hoppa till huvudinnehållet
Erityisammattihenkilö - Jyväskylän seurakunta

Etsimme Jyväskylän seurakunnan hautaus- ja puistopalveluihin erityisammattihenkilöä. Haluatko olla kanssamme kannustavassa ja välittävässä työyhteisössä tekemässä vaihtelevaa ja merkityksellistä työtä.

Pääasialliset tehtävät on määritelty seuraavasti:
- hautauksiin liittyvät työt: hautapaikkojen merkitseminen, hautapaikkojen avaus, peitto ja peruskunnostus, uurnien luovutus (ja kuljetus) sekä hautaan laskuihin, sirotteluihin ja siunauksiin liittyvät tehtävät
- hautausmaiden ja kiinteistöjen piha-alueiden kesä- ja talviaikainen kunnossapitotyö: lehtien poisto, käytävien kunnostus, nurmikon leikkaus, kasvillisuuden hoitotyöt, lumityöt, liukkauden torjunta
- viherrakennustehtävät
- hoitohautoihin liittyvät tehtävät
- jätehuollon tehtävät, puhtaanapito
- vainajalogistiikka tietojen päivitys
- sisäinen ja ulkoinen sidosryhmäyhteistyö
- tehtävä sisältää krematoriossa tuhkaajana työskentelyä kiertävän viikkojärjestelmän mukaisesti sekä krematorion ennakkohuoltoa ja kunnossapitoa

Erityisammattihenkilön pääasiallisten tehtävien hoitamiseen liittyvien yleisien valmiuksien lisäksi eduiksi katsotaan hyvät asiakaspalvelu- ja tiimityöskentelytaidot, oma-aloitteinen työote, huolellisuus, vastuullisuus sekä hautaustoimen erityisluonteen ymmärtäminen. Työssä tarvitaan hyviä vuorovaikutustaitoja kohdatessa surevia omaisia ja muita hautausmaalla kävijöitä.

Tehtävän kelpoisuusvaatimuksena on soveltuva ammatillinen perustutkinto tai käytännön ammattitehtävissä hankittu kokemus, tekninen osaaminen, hyvä suomen kielen taito, B/T-ajokortti ja yleinen tietojärjestelmäosaaminen. Käytössä on alan erityisiä toiminnanohjausjärjestelmiä, joihin perehdytetään.

Tehtävään valittavan tulee olla konfirmoitu evankelis-luterilaisen kirkon jäsen (KL 7:2). Tehtävään valitun tulee ennen tehtävän vastaanottamista esittää hyväksyttävä lääkärintodistus terveydentilastaan.

Tehtävän vaativuusryhmä on 402 ja järjestelmän mukainen peruspalkka on 2251,70 €/kk (1.9.2024 alkaen yleiskorotus 3 %). Lisäksi maksetaan erityisenä perusteena tällä hetkellä tehtävään sisältyvistä krematoriotehtävistä 402-403 vaativuusryhmän peruspalkan suuruinen euromääräinen lisävaativuusosa. Lisäksi maksetaan työkokemukseen perustuvaa kokemuslisää, KirVesTes LIITE 1. Lomaoikeus ja muut ehdot KirVesTes:n mukaiset.

Tehtävä täytetään 1.10.2024 alkaen tai sopimuksen mukaan.
Tehtävän täytössä noudatetaan 6 kk koeaikaa.

Tehtävässä noudatetaan yleistyöaikaa.Työaika on 153 h/4 vko.

Erityisammattihenkilön virkapaikka on Mäntykankaan hautausmaa. Työskentelypaikka voi myös olla jokin muu seurakunnan hautausmaa. Lisäksi hautaus- ja puistopalvelut osallistuu tarvittaessa seurakunnan muiden kiinteistöjen ulkoalueiden kunnossapitoon.

Lisätietoja

https://www.jyvaskylanseurakunta.fi/etusivu
https://www.jyvaskylanseurakunta.fi/hautausmaat

Yhteystietomme

Mäntykankaan hautausmaan työnjohtaja Minna Korhonen, minna.korhonen@evl.fi, 050 584 8890
Hautaustoimen päällikkö Tuija Pajunen, tuija.pajunen@evl.fi, 0500 426 420
Hakemukset jätetään sähköisen rekrytointipalvelumme kautta 4.8.2024 klo 15.00 mennessä.
Haastattelut järjestetään 12.8. ja 13.8. Haastatteluun valitut hakijat kutsutaan tilaisuuteen henkilökohtaisesti. Mikäli sinut kutsutaan haastatteluun, ota mukaan alkuperäiset tutkinto- ja työtodistukset.

Tietoa organisaatiosta

Jyväskylän ev.lut. seurakunta koostuu neljästä alueesta ja yhteisistä palveluyksiköistä. Strategiamme on olla ”Lepoa Jumalassa – lähellä ihmistä”. Seurakunnassa on noin 92 000 jäsentä ja noin 280 työntekijää.

Työkulttuurissamme panostetaan ammatilliseen kehittymiseen, joustavuuteen ja merkityksellisiin kohtaamisiin. Lisäksi työnantajan tarjoamiin etuihin kuuluvat mm. laajennettu työterveyshuolto, lounasetu sekä kulttuuri- ja liikuntaetu (Edenred).

Jyväskylän seurakunnalla on kuusi hautausmaata: Korpilahti, Lahjaharju, Mäntykangas, Säynätsalo, Tikkakoski ja Vanha. Krematoriomme sijaitsee Mäntykankaan hautausmaalla. Vakinaisen henkilöstön määrä hautaus- ja puistopalveluissa on 19 hlö ja määräaikaisesti kesä- ja kausityössä on vuosittain noin 100 hlö.

Jyväskylän seurakunnalla on ympäristödiplomi sekä olemme savuton ja tuoksuton seurakunta.

Sijainti
Seurakuntatoimisto; Vapaudenkatu 47
40100 Jyväskylä

  • Jyväskylän seurakunta - Rökfri arbetsplats
  • Tutustu työnantajaan
    Hae työpaikkaa
    Rekommenderade jobb
    Snabblänkar
    Populäraste landskapen Birkaland Norra Österbotten Norra Savolax Nyland Egentliga Finland Visa allt
    Populäraste kommunerna Esbo Lahtis Uleåborg Åbo Jyväskylä Visa allt
    Populäraste yrkesområdena Administration och kontorsarbete Visa allt
    Populäraste uppgiftsområdena Visa allt
    Vyinformation
    Kirkkorekry Kirkkorekry-logo

    ​KirkkoRekry erbjuder åt sökanden tusentals lediga jobb runtom i landet.

    Åt arbetssökande erbjuder vi lätta elektroniska redskap för jobb- och vikariatsökning samt information om hur det är att arbeta.

    Åt arbetsgivarna erbjudervi programvaru- och experttjänster som är ägnade åt såväl extern som intern rekrytering samt åt vikariehanteringen.

    Vår webbplats använder cookies för att förbättra användarupplevelsen. Genom att använda tjänsten godkänner du användningen av cookies. Dataskyddsutdrag. Integritetsdeklaration. Tillgänglighetsrapport.

    Feedback kan skickas till adressen: tuki@kirkkorekry.fi eller form

    Öppna cookie-inställningar

    Du kan också hitta oss här:
    Grade Solutions Oy Grade Solutions Oy -logo

    KirkkoRekry-tjänsten produceras av  FCG Digital Oy.

    FCG Finnish Consulting Group Ab är en del av Kommunförbundskoncernen.