Skip to main content
Kasvatuksen papin viransijaisuus - Lappeenrannan seurakuntayhtymä

Sammonlahden seurakunnassa Lappeenrannassa on haettavana seurakuntapastorin viransijaisuus ajalle 1.9.2024 - 31.8.2026

Etsimme henkilöä, joka on erityisesti kiinnostunut seurakunnan kasvatustyöstä. Tehtävään kuuluu yleisen seurakuntatyön lisäksi varhaisnuoriso-, koulu, nuoriso- ja rippikoulutyötä sekä niiden kehittämistä. Viransijaisuuteen kuuluu teologisena asiantuntijana toimiminen osana nuorisotyön tiimiä.

Arvostamme:
- Kokemusta lasten ja nuorten kanssa työskentelystä
- Hyviä yhteistyö- ja vuorovaikutustaitoja
- Valmiutta itsenäiseen sekä monipuoliseen työskentelyyn.
- Halua kehittää omaa osaamistaan
- Taitoa käyttää sosiaalisen median sovelluksia ja digitaalisia alustoja työssä

Työntekijän tekemää työtä tasapainottamaan ja jaksamista tukemaan meillä on työsuhde-etuja. Niitä ovat muun muassa hyvä työterveyshuolto, liikuntaa, ruokailuja ja kulttuuria mahdollistava ePassietu, työsuhdepyöräetu, tyky-päivät ja henkilöstökoulutus. Tuemme myös työntekijöiden kouluttautumista.

Sammonlahden seurakuntaan kuuluu hieman alle 8000 jäsentä. Seurakunnan alue on kompakti ja kaupunkimainen. Alueella on kaksi korkeakoulua. Väestössä on hyvin erilaisista taustoista tulevia ihmisiä. Sammonlahden seurakunnan työkulttuuriin kuuluu työn tekeminen yli työrajojen, toisten työn tukeminen sekä yhdessä suunnittelu ja toteuttaminen.

Sammonlahden seurakunta on osa Lappeenrannan seurakuntayhtymää. Kirkkoherran lisäksi seurakunnassa on kolme papin virkaa. Virkapaikkana on Sammonlahden kirkko. Esihenkilönä toimii kirkkoherra. Haussa huomioidaan myös teologian maisterit. Mikkelin hiippakunnassa on pappisvihkimys seuraavan kerran 27.10.2024.

Palkkaus on KirVESTES 601 vaativuusryhmän mukainen ja peruspalkka on 3127,03 € kk (pastoraalitutkinnon suorittaneille palkka on 3371,21 € kk).

Syyskuun alusta alkaen 1.9.2024 alkaen palkka on 3220,84 € kk (pastoraalitutkinnon suorittaneille 3472,35 € kk). Lisäksi voidaan maksaa työkokemukseen perustuvaa kokemuslisää.

Viransijaisuuteen valitun tulee olla konfirmoitu Suomen evankelis-luterilaisen kirkon jäsen. Viransijaisuudessa noudatetaan 6 kk koeaikaa. Viransijaisuuteen valitun tulee toimittaa lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä annetun lain mukainen (504/2002) rikosrekisteriote sekä lääkärintodistus terveydentilasta.

Hakuaika päättyy 15.5.2024 klo 15.00. Haastattelut järjestetään Sammonlahden kirkolla 28.5.2024 klo 16.30 alkaen. Seurakuntaneuvosto tekee valinnan kokouksessaan 11.6.2024 Tehtävä toivotaan otettavan vastaan 1.9.2024 alkaen tai sopimuksen mukaan.

Lisätietoja tehtävästä antaa kirkkoherra Pasi Riepponen: pasi.riepponen@evl.fi tai 0403126500.

Lisätietoja

https://www.lappeenrannanseurakunnat.fi/sammonlahden-seurakunta

Yhteystietomme

Kirkkoherra Pasi Riepponen: pasi.riepponen@evl.fi tai 0403126500.

Tietoa organisaatiosta

Sammonlahden seurakunta on Lappeenrannan seurakuntayhtymän seurakunnista nuorin. Seurakunnan alueella sijaitsevat sekä yliopisto että ammattikorkeakoulu kampusalueineen, mikä näkyy jäsenrakenteessa. Seurakuntaan kuuluu hieman alle 8000 jäsentä. Jäsenkunnan tarpeita pyritään kuuntelemaan tapahtumatarjonnassa. Työntekijäjoukkomme vapaaehtoisineen on aktiivinen osa paikallista yhteisöä. Olet tervetullut kehittyvään ja kehittävään joukkoomme!

Sijainti
Hietakallionkatu 7
53850 Lappeenranta

Tutustu työnantajaan
Hae työpaikkaa
Suggested jobs
Quick links
Popular regions Uusimaa Varsinais-Suomi Pohjois-Pohjanmaa Pirkanmaa Pohjois-Savo Show all
Popular cities Turku Oulu Espoo Lahti Jyväskylä Show all
Popular profession categories Administrative and office work Show all
Popular professions Show all
Footer
Kuntarekry Kuntarekry-logo

KirkkoRekry - Find jobs in Finland

For Job Seekers we provide tools to find jobs and substitutes and information on working.

For Employers we provide recruitment software and expert services that are suitable for external and internal recruitment as well as recruitment management.

Our web service uses cookies to improve the user experience. By using this service you agree to our use of cookies. privacy policy and privacy notice and accessibility statement.

Feedback : tuki@kirkkorekry.fi or form

Open cookie settings

You can also find us here:
Grade Solutions Oy Grade Solutions Oy -logo

KirkkoRekry is produced by FCG Digital Oy.

FCG Finnish Consulting Group Ab is a part of The Association of Finnish Local and Regional Authorities