Skip to main content
Työpaikat Työnantajat Ylävalikko
  • Oulun seurakuntayhtymä

    Seurakuntien toiminta koskettaa oululaisten elämää monin tavoin. Haluamme olla mukana alueen ihmisten elämässä; niin arjessa kuin elämän taitekohdissa.

    Oulun seurakuntayhtymään kuuluu Haukiputaan, Karjasillan, Kiimingin, Oulujoen, Oulunsalon ja Tuiran seurakunnat sekä Oulun tuomiokirkkoseurakunta. Seurakunnat toimivat itsenäisesti, mutta yhtymä vastaa esimerkiksi seurakuntien kiinteistöjen ja hautausmaiden hoidosta, henkilöstö- ja taloushallinnosta, kirkonkirjojen pidosta sekä viestinnästä. Kaikille seurakunnille yhteisiä toimintamuotoja ovat myös perheneuvonta, sairaalasielunhoito, oppilaitoksissa tehtävä työ ja kansainvälinen työ.

    Oulun seurakuntayhtymä työnantajana

    Oulun seurakuntayhtymässä on yli 400 työntekijää ja jokainen Oulun seurakuntien tai yhtymän työntekijä saa tehdä työtä moniammatillisessa tiimissä eri alojen ammattilaisten kanssa. Teemme työtä, jolla on merkitystä ja saamme kaikki olla rakentamassa yhteistä Kristuksen kirkkoa. Vaikka kirkon juuret ovat kahdentuhannen vuoden takana, on seurakuntayhtymä moderni työpaikka, joka vastaa nykyajan työelämää. Oulun seurakuntayhtymän nykyaikaiset ja viihtyisät tilat sijaitsevat kaupungin ydinkeskustassa.

    Kirkko työnantajana on luotettava ja turvallinen toimija. Palvelussuhteet ovat keskimääräistä pidempiä, esimerkiksi vuonna 2021 yli neljännes henkilöstöstä oli viihtynyt meillä 10–14 vuoden ajan. Kirkko on julkisyhteisö ja sen toiminta on läpinäkyvää.

    Työilmapiiri on ystävällinen ja kunnioittava. Työtehtävät ovat vaihtelevia työn tekemiseen on ajantasaiset laitteet. Myös työntekijöiden osaamisen kehittämisen mahdollisuuksiin on panostettu paljon. Työolosuhteet ovat joustavat ja työtehtävistä riippuen etätyöhön on lähes kaikilla mahdollisuus.

    Käytössämme on liikunta-, kulttuuri- ja lounasetu Epassi ja lisäksi työntekijöillä on oikeus käyttää Oulu Cardia kaupungin liikuntapalveluihin esimerkiksi kuntosalille tai uimahalliin. Oulu on mahtava pyöräilykaupunki ja meillä onkin mahdollisuus hyödyntää työsuhdepolkupyöräetua. Työantaja palkitsee työntekijöitä viiden vuoden välein antamalla kolmen päivän kylpyläloman tai tavaralahjan. Käytössämme on myös laajennettu työterveyshuolto.

    Meillä tehtäviin töihin ja niiden tekijöihin voit tutustua viestintäpalveluiden tuottamassa podcastissa Elämästä ja kuolemasta - Kirkon taivaalliset työpaikat .

    Oulun evankelis-luterilaiset seurakunnat – Sinun tähtesi!

    Oulun evankelisluterilaisten seurakuntien rekrytointisivustot:

    Työpaikat Oulun ev.lut. seurakuntayhtymä 7 Näytä kaikki

    Oulun ev.lut. seurakuntayhtymä

    "Kirkonrottia" lasten kesätoimintaan (kesätyöseteli 2025), Oulun tuomiokirkkoseurakuntaTänäänHakuaika päättyy26.2.202515:00

    Työavain 3452

    Oulun ev.lut. seurakuntayhtymä

    Seurakuntamestarin virka, Oulujoen seurakuntaHakuaika päättyy24.2.202515:00

    Työavain 3202

    Oulun ev.lut. seurakuntayhtymä

    Diakonian virka, Tuiran seurakuntaHakuaika päättyy10.3.202515:00

    Työavain 3437

    Oulun ev.lut. seurakuntayhtymä

    Kolme kesäkahvilan hoitajaa, Oulun tuomiokirkkoseurakuntaHakuaika päättyy25.2.202515:00

    Työavain 3372

    Oulun ev.lut. seurakuntayhtymä

    Kahvilatyöntekijöitä (kesäsetelityö 2025), Oulun tuomiokirkkoseurakuntaHakuaika päättyy24.2.202515:00

    Työavain 3352

    Oulun ev.lut. seurakuntayhtymä

    Diakonian määräaikainen palvelussuhde ajalle 2.6.-3.8.2025, Oulun tuomiokirkkoseurakuntaHakuaika päättyy28.2.202515:00

    Työavain 3321

    Oulun ev.lut. seurakuntayhtymä

    Seurakuntasihteeri, Tuiran seurakuntaHakuaika päättyy24.2.202515:00

    Työavain 3201

    Näytä kaikki
    Kirkkorekry

    Kirkkorekrystä löytyy kirkon avoimet työpaikat kaikkialta Suomesta.

    Työnhakijoille tarjoamme työvälineet työpaikkojen hakemiseen sekä tietoa työnhaun tueksi.

    Työnantajille tarjoamme rekrytoinnin ohjelmisto- ja asiantuntijapalveluja, jotka sopivat ulkoiseen ja sisäiseen rekrytointiin.

    Verkkopalvelussamme käytetään evästeitä käyttäjäkokemuksen parantamiseen. Käyttämällä palvelua hyväksyt evästeiden käytön. Katso palvelun tietosuojaseloste, tietosuojalauseke tietoa sivusta -osio ja saavutettavuusseloste.

    Palautetta voit lähettää osoitteeseen: tuki@kirkkorekry.fi tai lomakkeella.

    Eväste-asetukset

    Grade Solutions Oy Grade Solutions Oy -logo

    Kirkkorekry-palvelun tuottaa Grade Solutions Oy.

     

    Kirkkorekryn hakijaportaali ja kirjautuminen on uudistunut. Lue lisää täältä.