Skip to main content
Kanttori

Hakuaika päättyy 4.9.2026 klo 14:00

Hae työpaikkaaLisää työpaikka suosikkeihin

Parikkalan seurakunta etsii B-kanttoria vakinaiseen virkasuhteeseen.

Parikkalan seurakunta on pieni ja vireä, vajaan 3400 jäsenen maalaisseurakunta Etelä-Karjalassa hyvien junayhteyksien varrella. Seurakunta toimii kolmella alueella: Parikkalassa, Saarella ja Uukuniemellä. Parikkalassa jumalanpalveluksia vietetään yleensä kaksi kuukaudessa, Saarella ja Uukuniemellä kummassakin yksi. Säännöllisesti harjoittelevia kuoroja on yksi. Lisäksi on olemassa lauluryhmiä, jotka harjoittelevat satunnaisemmin.

Etsimme nyt kanttoria toistaiseksi voimassa olevaan virkaan. Kanttori on seurakunnan ainoa musiikkityöntekijä, mutta sijaisia on hyvin saatavana avuksi kirkkovuoden ruuhkahuippuihin sekä kanttorin vapaiden viikonloppujen ja lomien ajaksi. Seurakuntamme panostaa työntekijöiden hyvinvointiin. Käytössä ovat laajat työterveyspalvelut, mahdollisuus työnohjaukseen, ateriaetu sekä E-passi, jota voi käyttää kulttuuri-, liikunta- ja hyvinvointipalveluihin. Parikkala on parasta yhdessä. Kirkkoon kuuluu noin 80 % parikkalalaisista ja he palvelevat seurakuntaa suurella sydämellä.

Arvostamme hyviä vuorovaikutus- ja verkostoitumistaitoja, sekä sitoutumista seurakunnan perus musiikkityöhön. Työsi ytimessä ovat jumalanpalvelukset, kirkolliset toimitukset, kuoronjohtaminen ja muu musiikkitoiminta. Pienessä seurakunnassa tärkeintä on yhdessä tekeminen ja musiikin ilo. Seurakuntamme on avoin uusille ideoille ja kokeiluille. Arvostamme siis myös musiikillista monipuolisuutta ja halua kehittää seurakunnan musiikkityötä. Pitkien etäisyyksien vuoksi ajokortti ja mahdollisuus käyttää omaa autoa ovat välttämättömiä.

Virassa edellytetään ylempää korkeakoulututkintoa, joka antaa kelpoisuuden B-tason kanttorin virkaan. Tutkinnot ja niihin sisällytettävät opinnot on määritelty Kirkon säädöskokoelmassa nro 163 Kirkkohallituksen päätös kanttorin virassa vaadittavasta tutkinnosta. Virassa edellytetään suomen kielen erinomaista suullista ja kirjallista taitoa sekä ruotsin kielen tyydyttävää ymmärtämisen taitoa (KJ 8:4 §). Virkaan valitun tulee olla Suomen evankelisluterilaisen kirkon konfirmoitu jäsen ja hänen on ennen viran vastaanottamista toimitettava hyväksyttävä lääkärinlausunto terveydentilastaan (T-todistus), sekä rikosrekisterilain 6 §:n mukainen rikosrekisteriote.

Hakemukset KirkkoRekry-järjestelmän kautta pe 4.9.2026 klo 14.00 mennessä.

Hakijoita pyydetään varautumaan mahdolliseen haastatteluun Parikkalassa ma 7.9.2026 Soitto- ja laulunäytteen vuoksi etähaastattelu ei valitettavasti ole mahdollinen.

https://www.parikkalanseurakunta.fi/

kirkkoherra Raija Henttonen, p. 044 0430 063, raija.henttonen@evl.fi
(17.8.-4.9.2026)

seurakuntapastori Heikki Lavander, p. 044 543 0096, heikki.lavander@evl.fi

Parikkalan seurakunta

Parikkalan seurakunta on pieni ja vireä, vajaan 3400 jäsenen maalaisseurakunta Etelä-Karjalassa. Seurakunta toimii kolmella alueella: Parikkalassa, Saarella ja Uukuniemellä. Parikkalassa jumalanpalveluksia vietetään yleensä kaksi kuukaudessa, Saarella ja Uukuniemellä kummassakin yksi. Työyhteisömme koko on 13 työntekijää. Työnantajana Parikkalan seurakunta haluaa panostaa työntekijöidensä hyvinvointiin, ja siksi tarjoamme laajan työterveyden, ja meillä on käytössä E-passi.

Pietarinkuja 2

Parikkala 59100

Tutustu työnantajaan
Parikkalan seurakunta519913.8.2026 klo 00:01 - 4.9.2026 klo 14:00VakinainenVirkasuhde1.10.2026 tai sopimuksen mukaanKirVESTESKirVESTES:n vaativuusryhmä 601, jonka peruspalkka on 3475,91 € kuukaudessa. Mikäli virkaan ei ole kelpoisuusehdot täyttäviä hakijoita ja virkaan valitaan sijainen, joka ei täytä viran kelpoisuusehtoja, peruspalkka on vaativuusryhmä 601:n alarajan mukainen eli 3 310,39 € kuukaudessa. Lisäksi voidaan maksaa työkokemukseen perustuvaa kokemuslisää ja työsuoritukseen perustuvaa suorituslisää KirVESTES:n mukaisesti. Hae työpaikkaaLisää työpaikka suosikkeihin
Työpaikan tiedot Parikkalan seurakunta519913.8.2026 klo 00:01 - 4.9.2026 klo 14:00VakinainenVirkasuhde1.10.2026 tai sopimuksen mukaanKirVESTESKirVESTES:n vaativuusryhmä 601, jonka peruspalkka on 3475,91 € kuukaudessa. Mikäli virkaan ei ole kelpoisuusehdot täyttäviä hakijoita ja virkaan valitaan sijainen, joka ei täytä viran kelpoisuusehtoja, peruspalkka on vaativuusryhmä 601:n alarajan mukainen eli 3 310,39 € kuukaudessa. Lisäksi voidaan maksaa työkokemukseen perustuvaa kokemuslisää ja työsuoritukseen perustuvaa suorituslisää KirVESTES:n mukaisesti.

Vi vill höra om dina erfarenheter av att använda kuntarekry.fi-webbplatsen för att utveckla sidans innehåll och funktioner. Genom att svara på en kort enkät kan du delta i utlottningen av ett SuperLahjakortti-presentkort. Mer information om enkäten och utlottningen hittar du i början av enkätformuläret! Svara på enkäten här.