Ei tuloksia
Työnantajalla ei ole tällä hetkellä työpaikkailmoituksia julkaistuna.
Rovaniemen evankelis-luterilainen seurakunta on lähellä sinua
Olemme rovaniemeläisten matkalla mukana niin arjessa kuin juhlassa. Tahdomme kohdata jokaisen ainutlaatuisena ihmisenä. Järjestämme eri puolilla Rovaniemeä monipuolista toimintaa eri elämäntilanteissa oleville.
Koulutetut ammattitaitoiset työntekijämme tekevät työtään iloisella asenteella. Kehitämme toimintaamme ja työtapojamme jatkuvasti toimintaympäristön muutokset huomioiden.
Tule mukaan joukkoomme!
Seurakunta on moniammatillinen yhteisö. Meillä työskentelee pappeja, kanttoreita, diakoniatyöntekijöitä ja kasvatuksen alan ammattilaisia sekä hallinto- ja talouspalvelun sekä kiinteistö- ja hautatoimen osaajia. Teemme yhdessä työtä, jolla on merkitystä ja saamme olla rakentamassa yhteistä Kristuksen kirkkoa. Teemme aktiivista yhteistyötä kaupungin ja eri yhteisöjen kanssa.
Mitä tarjoamme sinulle?
Työntekijälle tarjoamme mielekkään työn ja työympäristön lisäksi muun muuassa laajan ja toimivan työterveyshuollon sekä hyvät henkilöstöedut.
Henkilöstöetuihin kuuluu ePassin kautta liikunta-, kulttuuri ja hierontaedut. Henkilöstömme käytettävissä on kaksi mökkiä, joista toinen on Levillä.
Tuemme myös henkilöstömme kuntoutus- ja työnohjaustarpeita ja järjestämme työyhteisö- ja virkistyspäiviä säännöllisesti. Seurakuntakeskuksessa henkilöstön käytössä on työpaikkaruokala.
Kannustamme työntekijöitämme kouluttamaan ja kehittymään omalla alallaan sekä tarjoamme mahdollisuudet siihen. Tarjoamme myös mahdollisuuden osittaiseen etätyöhön.
Rovaniemi - arktinen pääkaupunki
Rovaniemi on ihmisen kokoinen arktinen pääkaupunki, jossa yhdistyvät pohjoinen luonto ja viihtyisä kaupunkiympäristö.
Rovaniemi on Lapin maakunnan hallinnon ja kaupan keskus, arktisen alueen matkailukeskus sekä kansainvälisesti tunnettu yliopisto- ja joulukaupunki. Kaupunkimme tunnetaan myös monipuolisena ulkoilu- ja urheilupaikkakuntana.
Ei tuloksia
Työnantajalla ei ole tällä hetkellä työpaikkailmoituksia julkaistuna.
KirkkoRekrystä löytyy kirkon avoimet työpaikat kaikkialta Suomesta.
Työnhakijoille tarjoamme työvälineet työpaikkojen hakemiseen sekä tietoa työskentelystä kirkon tehtävissä.
Työnantajille tarjoamme rekrytoinnin ohjelmisto- ja asiantuntijapalveluja, jotka sopivat ulkoiseen ja sisäiseen rekrytointiin sekä sijaisuuksien hallintaan.
Verkkopalvelussamme käytetään evästeitä käyttäjäkokemuksen parantamiseen. Käyttämällä palvelua hyväksyt evästeiden käytön. Katso palvelun tietosuojaseloste, tietosuojalauseke ja saavutettavuusseloste.
Palautetta voit lähettää osoitteeseen: tuki@kirkkorekry.fi tai lomakkeella.
KirkkoRekry-palvelun tuottaa Grade Solutions Oy.
browser-warning-description