
Sinustako kanttori Nilakan seurakuntaan?
Nilakan seurakunnassa on haettavana
KANTTORIN VIRKA
Sinustako kanttori Nilakan seurakuntaan? Nilakan seurakunta on pieni, kahden kunnan alueella toimiva nuori ja samalla perinteikäs seurakunta. Seurakunnassamme on yksi kanttorin virka, joten siihen kuuluu kokonaisvastuu koko seurakunnan musiikkityöstä. Samalla tämä mahdollistaa työn tekemisen omalla, persoonallisella työotteella. Mahdollisuuksia ja tekemistä riittää sopivalle henkilölle, jolle seurakunnan perussanoma ja musiikki ovat sydämen asioita.
Nilakan seurakunta kuuluu Ylä-Savon seurakuntayhtymään. Yhtymä tarjoaa työterveyspalvelut sekä Epassilla lounasedun ja hyvinvointipalveluita. Kanttorina vastaat jumalanpalvelusten ja kirkollisten toimitusten musiikista, huolehdit rippikoulun musiikkiopetuksesta ja johdat seurakunnan kuoroja. Siksi toivomme kokemusta kanttorin työstä sekä valmiutta johtaa kuorotoimintaa. Lisäksi odotamme itsenäistä työotetta, kykyä olla vuorovaikutuksessa monenlaisten ihmisten kanssa ja tahtoa kehittää seurakunnan musiikkielämää. Eduksi luemme kokemuksen seurakunnan kasvatustyöstä, mukaan lukien rippikoulutyön.
Meillä on tarjottavana asianmukaiset työtilat ja työvälineet, joista ehdottomasti on mainittava Kalevi Kiviniemen arvostamat Kangasalan urkutehtaan urut vuodelta 1955 (3 sormiota, jalkio ja yhteensä 47 äänikertaa), sekä Olli Mustosen käyttöön vihkimä Yamahan C7-konserttiflyygeli, eikä tässä suinkaan vielä kaikki.
Viran kelpoisuusvaatimuksena on kirkkohallituksen päätöksen nro 123 (2 § Ylempää korkeakoulututkintoa edellyttävä kanttorinvirka) mukainen ylempi korkeakoulututkinto. Virkaan valittavalta edellytetään suomen kielen erinomaista suullista ja kirjallista taitoa sekä ruotsin kielen tyydyttävää ymmärtämisen taitoa. Virkaan valittavan tulee olla evankelis-luterilaisen kirkon konfirmoitu jäsen. Virka täytetään ehdollisena ja vahvistetaan sen jälkeen, kun hakija on toimittanut hyväksyttävän lääkärintodistuksen terveydentilastaan ja voimassa olevan rikosrekisterilain 6 §:n 2 momentissa tarkoitetun rikosrekisteriotteen. Virka täytetään kuuden kuukauden koeajalla. Palkkaus määräytyy Kirkon yleisen virka- ja työehtosopimuksen vaativuusryhmän 601 mukaan ja viran peruspalkka on 3.348,68 euroa.
Virkaan haetaan KirkkoRekry:n kautta. Pätevien hakijoiden puuttuessa voidaan huomioida myös opintojensa loppuvaiheessa oleva hakija. Hakuaika päättyy 6.5.2025 klo 23.59. Lisätietoja: Kirkkoherra Arto Penttinen, puh. 0400 914 006, arto.penttinen@evl..fi
-
Lisätiedot
-
https://kirkkorekry.fi/fi/tyopaikat/kanttori-3676/ -
Ylä-Savon ev.lut. seurakuntayhtymä, Nilakan seurakunta Kokoaikatyö Työpaikka Vakinainen Virkasuhde Työajaton -
3676 -
sopimuksen mukaan -
Peruspalkka 3.348,68 euroa -
Sopimusala: KirVESTES -
1.4.2025 15:07 - 6.5.2025 23:59 Seurakunta Pohjois-Savo Pielavesi Hengellinen työ Kirkkomuusikot
Lisätietoja:
Kirkkoherra Arto Penttinen, puh. 0400 914 006, arto.penttinen@evl.fi
Ylä-Savon seurakuntayhtymässä on neljä itsenäistä evankelis-luterilaista seurakuntaa (Iisalmi, Lapinlahti–Varpaisjärvi, Nilakka, Sonkajärvi). Seurakuntayhtymä on perustettu vuonna 2011, ja sen tehtävänä on huolehtia jäsenseurakuntien omaisuuden hoidosta, hautaustoimesta, toimistopalveluista, viestinnästä sekä talous- ja henkilöstöhallinnosta. Tavoitteena on tukea seurakuntien hengellisen perustehtävän toteuttamista. Jäseniä on yhteensä 28 366 (31.12.2024). Työntekijöitä on yhteensä noin 85.
Sijainti
Pappilantie 11
72400 Pielavesi
Ylä-Savon ev.lut. seurakuntayhtymä
Key: 3676