Skip to main content
Lastenohjaaja - Kangasalan seurakunta

Kangasalan seurakunnan varhaiskasvatuksen tiimi etsii lastenohjaajaa vakituiseen tehtävään.

Varhaiskasvatuksen tiimiin kuuluu sinä mukaan lukien seitsemän lastenohjaajaa, kasvatuksen ohjaaja, kasvatuksen pappi, varhaiskasvatuksen esihenkilö ja kasvatuksen työalajohtaja. Tehtävän runko muodostuu kerhotoiminnasta, (mm. päiväkerhot, avoimet perhekerhot, teemakerhot) sekä erilaisista lapsille ja perheille suunnatuista tapahtumista. Työ sisältää myös ilta- ja viikonlopputyötä, sekä leirityötä.

Odotamme sinulta kristillisen kasvatuksen ja perhetyön taitoja. Olet ripeä liikkeissäsi, mutta sinulla on kuitenkin malttia pysähtyä asioiden äärelle. Sinulla on hyvät vuorovaikutustaidot ja loistat niiden avulla sekä ryhmän edessä toimiessasi että huoltajien kanssa kahden kesken keskustellessasi. Hyödynnät vuorovaikutustaitojasi myös työtiimin hyvinvoinnin edistämiseksi, mm. ottamalla asioita rohkeasti, mutta rakentavasti esiin. Näiden taitojesi avulla selviät myös muuttuvista tilanteista hyvällä asenteella.

Enenevässä määrin haluamme näkyä myös erilaisissa sosiaalisenmedian kanavissa. Tehtävässä tarvitsetkin sujuvaa someosaamista perinteisemmän varhaiskasvatustyön osaamisen lisäksi.

Kangasalan seurakunta tarjoaa työntekijöilleen esim. Smartum-etuja 240 euroa ja lounasedun useisiin Kangasalan keskustan ravintoloihin. Tarjoamme myös toimivat ja viihtyisät työtilat sekä seurakuntatoimistolla, että nuorisotila Parkissa. Kangasalan seurakunnan työyhteisö on toimiva ja hyvähenkinen, esim. perehdytysohjelmamme on palkittu ja laajalti kiitetty.

Kangasalla työskennellessäsi tarvitset ehdottomasti omaa autoa, koska välimatkat kaupungin sisällä ovat pitkät ja monesti siirryt päivän aikana toimipisteestä toiseen.

Tehtävässä toivotaan aloitettavan 5.8.2024.

Ennen tehtävässä aloittamista valitun tulee esittää hyväksyttävä todistus terveydentilastaan sekä nähtäväksi RRL 6 § 2 mom. mukainen rikosrekisteriote (Laki lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä §3). Tehtävään valittavan on oltava Suomen ev.lut. kirkon konfirmoitu jäsen. Noudatamme kuuden kuukauden koeaikaa.

Tehtävän palkkaus sijoittuu kirkon yleisen palkkausjärjestelmän vaativuusryhmään 402 ja sen peruspalkka on 2251,7€/kk. Lisäksi aikaisemman työkokemuksen perusteella maksetaan kokemuslisää sekä mahdollista suoritukseen perustuvaa lisää Kirkon virkaehtosopimuksen mukaisesti.

Tehtävän kelpoisuusehtona 180 osaamispisteen laajuinen Kasvatus- ja ohjausalan perustutkinto (lastenohjaaja), joka sisältää Suomen evankelisluterilaisen kirkon seurakunnan lastenohjaajan tehtävässä tarvittavan erityisosaamisen.

Valintaa tehtäessä huomioimme myös muun soveltuvan tutkinnon, jota on täydennetty riittävillä varhaiskasvatuksen ja perhetoiminnan tutkinnonosilla ja joka sisältää seurakunnan lastenohjaajan tehtävässä tarvittavan erityisosaamisen. Valinnassa voidaan huomioida myös hakijat, jotka sitoutuvat täydentämään koulutuksensa vaatimuksen mukaiseksi. Tehtävään kelpoisiksi katsotaan myös kirkon säädöskokoelman nro 137 ja 139 päätösten mukaiset kelpoisuusehdot täyttävät hakijat (nuorisotyönohjaaja ja varhaiskasvatuksen ohjaaja).

Hakuaika on 26.4.-12.5.2024. Tehtävään haetaan KirkkoRekryn sähköisellä hakulomakkeella, johon linkki löytyy nettisivuiltamme kangasalanseurakunta.fi/tyopaikat

Haastattelut järjestetään alustavan suunnitelman mukaan viikolla 21. Haastatteluun kutsutaan erikseen.

Lisätietoja tehtävästä antaa Tiia Ritola, p. 0403098050 ma 29.4. klo 16-18 ja ma 6.5. klo 11-13 tai tiia.ritola@evl.fi

Lisätietoja

https://kirkkorekry.fi/fi/tyonantajat/kangasalan-seurakunta/

Yhteystietomme

Lisätietoja tehtävästä antaa Tiia Ritola, p. 0403098050 ma 29.4. klo 16-18 ja ma 6.5. klo 11-13 tai tiia.ritola@evl.fi

Tietoa organisaatiosta

Olemme hyvinvoiva ja taloudellisesti vakaa seurakunta. Tuemme ammatillista kouluttautumista ja työssä kehittymistä. Joustamme erilaisissa elämäntilanteissa arvojemme mukaisesti, joita ovat usko, rakkaus, armo ja kohtuullisuus. Työnantajana rohkaisemme kokeilemaan uusia toimintamalleja ja tekemään asioita uudella tavalla.

Sijainti
Kuohunharjuntie 22
36200 Kangasala

Tutustu työnantajaan
Muut tiedot

Muut tehtävään liittyvät tiedot

  • Etätyö: Osittainen etätyömahdollisuus
  • Hae työpaikkaa
    Suggested jobs
    Quick links
    Popular regions Uusimaa Varsinais-Suomi Pohjois-Pohjanmaa Pirkanmaa Pohjois-Savo Show all
    Popular cities Turku Oulu Espoo Lahti Jyväskylä Show all
    Popular profession categories Administrative and office work Show all
    Popular professions Show all
    Footer
    Kuntarekry Kuntarekry-logo

    KirkkoRekry - Find jobs in Finland

    For Job Seekers we provide tools to find jobs and substitutes and information on working.

    For Employers we provide recruitment software and expert services that are suitable for external and internal recruitment as well as recruitment management.

    Our web service uses cookies to improve the user experience. By using this service you agree to our use of cookies. privacy policy and privacy notice and accessibility statement.

    Feedback : tuki@kirkkorekry.fi or form

    Open cookie settings

    You can also find us here:
    Grade Solutions Oy Grade Solutions Oy -logo

    KirkkoRekry is produced by FCG Digital Oy.

    FCG Finnish Consulting Group Ab is a part of The Association of Finnish Local and Regional Authorities