
Raaseporin perheasiain neuvottelukeskuksen johtaja
Raaseporin seurakuntayhtymä julistaa
Raaseporin perheasiain neuvottelukeskuksen johtajan viran haettavaksi
Raaseporin perheasiain neuvottelukeskuksen nykyinen johtaja siirtyy eläkkeelle. Nyt haemme uutta aktiivista ja sitoutunutta johtajaa jatkamaan neuvottelukeskuksen johtamista.
Kelpoisuusvaatimukset:
Viran kelpoisuusvaatimukset ovat: virkaan soveltuva ylempi korkeakoulututkintoa ja että viranhaltijalla on, tai hän sitoutuu suorittamaan, Suomen evankelis-luterilaisen kirkon järjestämä perheneuvojan erikoistumiskoulutus, laajuudeltaan 60 opintopistettä. (Kirkon säädöskokoelma 161/2023)
Perheasiain neuvotottelukeskuksen johtajalla tulee olla sielunhoidollisen ja terapiatyön tuntemusta. Johtajan soveltuvuus sekä perheneuvojan että johtamistyöhön selvitetään kelpoisuuskokeella. Johtamiskoulutus ja tiimikoulutus katsotaan meriteiksi, kuten myös aikaisempi kokemus vastaavanlaisesta työstä.
Hakijalta vaaditaan täydellistä ruotsin kielen osaamista ja hyvän suomenkielentaitoa sekä suullisesti että kirjallisesti.
Viran vaativuusryhmä 602, KirVESTES.
Virka täytetään 1.7.2025. Virka täytetään kuuden kuukauden koeajalla. Virkaan valitun tulee näyttää hyväksyttävä lääkärintodistus terveydentilastaan. Virkaan valittu pitää olla konfirmoitu kirkon jäsen.
Hakuaika päättyy 17.4.2025 klo 15.00
Hakemukset jätetään https://kirkkorekry.fi
-
Lisätiedot
-
https://kirkkorekry.fi/fi/tyopaikat/raaseporin-perheasiain-neuvottelukeskuksen-johtaja-3661/ -
Raaseporin seurakuntayhtymä Kokoaikatyö Työpaikka Vakinainen Virkasuhde -
3661 -
1.7.2025 -
KirVESTES 2023-2025 -
Sopimusala: KirVESTES -
28.3.2025 09:20 - 17.4.2025 15:00 Seurakunta Uusimaa Raasepori Hengellinen työ Perheneuvonta
Karis-Pojo svenska församlingin kirkkoherra Yvonne Terlinden, puh. 0503003683 yvonne.terlinden@evl.fi
katso kotisivu https://www.raaseporinseurakunnat.fi/
Sijainti
Pl 68
10601 Tammisaari
Raaseporin seurakuntayhtymä
Työavain 3661
Raseborgs kyrkliga samfällighet
Työavain 3661