Ei tuloksia
Työnantajalla ei ole tällä hetkellä työpaikkailmoituksia julkaistuna.
Koillis-Helsingissä sijaitseva Malmin seurakunta on yksi Suomen suurimmista luterilaisista seurakunnista. Alueella asuu yli 100 000 kaupunkilaista, joista noin 48 000 on seurakunnan jäseniä. Työntekijöitä seurakunnassa on noin 85.
Seurakunnan toimintaympäristö on monimuotoinen ja -kulttuurinen. Alueellisesti seurakunta ulottuu Viikistä Ala-Tikkurilaan ja Jakomäestä Siltamäkeen. Seurakunnalla on viisi kirkkoa ja kolme seurakuntakotia. Yhä enemmän ihmisiä kohdataan somessa, kaduilla ja ostareilla.
Malmin seurakunta toimii uskon, toivon ja rakkauden välittäjänä koillishelsinkiläisten arjessa ja elämän taitekohdissa. Haluamme tavoittaa kaupunkilaiset siellä missä he ovat ja rakentaa kirkkoa ihmisten kanssa.
Ei tuloksia
Työnantajalla ei ole tällä hetkellä työpaikkailmoituksia julkaistuna.
KirkkoRekrystä löytyy kirkon avoimet työpaikat kaikkialta Suomesta.
Työnhakijoille tarjoamme työvälineet työpaikkojen hakemiseen sekä tietoa työskentelystä kirkon tehtävissä.
Työnantajille tarjoamme rekrytoinnin ohjelmisto- ja asiantuntijapalveluja, jotka sopivat ulkoiseen ja sisäiseen rekrytointiin sekä sijaisuuksien hallintaan.
Verkkopalvelussamme käytetään evästeitä käyttäjäkokemuksen parantamiseen. Käyttämällä palvelua hyväksyt evästeiden käytön. Katso palvelun tietosuojaseloste, tietosuojalauseke ja saavutettavuusseloste.
Palautetta voit lähettää osoitteeseen: tuki@kirkkorekry.fi tai lomakkeella.
KirkkoRekry-palvelun tuottaa Grade Solutions Oy.
browser-warning-description