Etsitkö mielenkiintoista työtä ja hyvää työyhteisöä? Pirkkalan seurakunnassa on haettavana DIAKONIAN VIRKA.
Diakonian virkoja on neljä ja haettavana oleva virka sijoittuu yhdeksän henkilön yhteisötiimiin.
Avoinna olevan viran painopisteinä ovat perhetyö ja monikulttuurinen työ.
Viran tehtäviin kuuluu myös rippikoulutyötä ja satunnaisesti muuta retki- ja leirityötä sekä ilta- ja viikonlopputyötä.
Haemme oma-aloitteista, ammatillisen ja itsenäisen työotteen omaavaa työntekijää. Tehtävässä tarvitaan hyviä tiimi- ja kommunikointitaitoja. Toivomme valmiutta toimia yhteistyössä erilaisissa verkostoissa sekä kehittää ja tehdä diakoniatyötä muuttuvassa tehtäväkentässä ja ympäristössä. Arvostamme monipuolista kielitaitoa. Työssä pääset hyödyntämään myös sosiaalisen median osaamistasi. Mahdollisuudesta käyttää autoa työssä on hyötyä.
Pirkkalan seurakunnan henkilökunnalla on käytössään erittäin kattavat työterveyshuollon palvelut, lounasetu sekä liikunta-, kulttuuri- ja hyvinvointietu. Työnantaja suhtautuu myönteisesti työntekijöiden ammatillista kehittymistä tukevaan koulutukseen.
Hakijalla tulee olla suoritettuna kirkkohallituksen päätöksen (nro 162) mukainen ammattikorkeakoulututkinto tai kirkkohallituksen/piispainkokouksen aikaisempien päätösten mukainen diakonian virkaan kelpuuttava tutkinto.
Viran palkkaus on vaativuusryhmän 502 (2 743,31 € ) mukainen. Lisäksi maksamme erityistä osaa 39,42 €/kk. Mahdollista kokemus- ja suorituslisää maksetaan kirkon virkaehtosopimuksen mukaisesti. Virassa noudatetaan kuuden kuukauden koeaikaa.
Virkaan valitun tulee olla evankelis-luterilaisen kirkon konfirmoitu jäsen. Virkaan valitun tulee esittää hyväksyttävä todistus terveydentilastaan ja voimassa oleva rikosrekisterilain 6 § 2 momentin mukainen rikosrekisteriote. Virka täytetään 1.1.2025 alkaen tai sopimuksen mukaan.
Hakemukset sähköisesti KirkkoRekry-palvelun kautta 23.9.2024 klo 12 mennessä. Hakemukseen on liitettävä kelpoisuuden osoittavan tutkintotodistuksen kopio sekä opintorekisteriote tai vastaava oppilaitoksen vahvistama luettelo suoritetuista opinnoista ja ansioluettelo.
Haastattelut pidetään erikseen kutsuttaville 9.10.2024 klo 15 alkaen.
Lisätietoja
-
Lisätiedot
- https://kirkkorekry.fi/fi/tyopaikat/diakoniatyontekija-2600/
- Pirkkalan seurakunta
- KokoaikatyöTyöpaikkaVakinainenVirkasuhdeTyöajaton
- 2600
- 1.1.2025
- 2 743,31 € + erityinen osa 39,42 € + mahd. kokemus- ja suorituslisä
- Sopimusala: KirVESTES
- 9.9.2024 08:00 - 23.9.2024 12:00
- SeurakuntaPirkanmaaPirkkalaHengellinen työDiakoniatyö
Johtava diakoniatyöntekijä Riikka Rantakallio, 040 688 8015, riikka.rantakallio@evl.fi.
Pirkkalan seurakunta on kehittyvä, uudistuva ja moderni yli 14 000 seurakuntalaisen ja runsaan 50 työntekijän yhteisö. Työyhteisössä on hyvä ilmapiiri ja työtä tehdään vahvalla motivaatiolla. Seurakunnan toiminta on monipuolista ja aktiivista. Pirkkalan seurakunnalla on poikkeuksellisen hyvät toimintaedellytykset. Toimitilamme ovat hyvässä kunnossa ja palvelevat hyvin monipuolista toimintaa.
Pirkkala on kasvava kunta. Lapsia ja nuoria on paljon. Pirkkala on useana vuonna arvioitu Suomen onnellisimmaksi kunnaksi. Pirkkala sijaitsee kauniin Pyhäjärven rannalla vain 10 kilometrin päässä Tampereen keskustasta.
Sijainti
Suupantie 10
33960 Pirkkala