Jyväskylän seurakunnassa, sen Itäisellä alueella on haettavana seurakuntapastorin viransijaisuus ajalle 22.10.2024-21.4.2025.
Pääasialliset tehtävät on määritelty seuraavasti: 1. jumalanpalvelukset ja kirkolliset toimitukset, 2. varhaiskasvatuksen työalapappina toimiminen itäisellä alueella. 3. monipuolinen seurakuntatyö, rippikoulu ja sielunhoito.
Viran pääasiallisten tehtävien hoitamiseen liittyvien yleisten valmiuksien lisäksi eduksi katsotaan kykyä toimia Kasvatuksen kori -ajattelun tavoin verkostoissa (koulut ja päiväkodit) ja kykyä havainnollistaa lapsille ja nuorille kristillisen tradition asioita heidän ikätasonsa mukaan. Virkaan valittava osallistuu viestinnän toteuttamiseen alueellaan, vahvistaa seurakuntalaisten osallisuutta seurakuntaelämään ja ylläpitää ja kehittää ammattiosaamistaan. Tästä johtuen arvostamme hyviä viestintä- ja vuorovaikutustaitoja ja kehittävää työotetta.
Kelpoisuusehdot: Seurakuntapastorin virkaan voidaan viranhoitomääräys antaa vain papille eli pappisvihkimys on sikäli kelpoisuusehto. Kuitenkin seurakuntapastoreiden rekrytoinnissa voidaan ottaa huomioon myös ne hakijat, joilla ei vielä ole pappisvihkimystä, mutta joilla on mahdollisuus saada pappisvihkimys. Lapuan hiippakunnassa on pappisvihkimys marraskuussa.
Virkaan valittavalta edellytetään suomen kielen erinomaista suullista ja kirjallista taitoa sekä ruotsin kielen tyydyttävää ymmärtämistä. Virkaan valitun tulee esittää rikosrekisterilain 6 § 2. momentin mukainen rikostaustaote. Viranhaltijan on oltava konfirmoitu evankelis-luterilaisen kirkon jäsen.
Viran vaativuusryhmä on 601 ja järjestelmän mukaan peruspalkka 3153,95 € + vaativuusosa 349,40 €. Lisäksi maksetaan työkokemukseen perustuvaa kokemuslisää, KirVesTes LIITE 1. Lomaoikeus ja muut ehdot KirVesTesin mukaiset.
Virka on työaikalaissa (2§) ja kirkon virkaehtosopimuksessa (140§) tarkoitettu hengellisen työn virka, johon ei sovelleta työaikalakia; kuitenkin niin, että Jyväskylän seurakunnassa noudatetaan toistaiseksi Kirkon virkaehtosopimuksen liite 19 mukaista moduulityöaikaa, joka koskee myös tätä virkaa.
Virkapaikkana on Vaajakosken kirkko.
Lisätietoja
-
Lisätiedot
- https://kirkkorekry.fi/fi/tyopaikat/seurakuntapastori-2639/
- Jyväskylän seurakunta
- KokoaikatyöTyöpaikkaMääräaikainenVirkasuhdeTyöajaton
- 2639
- 22.10.2024-21.4.2025
- Sopimusala: KirVESTES
- 9.9.2024 13:25 - 20.9.2024 15:00
- SeurakuntaKeski-SuomiJyväskyläHengellinen työSeurakuntapapit
Pappien tiimiesihenkilö, seurakuntapastori Heli Karjalainen, heli.h.karjalainen@evl.fi, 0444309113,
Itäisen alueen johtava pappi Riku Bucht, riku.bucht@evl.fi, 0504070115. Hakemukset jätetään sähköisen rekrytointipalvelumme kautta 20.9.2024 klo 15.00 mennessä.
Haastatteluun valitut kutsutaan haastatteluun henkilökohtaisesti, haastattelut pidetään ke 25.9. Mikäli sinut kutsutaan haastatteluun, ota mukaan alkuperäiset tutkinto- ja työtodistukset.
Jyväskylän evankelisluterilainen seurakunta koostuu neljästä alueesta ja yhteisistä palveluyksiköistä.
Strategiamme on olla "Lepoa Jumalassa - lähellä ihmistä." Seurakunnassame on noin 92 000 jäsentä ja noin 280 työntekijää. Seurakunta koostuu neljästä hallinnollisesta alueesta, jotka jakautuvat 11 lähikirkkoalueeseen. Alueita tukevat yhteisen seurakuntatyön toiminnot ja tukipalveluiden tiimit.
Työkulttuurissamme panostetaan ammatilliseen kehittymiseen, joustavuuteen ja merkityksellisiin kohtaamisiin. Lisäksi työnantajan tarjoamiin etuihin kuuluvat mm. laajennettu työterveyshuolto, lounasetu sekä kulttuuri-, liikunta- ja hierontaetu (Edenred). Meillä on ympäristödiplomi ja olemme savuton sekä tuoksuton seurakunta.
Sijainti
Seurakuntatoimisto; Vapaudenkatu 47
40100 Jyväskylä