Kurikan seurakunnassa on haettavana diakonian virka DIAKONIAN VIRKA
Kurikan seurakunta koostuu kolmesta toiminnallisesta alueesta: Jalasjärven ja Jurvan kappeliseurakunnista sekä Kurikan alueseurakunnasta.
Etsimme diakoniatyöntekijää täydentämään diakoniatiimiämme. Tässä tehtävässä pääset tekemään monipuolista diakoniatyötä yhteisöllisessä maaseutuympäristössä. Viran tehtäviin kuuluu mm. diakonian asiakastyötä vastaanotolla ja kodeissa, piiri-, retki- ja leiritoimintaa sekä yhdessä tehden diakoniatapahtumia, suunnittelua ja ajankohtaisiin haasteisiin vastaamista. Tiimissä toimii lisäksesi neljä diakoniatyöntekijää, lähetys- ja kansainvälisen työn ohjaaja sekä esihenkilönä johtava diakoniatyöntekijä. Virkapaikka on Kurikka sekä tarvittaessa työtehtäviä myös muilla seurakunnan alueilla.
Odotamme virkaan valittavalta diakoniatyön tuntemusta ja osaamista. Arvostamme tunnollista työotetta, empaattisuutta, yhteistyökykyä ja hyviä vuorovaikutustaitoja. Meillä pääset tekemään työtä motivoituneessa tiimissä ja laajan vapaaehtoistyönjoukon kanssa. Vapaaehtoistyön tukeminen on olennainen osa työtä.
Viran päävastuualueena on sururyhmän ja tapahtumien koordinointi sekä romanityö koko seurakunnan alueella, sekä Kurikan alueseurakunnan Ruokapankin ja talousavun käytännön toiminta ja koordinointi sekä mielenterveystyö.
Seurakunnassa on työntekijöillä käytössä laajat työterveyspalvelut, E-passi hyvinvointi- ja liikuntaedulla. Maaseutumaiset olot edellyttävät mahdollisuutta käyttää autoa.
Viran pätevyysvaatimuksena on kirkkohallituksen päätöksen nro 162 mukainen diakonian virkaan vaadittava tutkinto. Viran palkka määräytyy KirVESTES vaativuusryhmään 502 mukaan. Vähimmäispalkka on 2811,89 €/kk, jonka lisäksi maksetaan mahdollista kokemus- ja suorituslisää. Lisäksi palkkaan tulee järjestelyerä 61,50 €. Viranhaltijan tulee olla evankelisluterilaisen kirkon konfirmoitu jäsen. Virkaan valitun tulee esittää rikosrekisterilain 6 § 2. momentin mukainen rikostaustaote ja hyväksyttävä lääkärintodistus terveydentilastaan. Virkaan sovelletaan neljän kuukauden koeaikaa.
Viran vastaanotto on 1.10.2025.
Virka on haettavana Kirkkorekryn kautta 1.8.2025 mennessä. Hakijoita pyydetään valmistautumaan haastatteluun, joka pidetään 13.8.2025 Kurikassa
Kurikan seurakunnassa on haettavana diakonian virka DIAKONIAN VIRKA
Kurikan seurakunta koostuu kolmesta toiminnallisesta alueesta: Jalasjärven ja Jurvan kappeliseurakunnista sekä Kurikan alueseurakunnasta.
Etsimme diakoniatyöntekijää täydentämään diakoniatiimiämme.
https://www.kurikanseurakunta.fi/
Lisätietoja antavat johtava diakoniatyöntekijä Johanna Piuhola puh. 040-1546108 johanna.piuhola@evl.fi tai kirkkoherra Jani Latva-Nikkola 040 516 6145 jani.latva-nikkola@evl.fi
Kurikan seurakunta on vireä ja monipuolinen työyhteisö, joka toimii Kurikan, Jalasjärven ja Jurvan alueilla Etelä-Pohjanmaalla.
Sijainti
Kurikantie 21
61300 Kurikka
Lapuan hiippakunnan seurakunnat
Kirkkorekrystä löytyy kirkon avoimet työpaikat kaikkialta Suomesta.
Työnhakijoille tarjoamme työvälineet työpaikkojen hakemiseen sekä tietoa työnhaun tueksi.
Työnantajille tarjoamme rekrytoinnin ohjelmisto- ja asiantuntijapalveluja, jotka sopivat ulkoiseen ja sisäiseen rekrytointiin.
Verkkopalvelussamme käytetään evästeitä käyttäjäkokemuksen parantamiseen. Käyttämällä palvelua hyväksyt evästeiden käytön. Katso palvelun tietosuojaseloste, tietosuojalauseke tietoa sivusta -osio ja saavutettavuusseloste.
Palautetta voit lähettää osoitteeseen: tuki@kirkkorekry.fi tai lomakkeella.
browser-warning-description