Haemme kanttorin viransijaista ajalle 1.9.2025 - 31.8.2026.
Kanttorina vastaat seurakunnan musiikkityöstä kokonaisvaltaisesti. Tehtäviisi kuuluvat jumalanpalvelusten ja kirkollisten toimitusten musiikki, musiikkikasvatus ja musiikillinen yhteistyö eri työalojen kanssa sekä erilaisten konserttien ja musiikkitilaisuuksien organisointi ja toteutus yhteistyössä eri toimijoiden kanssa.
Viran erityispiirteenä on kahden kuoron, Kirkkokuoron ja Gospelkuoron johtaminen.
Seurakunnassa toimii musiikkityön tiiminä kaksi kanttoria. Lisäksi Merijärven kappeliseurakunnassa on kanttori (40 %).
Käytössäsi on mm. uudet Kögler-urut, jotka valmistuvat syyskuussa uuteen vuonna 2021 käyttöön otettuun kirkkoomme.
Seurakunnassamme on mahdollisuus kehittää musiikkityötä omien vahvuuksiesi mukaan.
Arvostamme yhteistyökykyä, monipuolista musiikillista osaamista ja oma-aloitteisuutta.
Tehtävään valitun tulee olla ev.lut. kirkon konfirmoitu jäsen ja hänen on ennen tehtävän vastaanottamista esitettävä hyväksyttävä lääkärintodistus terveydentilastaan sekä rikosrekisterilain 6 § 2. momentissa tarkoitettu rikosrekisteriote. Tehtävän palkkaus määräytyy KirVesTesin vaativuusryhmän 601 (peruspalkka 3634,22 €) mukaan. Tehtävä edellyttää oman auton käyttöä.
Viran pätevyysvaatimuksena on ylempi korkeakoulututkinto kirkkomusiikin alalta.
Tarjoamme sinulle mielenkiintoisen ja merkityksellisen työn, mukavan työyhteisön, perehdytyksen, hyvät työtilat ja välineet, laajan työterveyshuollon, oman kuntosalin,
lounasedun sekä liikunta-, kulttuuri- ja hyvinvointiedun (ePassi).
Hakuaika päättyy 6.6. klo 15. Työhaastattelut kutsutuille järjestetään keskiviikkona 11.6.2025 klo 12 alkaen.
Haemme kanttorin viransijaista ajalle 1.9.2025 - 31.8.2026.
Kanttorina vastaat seurakunnan musiikkityöstä kokonaisvaltaisesti. Tehtäviisi kuuluvat jumalanpalvelusten ja kirkollisten toimitusten musiikki, musiikkikasvatus ja musiikillinen yhteistyö eri työalojen kanssa sekä erilaisten konserttien ja musiikkitilaisuuksien organisointi ja toteutus yhteistyössä eri toimijoiden kanssa.
Tehtävään valitun tulee olla ev.lut. kirkon konfirmoitu jäsen ja hänen on ennen tehtävän vastaanottamista esitettävä hyväksyttävä lääkärintodistus terveydentilastaan sekä rikosrekisterilain 6 § 2. momentissa tarkoitettu rikosrekisteriote. Tehtävän palkkaus määräytyy KirVesTesin vaativuusryhmän 601 (peruspalkka 3634,22 €) mukaan. Tehtävä edellyttää oman auton käyttöä.
Viran pätevyysvaatimuksena on ylempi korkeakoulututkinto kirkkomusiikin alalta.
Tarjoamme sinulle mielenkiintoisen ja merkityksellisen työn, mukavan työyhteisön, perehdytyksen, hyvät työtilat ja välineet, laajan työterveyshuollon, oman kuntosalin,
lounasedun sekä liikunta-, kulttuuri- ja hyvinvointiedun (ePassi).
Hakuaika päättyy 6.6. klo 15. Työhaastattelut kutsutuille järjestetään keskiviikkona 11.6.2025 klo 12 alkaen.
https://www.ylivieskanseurakunta.fi/
Kanttori Teija Siirtola 0447118659
Kanttori Eeva Korhonen 0447118620
Kirkkoherra Eija Nivala 0447118614
Tuemme työntekijöiden ammatillista kehittymistä tarjoamalla henkilöstölle koulutusta suunnitelmallisesti. Tarjoamme hyvät mahdollisuudet kehittää ja kehittyä työssäsi.
Ylivieskan seurakunnassa ja Merijärven kappeliseurakunnassa on jäseniä 13 234 ja työntekijöitä noin 46. Kirkkoon kuuluvuusprosentti oli viime vuoden vaihteessa 80,36 % Ylivieskan kaupungin ja Merijärven kunnan asukkaista. Seurakunta kuuluu Kalajoen rovastikuntaan ja Oulun hiippakuntaan.
Toiminta-ajatuksemme: ”Lähelle ihmistä – lähelle Jumalaa.” Seurakunnalla on ”Ovet auki” -strategia vuoteen 2026 saakka.
Sijainti
Terveystie 11
84100 Ylivieska
Kirkkorekry erbjuder åt sökanden tusentals lediga jobb runtom i landet.
Åt arbetssökande erbjuder vi lätta elektroniska redskap för jobb- och vikariatsökning samt information om jobbsökning.
Åt arbetsgivarna erbjudervi programvaru- och experttjänster som är ägnade åt såväl extern som intern rekrytering.
Vår webbplats använder cookies för att förbättra användarupplevelsen. Genom att använda tjänsten godkänner du användningen av cookies. Dataskyddsutdrag. Integritetsdeklaration. Tillgänglighetsrapport.
Feedback kan skickas till adressen: tuki@kirkkorekry.fi eller form
browser-warning-description
Vi uppdaterar KirkkoRekry idag kl. 7-11. Under den här tiden är arbetsplatsannonserna tillgängliga, men du kan inte logga in på din profil eller skicka ansökningar. Vi beklagar olägenheten!