri aktiivisten seurakuntalaisten joukko. Seurakuntalaiset toimivat yhdessä työntekijöiden kanssa jumalanpalvelusten avustajina, kuoroissa ja musiikkiryhmissä, diakonian, lähetyksen ja aikuistyön tehtävissä sekä kerhonohjaajina ja isosina. Tämän myötä seurakuntaelämä on rakentunut vireäksi ja monipuoliseksi.
Toimitilamme
Seurakuntamme sydän on Niinivaaran laella kohoava monitoimikirkko, joka on otettu käyttöön vuonna 1960. Kirkolta löytyvät keskeiset toimitilat sekä useimpien työntekijöiden työhuoneet. Hukanhaudan alueella on vuonna 1987 rakennettu seurakuntakoti, jossa on kokoontumistilojen ohella diakonian vastaanotto. Lisäksi Karsikossa on Pikkuketun kerhotilat. Toimimme myös yhteistyökumppaneidemme tiloissa ja jalkautuminen etenkin uusilla asuinalueilla, joilla ei ole omia toimitiloja, on tärkeää. Järjestämme ulkoilmatapahtumia alueemme kauniin luonnon äärellä.
Pielisensuun seurakunta on osa Joensuun ev.lut. seurakuntayhtymää, johon kuuluu viisi muutakin seurakuntaa. Käytössämme ovat seurakuntayhtymän yhteiset hallinnon, talouden, henkilöstöhallinnon, viestinnän sekä kiinteistötoimen palvelut. Työntekijänä olet oikeutettu heti työsuhteen alussa yhteisiin etuihin, kuten Terveystalon työterveyshuoltoon ja ePassin lounasetuun.