Jyväskylän seurakunnan Itäisellä alueella on haettavana seurakuntapastorin virka, jonka pääasialliset tehtävät ovat kirkkoneuvoston 12.6.2024 (120 §) päätöksen nojalla omaa lähikirkkoaluetta ja aluetta painottaen, mutta tarvittaessa koko seurakunnassa:
- jumalanpalvelukset ja kirkolliset toimitukset
- sielunhoidolliset kohtaamiset
- rippikoulutyö
- yleinen seurakuntatyö (opetustilaisuudet, hartaudet, tapahtumat, ryhmätoiminta)
- osallistuminen kouluyhteistyöhön
- toimiminen erikseen sovittavalla tavalla jonkin työalan pappina ja teologisena asiantuntijana
- vapaaehtoisten vastuunkantajien ohjaaminen
- omiin vastuualueisiin liittyvät viestinnälliset tehtävät
- osallistuminen toiminnan ja talouden suunnitteluun ja raportointiin
Jyväskylän seurakunnan II seurakuntapastorin viran tehtäviin on sisällytetty määräaikaisesti Kuokkalan lähikirkkoalueen vastuupapin sijaisuuden hoitaminen vuoden 2028 loppuun asti.
Lähikirkkoalueen vastuupappi:
1. koordinoi ja kehittää lähikirkkoalueensa toimintaa sekä vastaa sen jumalanpalveluselämästä ja aikuistyöstä;
2. kutsuu seurakuntalaisia osallistumaan vastuun kantamiseen lähikirkkoalueella ja ohjaa heitä sekä tukee muita työntekijöitä vapaaehtoistyön toteuttamisessa;
3. luo ja pitää yllä yhteyksiä lähikirkkoalueen kannalta tärkeisiin yhteistyökumppaneihin ja tukee muita työntekijöitä verkostoyhteistyössä;
8. kutsuu säännöllisesti (noin kerran kuukaudessa) kyseisellä lähikirkkoalueella pääasiallisesti työtä tekevät alueen työntekijät toimintaa koordinoivaan kokoukseen;
13. koordinoi lähikirkkoalueensa toimitilojen käyttöä.
Vastuut mainittu tarkemmin hallintosäännössä.
Viran pääasiallisten tehtävien lisäksi eduksi katsotaan:
- monipuolinen kokemus seurakuntatyöstä
- kyky toteuttaa ja kehittää lähikirkkoalueen jumalanpalveluselämää ja
aikuistyötä, lähikirkkoalueen aikuistyössä on aiemmin korostunut hiljaisuuden
työ
- kyky organisoida ja kehittää seurakuntalaisten vastuunkantamista
- valmiudet koordinoida lähikirkkoalueella yhteistyötä niin eri työalojen kuin
yhteistyökumppaneiden kesken
- hyvät vuorovaikutus- ja viestintätaidot
Koska Itäinen alue on laaja ja virassa työskennellään sekä Itäisen alueen että koko Jyväskylän seurakunnan alueella, katsotaan myös oman auton käyttömahdollisuus eduksi.
Virkaan valittava osallistuu viestinnän toteuttamiseen alueellaan, vahvistaa seurakuntalaisten osallisuutta seurakuntaelämään sekä ylläpitää ja kehittää ammattiosaamistaan. Arvostamme hyviä viestintä- ja vuorovaikutustaitoja sekä kehittävää työotetta.
Viran tehtäviin voidaan erillisellä päätöksellä sisällyttää määräaikaisesti alueen pappien tiimin tiimiesihenkilönä toimiminen tai tämän tehtävän sijaisuus, jolloin edellä mainitut pääasialliset tehtävät sovitetaan hallintosäännössä (49 §) mainittuihin kyseisen esihenkilön tehtäviin. Viran tehtäviin voi sisältyä erikseen sovittaessa alan opiskelijoiden ohjaamista
tai muita erityisvastuita lähikirkkoalueella, alueella tai kokoseurakunnallisesti.
Kelpoisuusehdot: Papin virkaan voidaan antaa viranhoitomääräys vain papille. Seurakuntapastorin viran täytössä voidaan ottaa huomioon myös ne hakijat, joilla ei vielä ole pappisvihkimystä, mutta joilla on mahdollisuus saada vihkimys ennen viran vastaanottamista. Viran kelpoisuusvaatimuksena on kirkon säädöskokoelman nro.168 mukainen pappisviralle säädetty kelpoisuus.
Lisäksi kielitaitovaatimuksesta säädetään KJ 8:4.1 k. 1. eli muulta henkilöstöltä, jolta edellytetään kelpoisuusvaatimuksena korkeakoulututkintoa, vaaditaan: 1) yksikielisessä viranomaisessa viranomaisen kielen erinomaista suullista ja kirjallista taitoa sekä toisen kielen tyydyttävää ymmärtämisen taitoa.
Viranhaltijan tulee olla evankelis-luterilaisen kirkon konfirmoitu jäsen. Virassa on puolen vuoden koeaika.
Seurakuntapastorin viran palkkaus on määritelty vaativuusryhmään 601 peruspalkka 3232,80 €/kk + vaativuusosa 358,14 €/kk. Virkaan on sisällytetty Kuokkalan lähikirkkoalueen vastuupapin sijaisuuden hoitaminen vuoden 2028 loppuun asti. Vastuupapin tehtävät on määritetty hallintosäännössä. Vastuupapin tehtävän palkkaus on määritelty vaativuusryhmää 602 peruspalkka 3820,31 €/kk + vaativuusosa 157,14 €/kk.
Virka on työaikalaissa (2 §) ja kirkon virkaehtosopimuksessa (140 §) tarkoitettu hengellinen virka, johon ei sovelleta työaikalakia; kuitenkin niin, että Jyväskylän seurakunnassa käytössä oleva moduulityöaika koskee myös tätä virkaa.
Virkapaikka on Kuokkalan kirkko ja lähin esihenkilö on Itäisen alueen pappien tiimiesihenkilö ja ylempi esihenkilö alueen johtava pappi ja Jyväskylän seurakunnan kirkkoherra.
https://www.jyvaskylanseurakunta.fi
https://www.jyvaskylanseurakunta.fi/kuokkalan-lahikirkkoalue
Jyväskylän seurakunnan Itäisellä alueella on haettavana seurakuntapastorin virka, jonka pääasialliset tehtävät ovat kirkkoneuvoston 12.6.

Johtava pappi Riku Bucht, riku.bucht@evl.fi, 050 4070 115 tai pappien tiimiesihenkilö Heli Karjalainen, heli.h.karjalainen@evl.fi, 044 430 9113.
Hakemukset jätetään sähköisen rekrytointipalvelumme kautta 1.8.2025 klo 15.00 mennessä. Haastatteluun valitut kutsutaan tilaisuuteen henkilökohtaisesti. Haastattelut järjestetään 15.8.2025. Mikäli sinut kutsutaan haastatteluun, ota mukaan alkuperäiset tutkinto- ja työtodistukset.
Jyväskylän evankelisluterilainen seurakunta koostuu neljästä alueesta ja yhteisistä palveluyksiköistä. Strategiamme on olla ”Lepoa Jumalassa – lähellä ihmistä”. Seurakunnassa on lähes 100 000 jäsentä ja noin 300 työntekijää.
Kuokkalan lähikirkkoalue siijaitsee vain kivenheiton päässä Jyväskylän keskustasta. Kuokkala rajautuu Jyväsjärveen ja Päijänteeseen ja on asukasluvultaan suurin kantakaupungin ulkopuolella oleva asuinalue. Kuokkalan lähikirkkoalueella on monipuolinen messuelämä ja tiiviisti yhdessä töitä tekevä työyhteisö.
Itäiseen alueeseen kuuluvat Kuokkalan, Vaajakosken, Toivakan ja Joutsa-Leivonmäen lähikirkkoalueet. Satunnaisesti työtehtäviä voi olla varsin laajalla alueella.
Työkulttuurissamme panostetaan ammatilliseen kehittymiseen, joustavuuteen ja merkityksellisiin
kohtaamisiin. Lisäksi työnantajan tarjoamiin etuihin kuuluvat mm. laajennettu työterveyshuolto,
lounasetu sekä kulttuuri-, liikunta- ja hierontaetu (Edenred). Meillä on ympäristödiplomi ja olemme
savuton ja tuoksuton sekä reilun kaupan seurakunta. Kaikessa seurakuntaelämässä on käytössä turvallisemman tilan periaatteet.
Sijainti
Seurakuntatoimisto; Vapaudenkatu 47
40100 Jyväskylä
Jyväskylän seurakunta
Jyväskylän seurakunta
Lapuan hiippakunnan seurakunnat
Kirkkorekry erbjuder åt sökanden tusentals lediga jobb runtom i landet.
Åt arbetssökande erbjuder vi lätta elektroniska redskap för jobb- och vikariatsökning samt information om jobbsökning.
Åt arbetsgivarna erbjudervi programvaru- och experttjänster som är ägnade åt såväl extern som intern rekrytering.
Vår webbplats använder cookies för att förbättra användarupplevelsen. Genom att använda tjänsten godkänner du användningen av cookies. Dataskyddsutdrag. Integritetsdeklaration. Tillgänglighetsrapport.
Feedback kan skickas till adressen: tuki@kirkkorekry.fi eller form
browser-warning-description