
Tervetuloa työskentelemään Jyväskylän seurakuntaan.
Jyväskylän seurakunnan Itäisellä alueella on haettavana seurakuntapastorin virka, jonka pääasialliset tehtävät ovat kirkkoneuvoston 26.3.2025 (53 §) päätöksen nojalla omaa lähikirkkoaluetta ja aluetta painottaen, mutta tarvittaessa koko seurakunnassa:
- jumalanpalvelukset ja kirkolliset toimitukset
- sielunhoidolliset kohtaamiset
- rippikoulutyö
- yleinen seurakuntatyö (opetustilaisuudet, hartaudet, tapahtumat, ryhmätoiminta)
- osallistuminen kouluyhteistyöhön
- toimiminen erikseen sovittavalla tavalla jonkin työalan pappina ja teologisena asiantuntijana
- vapaaehtoisten vastuunkantajien ohjaaminen
- omiin vastuualueisiin liittyvät viestinnälliset tehtävät
- osallistuminen toiminnan ja talouden suunnitteluun ja raportointiin
Jyväskylän seurakunnan XXVII seurakuntapastorin viran tehtäviin sisältyy yllä mainittujen lisäksi teologinen vastuu Kuokkalan lähikirkkoalueen nuorisotyössä, osallistuminen sen toiminnan suunnitteluun ja toteuttamiseen (mm.isoskoulutus ja leirejä) sekä kaksi rippikoulua vuodessa.
Viran hoitamiseen liittyvien yleisten valmiuksien lisäksi eduksi katsotaan kyky toimia Kasvatuksen kori -ajattelun mukaisesti kouluyhteistyössä ja taitoa havainnollistaa lapsille ja nuorille kristillisen tradition asioita heidän ikätasonsa huomioiden. Virkaan valittava osallistuu viestinnän toteuttamiseen alueellaan, vahvistaa seurakuntalaisten osallisuutta seurakuntaelämään sekä ylläpitää ja kehittää ammattiosaamistaan. Arvostamme hyviä viestintä- ja vuorovaikutustaitoja sekä kehittävää työotetta.
Viran tehtäviin voidaan erillisellä päätöksellä sisällyttää määräaikaisesti alueen pappien tiimin tiimiesihenkilönä toimiminen tai tämän tehtävän sijaisuus, jolloin edellä mainitut pääasialliset tehtävät sovitetaan hallintosäännössä (49 §) mainittuihin kyseisen esihenkilön tehtäviin. Viran tehtäviin voi sisältyä erikseen sovittaessa alan opiskelijoiden ohjaamista tai muita
erityisvastuita lähikirkkoalueella, alueella tai kokoseurakunnallisesti.
Koska virassa työskennellään sekä Itäisen alueen että koko Jyväskylän seurakunnan alueella, katsotaan oman auton käyttömahdollisuus eduksi.
Kelpoisuusehdot: Seurakuntapastorin virkaan voidaan viranhoitomääräys antaa vain papille eli pappisvihkimys on sikäli kelpoisuusehto. Kuitenkin seurakuntapastoreiden rekrytoinnissa voidaan ottaa huomioon myös ne hakijat, joilla ei vielä ole pappisvihkimystä, mutta joilla on mahdollisuus saada pappisvihkimys. Virkaan valittavalta edellytetään suomen kielen erinomaista suullista ja kirjallista taitoa sekä ruotsin kielen tyydyttävää ymmärtämistä. Virkaan valitun tulee esittää rikosrekisterilain 6 § 2. momentin mukainen rikostaustaote ja hyväksyttävä lääkärintodistus terveydentilastaan. Viranhaltijan on oltava konfirmoitu evankelis-luterilaisen kirkon jäsen. Virassa on puolen vuoden koeaika.
Viran palkkaus on vaativuusryhmässä 601, peruspalkka 3232,80 €/kk + vaativuusosa 358,14 €/kk, lomaoikeus ja muut virkasuhteen ehdot Kirkon virka- ja työehtosopimuksen mukaisesti. Lisäksi maksetaan työkokemukseen perustuvaa kokemuslisää, KirVesTes LIITE 1. Lomaoikeus ja muut ehdot KirVesTesin mukaiset.
Virka on työaikalaissa (2§) ja kirkon virkaehtosopimuksessa (140§) tarkoitettu hengellisen työn virka, johon ei sovelleta työaikalakia; kuitenkin niin, että Jyväskylän seurakunnassa noudatetaan toistaiseksi Kirkon virkaehtosopimuksen liite 19 mukaista moduulityöaikaa, joka koskee myös tätä virkaa. Virkapaikka on Kuokkalan kirkko ja esihenkilönä pappien tiimiesihenkilö.
https://www.jyvaskylanseurakunta.fi
https://www.jyvaskylanseurakunta.fi/kuokkalan-lahikirkkoalue
-
Lisätiedot
-
https://kirkkorekry.fi/fi/tyopaikat/seurakuntapastorin-virka-3674/ -
Jyväskylän seurakunta, Itäinen alue Kokoaikatyö Työpaikka Vakinainen Virkasuhde -
3674 -
1.11.2025 tai sopimuksen mukaan -
vr 601 -
Sopimusala: KirVESTES -
1.4.2025 11:00 - 9.5.2025 15:00 Seurakunta Keski-Suomi Jyväskylä Hengellinen työ Seurakuntapapit
Johtava pappi Riku Bucht, riku.bucht@evl.fi, 050 4070 115 tai pappien tiimiesihenkilö Heli Karjalainen, heli.h.karjalainen@evl.fi, 044 430 9113.
Hakemukset jätetään sähköisen rekrytointipalvelumme kautta 9.5.2025 klo 15 mennessä. Haastatteluun valitut kutsutaan tilaisuuteen henkilökohtaisesti. Haastattelut järjestetään 16.5.2025. Mikäli sinut kutsutaan haastatteluun, ota mukaan alkuperäiset tutkinto- ja työtodistukset.
Jyväskylän ev.lut. seurakunta koostuu neljästä alueesta ja yhteisistä palveluyksiköistä. Strategiamme on "Lepoa Jumalassa - lähellä ihmistä". Seurakunnassa on noin 100 000 jäsentä ja noin 300 työntekijää.
Kuokkalan lähikirkkoalue siijaitsee vain kivenheiton päässä Jyväskylän keskustasta. Kuokkala rajautuu Jyväsjärveen ja Päijänteeseen ja on asukasluvultaan suurin kantakaupungin ulkopuolella oleva asuinalue. Kuokkalan lähikirkkoalueella on monipuolinen messuelämä ja tiiviisti yhdessä töitä tekevä työyhteisö.
Itäiseen alueeseen kuuluvat Kuokkalan, Vaajakosken, Toivakan ja Joutsa-Leivonmäen lähikirkkoalueet. Satunnaisesti työtehtäviä voi olla varsin laajalla alueella.
Työkulttuurissamme panostetaan ammatilliseen kehittymiseen, joustavuuteen ja merkityksellisiin kohtaamisiin. Lisäksi työnantajan tarjoamiin etuihin kuuluvat mm. laajennettu työterveyshuolto, lounasetu sekä kulttuuri-, liikunta- ja hierontaetu (Edenred). Meillä on ympäristödiplomi ja olemme savuton ja tuoksuton sekä reilun kaupan seurakunta. Kaikessa seurakuntaelämässä on käytössä turvallisemman tilan periaatteet.
Sijainti
Seurakuntatoimisto; Vapaudenkatu 47
40100 Jyväskylä

Lapuan hiippakunnan seurakunnat
Työavain 370
Jyväskylän seurakunta
Työavain 3588
Jyväskylän seurakunta
Työavain 3674