Sinulla on nyt elämäsi tilaisuus hakea kesäksi rippikoulu- ja nuorisotyöhön Pirkanmaan kasvukeskukseen, Tampereen kupeessa sijaitsevaan Lempäälään!
Haemme viittä kirkon alan opiskelijaa tai seurakunnan oman ohjaajakoulutuksen (ISKO 5) suorittanutta töihin kesäkaudeksi 2026. Tehtävissä pääset hyödyntämään omia vahvuuksiasi monipuolisesti ammattitaitoisten viranhaltijoidemme tuella. Työtehtäviin kuuluvat mm. riparit ja nuorten viikkotoiminta.
Olet etsimämme osaaja jos:
- Sinulla on oma-aloitteinen ja tarvittaessa itsenäinen työote sekä valmius joustaviin työaikoihin
- Tahdot tuoda evankeliumia luovasti nuorten kielelle
- Osaat kohdella ihmisiä ympärilläsi kunnioittavasti ja yhdenvertaisesti
- Tahdot olla turvallisena aikuisena mahdollistamassa nuorille elämänsä parasta kesää
Lisäksi arvostamme seurakunnan nuorisotyön tuntemusta, säestystaitoa tai muuta työssä hyödyksi olevaa harrastuneisuutta. Oman auton käyttö voi olla avuksi, mutta ei ole välttämättömyys. Valittavan tulee olla konfirmoitu Suomen evankelis-luterilaisen kirkon jäsen.
Palkkaus Kirkon virka- ja työehtosopimuksen mukaisesti. Vaativuusryhmät 202-302 (1927,86-2138,45 euroa), opintojen laajuudesta riippuen. Tutkinon suorittaneiden henkilöiden vaativuusryhmä katsotaan erikseen.
Tehtävään ilmoittaudutaan KirkkoRekryn sähköisellä lomakkeella 21.11.2025 klo 16.00 mennessä.
Haastattelut järjestetään maanantaina 1.12.2025 Lempäälässä tai Teamsin kautta. Haastateltaviin ollaan yhteydessä 24.11. mennessä. Päätös valituista henkilöistä ilmoitetaan 5.12.2025 mennessä.
https://www.lempaalanseurakunta.fi
https://www.lempaalanseurakunta.fi/tule-mukaan/nuorille
Sinulla on nyt elämäsi tilaisuus hakea kesäksi rippikoulu- ja nuorisotyöhön Pirkanmaan kasvukeskukseen, Tampereen kupeessa sijaitsevaan Lempäälään!
Haemme viittä kirkon alan opiskelijaa tai seurakunnan oman ohjaajakoulutuksen (ISKO 5) suorittanutta töihin kesäkaudeksi 2026.
Olet etsimämme osaaja jos:
- Sinulla on oma-aloitteinen ja tarvittaessa itsenäinen työote sekä valmius joustaviin työaikoihin
- Tahdot tuoda evankeliumia luovasti nuorten kielelle
- Osaat kohdella ihmisiä ympärilläsi kunnioittavasti ja yhdenvertaisesti
- Tahdot olla turvallisena aikuisena mahdollistamassa nuorille elämänsä parasta kesää
Lisäksi arvostamme seurakunnan nuorisotyön tuntemusta, säestystaitoa tai muuta työssä hyödyksi olevaa harrastuneisuutta. Oman auton käyttö voi olla avuksi, mutta ei ole välttämättömyys. Valittavan tulee olla konfirmoitu Suomen evankelis-luterilaisen kirkon jäsen.
Palkkaus Kirkon virka- ja työehtosopimuksen mukaisesti. Vaativuusryhmät 202-302 (1927,86-2138,45 euroa), opintojen laajuudesta riippuen. Tutkinon suorittaneiden henkilöiden vaativuusryhmä katsotaan erikseen.
Tehtävään ilmoittaudutaan KirkkoRekryn sähköisellä lomakkeella 21.11.2025 klo 16.00 mennessä.
Haastattelut järjestetään maanantaina 1.12.2025 Lempäälässä tai Teamsin kautta. Haastateltaviin ollaan yhteydessä 24.11. mennessä. Päätös valituista henkilöistä ilmoitetaan 5.12.2025 mennessä.
https://www.lempaalanseurakunta.fi
https://www.lempaalanseurakunta.fi/tule-mukaan/nuorille
Koskinen Tiina
nuorisotyönohjaaja, rippikoulutyöstä vastaava
tiina.koskinen@evl.fi
050 544 3351
Ville "Lexa" Lehonmaa
seurakuntapastori, nuorisotyön työalajohtaja
ville.lehonmaa@evl.fi
040 804 9131
Lempäälän seurakunta on vireä seurakunta Pirkanmaalla Tampereen naapurissa. Seurakunnan jäsenmäärä on noin 17 200 ja seurakunnan työntekijöitä on 50.
Seurakuntamme vision ”Rohkeasti kiinni Elämässä” mukaisesti meille keskeisiä arvoja ovat yhteisöllisyys, osallisuus, rohkea hengellisyys, kunnioitus ja läpinäkyvyys.
Seurakuntamme strategiaan voit tutustua: https://www.lempaalanseurakunta.fi/info-ja-asiointi/rohkeasti-kiinni-elamassa-strategia-2021-2025
Strategiamme mukaisesti rohkaisemme kokeilemaan uusia toimintamalleja ja tekemään asioita myös toisin. Tuemme ammatillista kouluttautumista ja työssä kehittymistä. Joustamme erilaisissa elämäntilanteissa arvojemme mukaisesti.
Tarjoamme monipuoliset ja vastuulliset työtehtävät, hyvän perehdytyksen, osaavien ammattilaisten työyhteisön sekä hyvät työvälineet.
Sijainti
Manttaalitie 15 A 1
37500 Lempäälä
Muut tehtävään liittyvät tiedot
Kirkkorekrystä löytyy kirkon avoimet työpaikat kaikkialta Suomesta.
Työnhakijoille tarjoamme työvälineet työpaikkojen hakemiseen sekä tietoa työnhaun tueksi.
Työnantajille tarjoamme rekrytoinnin ohjelmisto- ja asiantuntijapalveluja, jotka sopivat ulkoiseen ja sisäiseen rekrytointiin.
Verkkopalvelussamme käytetään evästeitä käyttäjäkokemuksen parantamiseen. Käyttämällä palvelua hyväksyt evästeiden käytön. Katso palvelun tietosuojaseloste, tietosuojalauseke tietoa sivusta -osio ja saavutettavuusseloste.
Palautetta voit lähettää osoitteeseen: tuki@kirkkorekry.fi tai lomakkeella.
browser-warning-description
Kirkkorekry.fi:tä päivitetään 20.10. kello 16-17 välisenä aikana. Tuolloin sivustolla on noin 15 minuutin mittainen katkos, jolloin työpaikkoja ei pääse selailemaan. Hakemuksia voi täyttää ja jättää katkon aikana normaalisti.