Haemme työntekijää nuorisotyönohjaajan virkaan, jonka painopistealue on erityisesti alakouluikäisten parissa tehtävä työ.
Haemme työntekijää nuorisotyönohjaajan virkaan, jonka painopistealue on erityisesti alakouluikäisten parissa tehtävä työ. Odotamme sinulta valmiutta kouluikäisten kanssa toimimiseen sekä hyviä yhteistyötaitoja koulujen kanssa viestimiseen. Tehtävä edellyttää halua ja valmiuksia leirityössä toimimiseen erityisesti alakouluikäisten kanssa. Tehtävä sisältää osallistumista rippikoulutyöhön. Toivomme sinulta osaamista viestinnästä sekä sosiaalisen median parissa. Tulet työskentelemään osana nuorisotyön tiimiä, yhdessä työparin kanssa. Kykenet sujuvaan yhteistyöhön työyhteisössä ja nuorten vapaaehtoisten kanssa. Kykenet myös itsenäiseen työskentelyyn ja oman toiminnan arviointiin.
Tehtävän kelpoisuusvaatimuksena on Kirkkohallituksen päätöksen nro 164 mukainen tutkinto (sosionomi AMK tai yhteisöpedagogi AMK, sisältäen 3§ mukaiset opinnot) tai aiempi tutkinto tai koulutus, joka on kirkkohallituksen tai piispainkokouksen aikaisempien päätösten mukainen. Myös alalle opiskelevat tai muutoin ansioituneet hakijat, jotka eivät täytä kelpoisuusehtoja, huomioidaan haussa.
Virka tulee ottaa vastaan 1.2.2026 alkaen tai sopimuksen mukaan. Virkaan valittavan tulee olla Suomen evankelisluterilaisen kirkon konfirmoitu jäsen. Ennen viran vastaanottamista valitun on esitettävä hyväksyttävä lääkärintodistus terveydentilastaan sekä lasten ja nuorten kanssa työskenteleviltä edellytettävä rikostaustaote. Viran täytössä noudatetaan kuuden kuukauden koeaikaa.
Viran palkkaus määräytyy kirkon virka- ja työehtosopimuksen vaativuusryhmän 502 mukaan (peruspalkka 2899,47 €/kk). Lisäksi voidaan maksaa aikaisemman työkokemuksen perusteella määräytyvää kokemuslisää sekä mahdollista suorituslisää, joka vahvistetaan vuosittain.
Hakemukset ansioluetteloineen tehdään Kirkkorekryn kautta. Hakuaika 20.10.-10.11.2025 klo 15. Hakijoiden on varauduttava haastatteluun keskiviikkona 12.11.2025. Haastateltavat saavat tilaisuuteen erillisen kutsun ja aikataulusta voidaan neuvotella.
Haemme työntekijää nuorisotyönohjaajan virkaan, jonka painopistealue on erityisesti alakouluikäisten parissa tehtävä työ.
Haemme työntekijää nuorisotyönohjaajan virkaan, jonka painopistealue on erityisesti alakouluikäisten parissa tehtävä työ.
Virka tulee ottaa vastaan 1.2.2026 alkaen tai sopimuksen mukaan. Virkaan valittavan tulee olla Suomen evankelisluterilaisen kirkon konfirmoitu jäsen. Ennen viran vastaanottamista valitun on esitettävä hyväksyttävä lääkärintodistus terveydentilastaan sekä lasten ja nuorten kanssa työskenteleviltä edellytettävä rikostaustaote. Viran täytössä noudatetaan kuuden kuukauden koeaikaa.
Viran palkkaus määräytyy kirkon virka- ja työehtosopimuksen vaativuusryhmän 502 mukaan (peruspalkka 2899,47 €/kk). Lisäksi voidaan maksaa aikaisemman työkokemuksen perusteella määräytyvää kokemuslisää sekä mahdollista suorituslisää, joka vahvistetaan vuosittain.
Hakemukset ansioluetteloineen tehdään Kirkkorekryn kautta. Hakuaika 20.10.-10.11.2025 klo 15. Hakijoiden on varauduttava haastatteluun keskiviikkona 12.11.2025. Haastateltavat saavat tilaisuuteen erillisen kutsun ja aikataulusta voidaan neuvotella.
https://www.kajaaninseurakunta.fi/
Lisätietoja antavat kirkkoherra Antti Minkkinen, antti.minkkinen@evl.fi, p. 044 744 4201 tai vs. vastaava nuorisotyönohjaaja Niina Hautala, niina.hautala@evl.fi, p. 044 744 4245.
Kajaanin seurakunta on vajaan 25 000 jäsenen yhteisö, joka järjestää moninaista toimintaa eri-ikäisille kajaanilaisille. Seurakunnan arvot ovat hengellisyys, lähimmäisenrakkaus, osallisuus ja ekologisuus. Nämä arvot läpäisevät seurakunnan kaiken toiminnan. Seurakunnan strategian periaatteisiin kuuluu vahvistaa seurakunnan yhteisöllisyyttä ja näkyvyyttä. Mainetutkimuksessa 2024 kajaanilaiset vastaajat arvostivat seurakuntaa erityisesti sen avarakatseisuudesta ja monipuolisesta toiminnasta.
Seurakunnassa toimii noin 80 työntekijää ja lukuisa joukko vapaaehtoisia. Eniten varoja seurakunta käyttää lasten ja nuorten parissa tehtävään työhön. Tätä toimintaa sekä auttamistyötä kaikkein heikoimmassa asemassa olevien parissa myös pidetään kajaanilaisten keskuudessa seurakunnan tärkeimpinä tehtävinä. Työtyytyväisyys seurakunnassa on vuonna 2024 järjestetyn tutkimuksen perusteella erinomaisella tasolla. Erityismaininnan tutkimuksessa sai työntekijöiden sitoutuneisuus.
Sijainti
Linnankatu 12
87100 Kajaani
Kajaanin seurakunta
Kirkkorekry erbjuder åt sökanden tusentals lediga jobb runtom i landet.
Åt arbetssökande erbjuder vi lätta elektroniska redskap för jobb- och vikariatsökning samt information om jobbsökning.
Åt arbetsgivarna erbjudervi programvaru- och experttjänster som är ägnade åt såväl extern som intern rekrytering.
Vår webbplats använder cookies för att förbättra användarupplevelsen. Genom att använda tjänsten godkänner du användningen av cookies. Dataskyddsutdrag. Integritetsdeklaration. Tillgänglighetsrapport.
Feedback kan skickas till adressen: tuki@kirkkorekry.fi eller form
browser-warning-description
Kirkkorekry.fi uppdateras den 20 oktober mellan klockan 16 och 17. Under den tiden kommer det att förekomma ett cirka 15 minuter långt avbrott, då det inte går att bläddra bland lediga tjänster. Ansökningar kan dock fyllas i och lämnas in som vanligt under avbrottet.