Naantalin seurakunnassa on uudelleen haettavana Johtavan kanttorin virka. Viran tehtävänkuva on kanttorin perustehtävien ohella johtaa ja kehittää Naantalin seurakunnan musiikkityötä ja toimia esihenkilönä seurakunnan toisille kanttorin viran haltijoille.
Viran kelpoisuusehtona on kirkon säädöskokoelman nro 163 mukainen ylintä tutkintotasoa (taso A) edellyttävän kanttorin viran pätevyys (urkujensoittopainotteinen virka). Virkaa aiemmin hakeneet huomioidaan ilman erillistä hakemista. Työnantaja voi tarvittaessa velvoittaa virkaan valitun seurakunnan kustantamiin johtamiskoulutuksiin.
Palkkaus on kirkon virkaehtosopimuksen vaativuusryhmän 602 mukainen.
Virka tulee ottaa vastaan 1.9.2024 tai sopimuksen mukaan.
Viran tehtävänkuvana on kanttorin perustehtävien ohella johtaa ja kehittää Naantalin seurakunnan musiikkityötä ja toimia esihenkilönä seurakunnan toisille kanttorin viran haltijoille. Virkaan kuuluu osallistuminen seurakunnan kuorotyöhön tehtävänkuvauksessa sovitulla tavalla sekä osallistuminen rippikoulutyöhön. Seurakunnassa on tällä hetkellä johtavan kanttorin viran lisäksi toinen kanttorin virka.
Viran hoitaminen vaatii hyviä vuorovaikutustaitoja ja oman työn johtamisen kykyä. Viranhaltijalla tulee olla riittävän hyvät ICT- ja viestintätaidot. Johtavan kanttorin esihenkilönä toimii kirkkoherra.
Valitun tulee olla konfirmoitu evankelisluterilaisen kirkon jäsen. Virassa on kuuden kuukauden koeaika. Viranhaltijalta vaaditaan suomen kielen erinomaista suullista ja kirjallista taitoa sekä ruotsin kielen tyydyttävää ymmärtämisen taitoa.
Haastattelu- ja näytteidenantotilaisuus pidetään Naantalin kirkossa keskiviikkona 29.5.2024 klo 16 alkaen
Näytteidenantotilaisuuden ennakkotehtävät:
- kirkkokuorolle soveltuvan neliäänisen SATB-kuorosovituksen laatiminen päivän virteen 111. Virsi toteutetaan näytteenantotilanteessa vuorovirtenä (alkusoitto, seurakunnan laulamien säkeistöjen säestäminen ja esilaulajana toimiminen sekä SATB-lauluryhmän johtaminen). Päivän virren nuotit tulee liittää pdf-muodossa hakemusasiakirjoihin KirkkoRekry-palvelussa ennen hakuajan päättymistä.
- valmistautuminen vapaavalinteisen urkusoolon esittämiseen näytteenantotilaisuudessa, kesto max. 5 min.
Hakemukset liitteineen tulee toimittaa 21.5.2024 klo 16.00 mennessä sähköisesti KirkkoRekry-palvelun kautta.
Lisätietoja antaa kirkkoherra Jani Kairavuo, jani.kairavuo@evl.fi/ p. 040-1308310.
Lisätietoja
-
Lisätiedot
- https://kirkkorekry.fi/fi/tyopaikat/johtava-kanttori-2221/
- Naantalin seurakuntayhtymä, Naantalin seurakunta
- KokoaikatyöTyöpaikkaVakinainenVirkasuhdeTyöajaton
- 2221
- 1.9.2024 tai sopimuksen mukaan
- Vaativuusryhmä 602 (3850€/kk)
- Sopimusala: KirVESTES
- 6.5.2024 11:00 - 21.5.2024 16:00
- SeurakuntaVarsinais-SuomiNaantaliHengellinen työKirkkomuusikot
Lisätietoja antaa kirkkoherra Jani Kairavuo, jani.kairavuo@evl.fi/ p. 040-1308310.
Kiinnostaisiko sinua työskennellä idyllisessä saaristolaisympäristössä ja historiaa huokuvassa, eloisassa kesäkaupungissa? Naantalin seurakunnassa yhdistyvät nämä kaikki: merellisyys, arvokas historia sekä vilkas kesäsesonki turisteineen ja monine kesätapahtumineen. Naantalin seurakunnassa saat tehdä monipuolisesti työtä ainutlaatuisessa ympäristössä rennon avoimessa työyhteisössä. Liity siis joukkoomme!
Sijainti
Piispantie 2
21100 Naantali
Muut tehtävään liittyvät tiedot