Turun Henrikinseurakunnassa on avoinna A-kanttorin virka.
Turun Henrikinseurakunnassa on haettavana
A-KANTTORIN VIRKA
Turun Henrikinseurakunnassa on avoinna A-kanttorin virka. Viran kelpoisuusvaatimuksena on Kirkon säädöskokoelman nro 163 mukainen ylintä tutkintotasoa (taso A) edellyttävä kanttorin pätevyys.
Henrikinseurakunta on noin 13 000 jäsenen yhteisöllinen ja lämmin lähiöseurakunta. Profiilimme on avoimesti hengellinen, ja toiminnassamme olemme avoimia uusille ideoille. Henrikinseurakunta palvelee ja kohtaa kaikenikäisiä seurakuntalaisia monipuolisilla toimintatavoilla. Työnäkymme on ”Vain hyviä kohtaamisia!”
Henrikinseurakunnassa on kaksi kanttorinvirkaa. Haemme kirkkomusiikin ammattilaista, jolla on korkeatasoinen osaaminen oman erityisosaamisalansa lisäksi myös muilla kirkkomusiikin osa-alueilla.
Jumalanpalvelusten ja kirkollisten toimitusten lisäksi kanttorin tehtävänkuvaan kuuluvat mm. laitoshartaudet, konserttitoiminnan järjestäminen, kuorojen johtaminen, yhteydet ja verkostoituminen, seurakunnan musiikkitoiminnasta vastaaminen ja sen kehittäminen sekä osallistuminen yleiseen seurakuntatyöhön.
Olennainen osa työtä on kirkollisten toimitusten musiikin laadukas ja asiakaslähtöinen hoitaminen. Mielenkiinto jumalanpalvelusmusiikin monipuoliseen kehittämiseen on tärkeää.
Henrikinseurakunnassa on vilkas kuorotoiminta, ja etsimme taitavaa ja motivoitunutta kuoronjohtajaa. Haemme kanttoria, joka hallitsee myös kevyen musiikin tyylejä ja on halukas toimimaan yhteistyössä seurakunnan nuorten bändin kanssa. Sanan ja rukouksen iltoihin tarvitsemme muusikkoa, joka mielellään johtaa ylistystä ja pystyy kokoamaan myös ylistysmusiikkia soittavan bändin.
Arvostamme kykyä suunnitella ja toteuttaa tavoittavaa konserttitoimintaa sekä kohdata ja kutsua eri-ikäisiä ihmisiä seurakuntaan musiikin keinoin. Etsimme yhteistyökykyistä ja innostunutta kanttoria, joka toimii mielellään yhteistyössä muiden työyhteisön jäsenten ja seurakuntalaisten kanssa, ja jolla on seurakunnallinen työnäky. Rippikoulun musiikkiopetuksen kehittäminen tulee myös kuulumaan täytettävänä olevan viran tehtäviin. Virkaan on mahdollista liittää johtavan kanttorin tehtävät.
Työntekopaikka on ensisjaisesti Henrikinkirkko. Käytännössä työtehtävät voivat sijoittua kirkkoihin, kappeleihin, seurakuntataloihin ja laitoksiin koko seurakuntayhtymän alueella ja lisäksi mm. leirikeskuksiin. Kanttorit toimivat toistensa lomien ja viikonloppuvapaiden sijaisina.
Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymä tarjoaa laajan kanttoriverkoston ja hyvät työsuhde-edut. Palkkaus on kirkon virkaehtosopimuksen vaativuusryhmän 602 mukainen.
Virka tulee ottaa vastaan 1.2.2026 tai sopimuksen mukaan. Valitun tulee olla konfirmoitu evankelisluterilaisen kirkon jäsen. Ennen viran vastaanottamista virkaan valitulta edellytetään hyväksyttävän lääkärintodistuksen ja rikosrekisterilain 6 § 2 momentin mukaisen rikosrekisteriotteen esittämistä. Virassa on kuuden kuukauden koeaika. Haastattelu- ja näytteidenantotilaisuudet kutsutuille pidetään Henrikinkirkossa (Peltolantie 2, Turku) keskiviikkona 29.10.2025 klo 16.30 alkaen. Varapäivänä on 28.10.2025.
Hakemukset liitteineen tulee toimittaa 6.10.2025 klo 12.00 mennessä ensisijaisesti KirkkoRekryn kautta tai vaihtoehtoisesti sähköpostitse seurakuntasihteeri Tulan Soinille, tulan.soini@evl.fi. Lisätietoja antaa kirkkoherra Pauliina Uhinki-Suominen, p. 040 341 7278 tai pauliina.uhinki-suominen@evl.fi.

Lisätietoja antaa kirkkoherra Pauliina Uhinki-Suominen, p. 040 341 7278 tai pauliina.uhinki-suominen@evl.fi
Henrikinseurakunta on noin 13 000 jäsenen yhteisöllinen ja lämmin lähiöseurakunta. Profiilimme on avoimesti hengellinen, ja toiminnassamme olemme avoimia uusille ideoille. Henrikinseurakunta palvelee ja kohtaa kaikenikäisiä seurakuntalaisia monipuolisilla toimintatavoilla. Työnäkymme on ”Vain hyviä kohtaamisia!”
Sijainti
Henrikinseurakunta, Peltolantie 2
20720 Turku
Muut tehtävään liittyvät tiedot
Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymä
Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymä
Kirkkorekrystä löytyy kirkon avoimet työpaikat kaikkialta Suomesta.
Työnhakijoille tarjoamme työvälineet työpaikkojen hakemiseen sekä tietoa työnhaun tueksi.
Työnantajille tarjoamme rekrytoinnin ohjelmisto- ja asiantuntijapalveluja, jotka sopivat ulkoiseen ja sisäiseen rekrytointiin.
Verkkopalvelussamme käytetään evästeitä käyttäjäkokemuksen parantamiseen. Käyttämällä palvelua hyväksyt evästeiden käytön. Katso palvelun tietosuojaseloste, tietosuojalauseke tietoa sivusta -osio ja saavutettavuusseloste.
Palautetta voit lähettää osoitteeseen: tuki@kirkkorekry.fi tai lomakkeella.
browser-warning-description