Skip to main content
Lediga jobb Arbetsgivarna Meny
  • Tule kanttoriksi Helsingin suurimpaan kaupunginosaan! Helsingin Vuosaaren seurakunnassa on avoinna ylempää korkeakoulututkintoa edellyttävä kanttorin virka (Kirkon säädöskokoelma nro 163, 2 §, nk. B-kanttori).

    Vuosaaren alue on laaja, yli 40 000 asukkaan alue itäisessä Helsingissä. Vuosaaren väestö on kaikenikäistä ja monikulttuurisuus on osa päivittäistä arkea. Seurakuntaelämämme keskus on Vuosaaren kirkko, jonne keskittyy suurin osa kanttorin työtehtävistä. Kauppakeskus Columbuksen kyljessä sijaitseva Valo on pääasiassa kasvatuksen työalan käytössä. Pieni ja sielukas Katukappeli kokoaa seurakuntalaisia yhteen kauppakeskuksen sisällä.
    Seurakunnassa on kolmisenkymmentä työntekijää ja kaksi kanttorin virkaa, joista toista hoidetaan tällä hetkellä osa-aikaisesti. Nyt auki oleva virka on täysiaikainen, ja tämänhetkisen kanttoritilanteen vuoksi viran painopisteet ovat muokattavissa sinun taitojesi ja kiinnostuksesi mukaisesti.
    Haemme musiikillisesti monipuolista kirkkomusiikin ammattilaista, joka on innostunut oman erityisen syventymiskohteensa lisäksi jumalanpalveluselämän kokonaisuuteen liittyvistä asioista. Meillä on tarjolla mm. hyvä kirkkokuoro, musisoivia nuoria sekä ennakkoluuloton yhteisö. Tämä antaa oivan tilaisuuden kehittää uutta, innostaa ja innostua!
    Edellytämme, että sinulla on jo kokemusta seurakuntatyöstä, koska tämä virka edellyttää laajaa kanttorintyön tuntemusta niin musiikillisten kuin muidenkin tehtävien suhteen. Olennaista on, että olet suvereeni musiikin ammattilainen omalla alallasi ja kykenet vastaamaan jumalanpalveluselämän musiikin kokonaisuudesta monipuolisesti niin klassisen kuin kevyemmänkin musiikin keinoin. Mitä sinä haluaisit olla tekemässä koko sydämelläsi Vuosaaren seurakunnassa?
    Arvostamme kokemusta eri ikäisten ihmisten kanssa toimimisesta. Olet etsimämme henkilö, jos olet luova ja joustava, yhteistyö- ja organisointikykyinen sekä omaat hyvät vuorovaikutus- ja tiimityöskentelytaidot. Seurakunnan musiikkitoiminnan ylläpitämisen sekä kehittämisen lisäksi osallistut virkaa hoitaessasi myös rippikoulutyöhön, joka Vuosaaressa on pitkän perinteen mukaisesti moniammatillista ja dialogista.
    Tehtävään valitun tulee olla konfirmoitu ev.lut. kirkon jäsen. Lisäksi edellytetään erinomaista suomen kielen suullista ja kirjallista taitoa sekä tyydyttävää ruotsin kielen suullista ja kirjallista taitoa. Tehtävästä maksetaan KirVesTesin vaativuusryhmän 601 mukainen ansio (peruspalkka 3391,48 €). Lisäksi maksetaan työkokemukseen perustuvaa kokemuslisää.
    Virka täytetään kuuden kuukauden koeajalla. Ennen viran vastaanottamista valitun tulee esittää hyväksyttävä lääkärintodistus terveydentilasta sekä rikosrekisteriote lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä annetun lain (504, 2§) mukaisesti. Virka tulee ottaa vastaan 1.3.2025 tai sopimuksen mukaan. Virassa noudatetaan työaikalaissa (2 §) ja kirkon virkaehtosopimuksessa (140 §) tarkoitettua hengellisen työn työaikaa.
    Hakemukset tulee toimittaa KirkkoHR-järjestelmään 6.1.2025 klo 23.59 mennessä.
    Musiikkinäytteet pidetään maanantaina 20.1. illalla ja haastattelut keskiviikkona 22.1. illalla. Musiikkinäytteet sisältävät niin perinteisen kirkkomusiikin kuin kevyemmänkin kirkkomusiikin tehtäviä. Kutsut haastatteluun ja soittonäytteisiin toimitetaan niihin valituille hakijoille viimeistään 10.1.2025.


    Näytä vähemmän Näytä lisää
    Yhteystietomme

    Lisätietoja antavat kanttori Hanna Virtanen (31.12. asti), hanna.virtanen@evl.fi, 050 532 6841
    sekä kanttori, musiikin asiantuntija Teija Tuukkanen (1.1. alkaen), teija.tuukkanen@evl.fi, 040 1425 175

    Tietoa organisaatiosta

    Vuosaaren seurakunta

    Sijainti
    Satamasaarentie 7
    00980 Helsinki

    Tutustu työnantajaan
    Hae työpaikkaa
    Rekommenderade jobb

    Helsingin seurakuntayhtymä, Malmin seurakunta

    SuntioSök före10.1.202515:10

    Key: 3034

    Helsingin seurakuntayhtymä

    Toiminnanohjaaja, Mustasaaren toimintakeskusSök före14.1.202523:59

    Key: 2975

    Vuosaaren seurakunta

    B-kanttoriSök före6.1.202523:59

    Key: 3020

    Pakilan seurakunta

    LastenohjaajaSök före15.1.202516:00

    Key: 3061

    Kirkkorekry

    ​KirkkoRekry erbjuder åt sökanden tusentals lediga jobb runtom i landet.

    Åt arbetssökande erbjuder vi lätta elektroniska redskap för jobb- och vikariatsökning samt information om hur det är att arbeta.

    Åt arbetsgivarna erbjudervi programvaru- och experttjänster som är ägnade åt såväl extern som intern rekrytering samt åt vikariehanteringen.

    Vår webbplats använder cookies för att förbättra användarupplevelsen. Genom att använda tjänsten godkänner du användningen av cookies. Dataskyddsutdrag. Integritetsdeklaration. Tillgänglighetsrapport.

    Feedback kan skickas till adressen: tuki@kirkkorekry.fi eller form

    Open cookie settings

    Grade Solutions Oy Grade Solutions Oy -logo

    KirkkoRekry -tjänsten produceras av  Grade Solutions Oy.