Skip to main content
Työpaikat Työnantajat Ylävalikko
  • Tervetuloa nuorisotyönohjaaksi Kallaveden seurakuntaan

    Olisitko sinä etsimämme henkilö Kallaveden nuorisotyön tiimiin?

    Kuopion seurakuntayhtymän Kallaveden seurakunnassa, Karttulan alue, on haettavana nuorisotyönohjaajan viransijaisuus 1.2.-31.12.2025 väliselle ajalle.

    Viran tehtävänkuvaan kuuluu vastata Karttulan alueella tehtävän kouluyhteistyön, varhaisnuorisotyön ja nuorisotyön suunnittelusta ja toteuttamisesta. Tehtävään kuuluu rippikoulutyö sekä isostoiminnan suunnittelu ja toteuttaminen sekä osallistuminen Karttulan perhekerhon toteutukseen. Tämän lisäksi työhön kuuluu osallistuminen koko Kallaveden seurakunnan nuorisotyön toimintoihin erikseen sovittavalla tavalla. Työ on ilta- ja viikonloppupainotteista sisältäen leirityötä. Työtä tehdään laajalla maantieteellisellä alueella, joten oman auton käyttömahdollisuus on välttämätöntä.

    Nuorisotyönohjaaja työskentelee lähiesihenkilön alaisuudessa kasvatuksen nuorisotyöntekijöiden tiimissä, johon kuuluu kuusi nuorisotyönohjaajaa ja kaksi kasvatuksen työalan pappia. Lisäksi hän kuuluu Karttulan alueen seurakunnantyöntekijöiden tiimiin.

    Viransijaisuuden pätevyysvaatimus on kirkon säädöskokoelman nro 164/2023 mukainen nuorisotyönohjaajan viranhaltijalta ja nuorisotyönohjaajan työtä pääasiallisena tehtävänään tekevältä viranhaltijalta vaadittava tutkinto. Mikäli päteviä hakijoita ei ole, myös epäpätevät huomioidaan.

    Odotamme hakijalta kirkon nuorisotyönohjaajan tietojen ja taitojen hyvää hallintaa, oma-aloitteisuutta ja itsenäistä työotetta sekä tiimityöntaitoja. Työtä tehdään myös yli työalarajojen. Arvostamme hyvää seurakuntatyön tuntemusta, yhteistyökykyä ja monipuolisia työtaitoja mukaan lukien some-osaamisen.

    Viran palkkaus on KirVESTES vaativuusryhmän 502 (2.743,31 €/kk) mukainen ja lisäksi maksetaan vaativuus- ja erityisosaa (104,28 €/kk). Tämän lisäksi voidaan maksaa euromääräistä kokemuslisää siihen oikeuttavan palvelusajan täyttyessä (3, 5, 10 ja 15 vuotta) sekä henkilökohtaista suorituslisää.

    Viran täyttämisessä noudatetaan viiden kuukauden koeaikaa. Virkaan valittavan on esitettävä hyväksyttävä lääkärinlausunto terveydentilastaan sekä rikosrekisterilain 6 § 2 momentissa tarkoitettu rikosrekisteriote ennen viran vastaanottamista. Virkaan valittavan henkilön on oltava Suomen ev.lut. kirkon konfirmoitu jäsen.

    Tarjoamme ePassiFlex -etuuden sekä lounaspassin. Henkilöstömme saa laajat työterveyspalvelut. Seurakuntayhtymällä on ympäristödiplomi.

    Hakuaika päättyy 27.12.2024 klo 15.00 ja työtehtävää haetaan sähköisesti KirkkoRekry-järjestelmän kautta osoitteessa www.kirkkorekry.fi täyttämällä hakulomake (työavain 2982).

    Hakijoita pyydämme varautumaan haastatteluihin, jotka toteutetaan 9.1.2025 illalla Kallaveden kirkolla (Rauhalahdentie 21, 70780 Kuopio).

    Lisätietoja

    https://www.kuopionseurakunnat.fi/
    https://www.kuopionseurakunnat.fi/kallaveden-seurakunta

    Näytä vähemmän Näytä lisää
    Yhteystietomme

    Lisätietoja antavat vs. nuorisotyön lähiesihenkilö Eija Huuskonen puh. 040-4848 378 (12.12.2024 asti) ja kirkkoherra Matti Pentikäinen (puh. 040 4848 329)

    Tietoa organisaatiosta

    Kuopion ev.lut. seurakuntayhtymään kuuluvassa Kallaveden seurakunnassa on yli 27.000 jäsentä. Työntekijöitä on liki 50. Seurakunnalla on toimitilat Jynkän ja Petosen kaupunginosissa ja lisäksi siihen kuuluu laaja maaseutualue toimitiloineen mukaan lukien Karttulan alue ja Maaningan alue. Seurakunnassa on paljon lapsia ja nuoria.

    Sijainti
    Rauhalahdentie 21
    70780 Kuopio

    Tutustu työnantajaan
    Muut tiedot

    Muut tehtävään liittyvät tiedot

  • Etätyö: Osittainen etätyömahdollisuus
  • Hae työpaikkaa
    Sinulle suositellut työpaikat

    Kuopion ev.lut.srk-yhtymä/Itä-Suomen IT-aluekeskus

    IT-tukihenkilöHakuaika päättyy31.12.202416:00

    Key: 2984

    Kuopion ev.lut. seurakuntayhtymä

    HenkilöstösihteeriHakuaika päättyy5.1.202523:59

    Key: 2994

    Kuopion ev.lut. seurakuntayhtymä

    NuorisotyönohjaajaHakuaika päättyy27.12.202415:00

    Key: 2982

    Kirkkorekry

    KirkkoRekrystä löytyy kirkon avoimet työpaikat kaikkialta Suomesta.

    Työnhakijoille tarjoamme työvälineet työpaikkojen hakemiseen sekä tietoa työskentelystä kirkon tehtävissä.

    Työnantajille tarjoamme rekrytoinnin ohjelmisto- ja asiantuntijapalveluja, jotka sopivat ulkoiseen ja sisäiseen rekrytointiin sekä sijaisuuksien hallintaan.

    Verkkopalvelussamme käytetään evästeitä käyttäjäkokemuksen parantamiseen. Käyttämällä palvelua hyväksyt evästeiden käytön. Katso palvelun tietosuojaseloste, tietosuojalauseke tietoa sivusta -osio ja saavutettavuusseloste.

    Palautetta voit lähettää osoitteeseen: tuki@kirkkorekry.fi tai lomakkeella.

    Eväste-asetukset

    Grade Solutions Oy Grade Solutions Oy -logo

    KirkkoRekry-palvelun tuottaa Grade Solutions Oy.