Skip to main content
Lediga jobb Arbetsgivarna Meny
  • Tervetuloa työskentelemään Jyväskylän seurakuntaan.

    Meillä on haettavana suntion virka. Olemme tulevaisuuteen katsova ja kollegiaalinen työyhteisö, joka tarjoaa niin tukea työhön kuin mahdollisuuden kehittyä ja oppia uutta.

    Jyväskylän seurakunta on jaettu neljään alueeseen, ja nyt haettavissa oleva virka sijoittuu Keskustan alueelle. Tehtävän virkapaikkana on Kaupunginkirkko. Kaupunginkirkkoon on suunniteltu peruskorjausta alkavaksi vuodelle 2026, jolloin toiminta siirtyy osittain Taulumäen kirkolle ja Silmuun (toimitila Kilpisenkadulla).

    Keskustan alueen suntiona saat olla osa isoa tiimiä, ja työskennellä monipuolisissa tehtävissä Kaupunginkirkon lisäksi esimerkiksi Sepän Kipinässä ja hautausmailla. Mahdollistamme osallistumisen ammattitaitoa kehittäviin koulutuksiin, ja hyvät työvälineet. Esihenkilönä toimii suntioiden tiimin tiimiesihenkilö, ja ylempänä esihenkilönä alueen johtava pappi.

    Viran pääasialliset tehtävät ovat:

    - toimia oman toimintaympäristön asiakaspalvelutehtävissä
    - kirkollisten tilaisuuksien ja irtaimiston hoitaminen
    - seurakuntatilojen turvallisuudesta, puhtaudesta ja viihtyisyydestä
    huolehtiminen
    - hoitaa arkkuhautaukseen ja tuhkan kätkemiseen liittyvät suntion tehtävät
    - alueellisten ja koko seurakunnallisten tapahtumien järjestelyt

    Hakijoilta odotetaan näiden osaamisalueiden lisäksi hyviä työyhteisö -, asiakaspalvelu- ja it - taitoja sekä kykyä kehittävään työotteeseen. Eduksi luetaan englanninkielentaito sekä esihenkilökoulutus tai valmius sen hankkimiseen.
    Koska virkaan kuuluu jonkin verran liikkumista koko seurakunnan alueella, oman auton käyttömahdollisuus on työssä eduksi.

    Viran kelpoisuusvaatimus on Jyväskylän seurakunnan kirkkovaltuuston 28.5.2019 päätöksen mukaisesti: seurakunta- ja hautauspalvelualan ammattitutkinto, suntion ammattitutkinto tai suntion työssä hankittu vastaava ammatillinen pätevyys.

    Virkaan valittavan on oltava evankelis-luterilaisen kirkon konfirmoitu jäsen, ja valitun tulee ennen viran vastaanottamista esittää rikosrekisterilain 6 §:n 2 momentissa tarkoitettu rikostaustaote ja hyväksyttävä lääkärintodistus terveydentilastaan. Virantäytössä noudatetaan 6 kk koeaikaa.

    Palkkaus on vaatimusryhmän 402 mukainen peruspalkka 2377,23€ ja vaativuusosa 105,62€. Viran työaika määräytyy yleistyöajan mukaan, suunnittelu neljän viikon jaksoissa. Lomaoikeus ja muut ehdot KirVesTes:n mukaiset.

    Nyt täytettävänä olevan viran lisäksi Keskustan alueella on täytettävänä suntion viransijaisuus ajalle 8.5. - 31.12.2025. Viransijaisuudessa virkapaikkana Sepän Kipinä. Viranhakijoilla on hakuvaiheessa mahdollisuus ilmaista kiinnostus myös viransijaisuutta kohtaan.

    Lisätietoja

    http://www.jyvaskylanseurakunta.fi

    Näytä vähemmän Näytä lisää
    • Jyväskylän seurakunta, Keskustan alue
    • KokoaikatyöTyöpaikkaVakinainenVirkasuhde
    • 3613
    • 1.6.2025
    • vr 402
    • Sopimusala: KirVESTES
    • 14.3.2025 09:00 - 11.4.2025 15:00
    • SeurakuntaKeski-SuomiJyväskyläKiinteistö- ja kirkonpalvelus- ja hautausmaatyöKiinteistötyö
    Yhteystietomme

    Ari Harjunen, Keskustan alueen suntioiden tiimiesihenkilö, p.044 741 6421 tai ari.harjunen@evl.fi

    Jarmo Tanninen, pääsuntio, 0400 308 120 tai jarmo.tanninen@evl.fi

    Paulus Pikkarainen, Keskustan alueen johtava pappi. p. 044 430 9075 tai paulus.pikkarainen@evl.fi

    Hakuaika päättyy 11.4.2025 klo 15.00

    Haastatteluun valitut kutsutaan 15.4. pidettäviin haastatteluihin. Haastatteluun tulee ottaa mukaan alkuperäiset tutkinto- ja työtodistukset.
    Päätös virkaan valittavasta tehdään Keskustan aluejohtokunnan kokouksessa 8.5.klo 17

    Tietoa organisaatiosta

    Jyväskylän ev.lut. seurakunta koostuu neljästä alueesta ja yhteisistä palveluyksiköistä.. Strategiamme on "Lepoa Jumalassa - lähellä ihmistä". Seurakunnassa on noin 100 000 jäsentä ja noin 300 työntekijää.

    Keskustan alueeseen kuuluvat kaupungin keskusta-alueen lisäksi siihen kuuluvat mm. Seppälän, Huhtasuon, Lohikosken ja Halssilan alueet. Alueella työntekijöitä on noin 40, joista suntion virkoja on 5.

    Jyväskylän seurakunnalla on ympäristödiplomi ja olemme savuton ja tuoksuton seurakunta.

    Sijainti
    Seurakuntatoimisto; Vapaudenkatu 47
    40100 Jyväskylä

  • Tutustu työnantajaan
    Hae työpaikkaa
    Rekommenderade jobb

    Jyväskylän seurakunta

    Seurakuntapastorin virka (määräaikainen)Sök före21.3.202515:00

    Key: 3592

    Jyväskylän seurakunta

    Diakonian virkaSök före11.4.202515:00

    Key: 3614

    Jyväskylän seurakunta

    Suntion virkaSök före11.4.202515:00

    Key: 3613

    Kirkkorekry

    ​Kirkkorekry erbjuder åt sökanden tusentals lediga jobb runtom i landet.

    Åt arbetssökande erbjuder vi lätta elektroniska redskap för jobb- och vikariatsökning samt information om jobbsökning.

    Åt arbetsgivarna erbjudervi programvaru- och experttjänster som är ägnade åt såväl extern som intern rekrytering.

    Vår webbplats använder cookies för att förbättra användarupplevelsen. Genom att använda tjänsten godkänner du användningen av cookies. Dataskyddsutdrag. Integritetsdeklaration. Tillgänglighetsrapport.

    Feedback kan skickas till adressen: tuki@kirkkorekry.fi eller form

    Open cookie settings

    Grade Solutions Oy Grade Solutions Oy -logo

    Kirkkorekry -tjänsten produceras av Grade Solutions Oy.