Skip to main content
Viestinnän etätöitä ulkomailla

14.2.2024 08:35

Veera on seurakunnan osa-aikainen viestinnän asiantuntija ja tällä hetkellä hän tekee väliaikaisesti töitä etänä Etelä-Koreasta käsin.

”Oli todella hienoa, että sekä Kangasalan että Ylöjärven seurakunnat lähtivät pyynnöstäni mukaan tällaiseen etätyökokeiluun. Omalla kohdallani etätöiden teko on varsin helppoa, koska keskityn verkkoviestintään ja näin ollen pystyn tekemään töitäni missä vain, kunhan minulla on tietokone ja netti toimii. Olen vetänyt täältä käsin mm. sometiimin palaverit ja Teamsin kautta pystyn muutenkin olemaan päivittäin yhteyksissä työkavereihin. Vähän tällainen työnteko toki vaati totuttelua, mutta mielestäni tämä on sujunut tosi hyvin aikaerostakin huolimatta.”

Monta rautaa tulessa

Seurakunnan viestinnässä työskentely edellyttää Veeran mukaan tarkkaa korvaa, hyviä yhteistyötaitoja ja kykyä tehdä monia asioita samaan aikaan.

”Seurakunnan kaikesta toiminnasta perillä oleminen vaatii joskus salapoliisin taitoja, koska meillä tapahtuu yksinkertaisesti niin paljon. Tykkään kuitenkin siitä, että työtehtävien skaala on laaja ja että saan olla tekemisissä kaikkien seurakunnan eri työalojen kanssa.”

Veera vastaa mm. seurakunnan somekanavista ja hänen perustamansa sometiimin vetämisestä. Perinteisempien viestintäkeinojen ohella Veeran mielestä on tärkeää, että seurakunta seuraa aikaansa ja tavoittaa ihmiset siellä, missä he viettävät paljon aikaa eli esimerkiksi juuri somessa.

Etelä-Korea oli tuttu kohde entuudestaan

Veera lähti Etelä-Koreaan ensimmäisen kerran vuonna 2021. Silloin hän suoritti ylempää amk-tutkintoaan ja päätti lähteä vaihto-opiskelemaan Koreaan vuodeksi. Väliaikainen paluu Koreaan tapahtui nyt perhesyistä ja se tuntui luontevalta ja helpolta.

”Korea on samantyyppinen maa kuin Suomi. Asiat hoituvat täällä yhtä tehokkaasti ja kulttuurissakin on paljon samankaltaisuuksia. Tänne oli taas helppo asettua ja se johtunee varmasti siitäkin, että olen reissannut paljon. Täällä Koreassakin olen töiden vastapainoksi pyrkinyt matkustamaan ja näkemään ympäristöä mahdollisimman paljon viikonloppuisin. Korea on pieni maa, mutta tänne mahtuu uskomattoman paljon nähtävää ja koettavaa. Suosittelen käymään!”

TUTUSTU KANGASALAN SEURAKUNTAAN TYÖNANTAJANA

Tutustu Ylöjärven seurakuntaan työnantajana

Lisää tästä aiheesta
Lue lisää aiheista
Uratarinat Näytä kaikki
Pikalinkit
Suosituimmat maakunnat Uusimaa Varsinais-Suomi Pohjois-Pohjanmaa Pirkanmaa Pohjois-Savo Näytä kaikki
Suosituimmat kunnat Turku Oulu Espoo Lahti Jyväskylä Näytä kaikki
Suosituimmat ammattialat Hallinto- ja toimistotyö Näytä kaikki
Suosituimmat tehtäväalueet Näytä kaikki
Sivun tiedot
Kuntarekry Kuntarekry-logo

KirkkoRekrystä löytyy kirkon avoimet työpaikat kaikkialta Suomesta.

Työnhakijoille tarjoamme työvälineet työpaikkojen hakemiseen sekä tietoa työskentelystä kirkon tehtävissä.

Työnantajille tarjoamme rekrytoinnin ohjelmisto- ja asiantuntijapalveluja, jotka sopivat ulkoiseen ja sisäiseen rekrytointiin sekä sijaisuuksien hallintaan.

Verkkopalvelussamme käytetään evästeitä käyttäjäkokemuksen parantamiseen. Käyttämällä palvelua hyväksyt evästeiden käytön. Katso palvelun tietosuojaseloste, tietosuojalauseke ja saavutettavuusseloste.

Palautetta voit lähettää osoitteeseen: tuki@kirkkorekry.fi tai lomakkeella.

Eväste-asetukset

Löydät meidät myös täältä:
Grade Solutions Oy Grade Solutions Oy -logo

KirkkoRekry-palvelun tuottaa Grade Solutions Oy.

 

KirkkoRekryn somekanavissa jaetaan avoimia työpaikkoja ja työnhakuvinkkejä lähes päivittäin. Ota @kirkkorekry seurantaan Facebookissa, Instagramissa, LinkedInissä ja X:ssä!