Skip to main content
Lediga jobb Arbetsgivarna Meny
  • Espoon hiippakunnan tuomiokapituli julistaa haettavaksi
    Tuusulan seurakunnan II kappalaisen viran

    Tuusulan seurakunta on elinvoimainen yhteisö, johon kaivataan kappalaista tekemään papin perustyötä, johtamaan innostavalla ja asiantuntevalla otteella Julistuksen työalaa ja kirkkoherranviraston työtä, sekä kehittämään uudistuvan ja ajan haasteisiin reagoivan seurakunnan prosesseja. Kappalaisen tehtäviin kuuluu kirkkoherran sijaisena toimiminen ja vastuu pappien työnjaosta. Kappalainen pääsee myös rippileirille kerran vuodessa.

    Kappalaisen virkaa hakevan tulee olla pastoraalitutkinnon suorittanut pappi. Kielitaitovaatimuksena on suomen kielen erinomainen suullinen ja kirjallinen taito sekä ruotsin kielen tyydyttävä ymmärtämisen taito.

    PALKKAUS
    Viran vaativuusryhmäsijoitus on 602 (peruspalkka 4617,38 €/kk sisältäen palkanosan esihenkilötyöstä). Lisäksi maksetaan työkokemukseen perustuvaa kokemuslisää.

    SEURAKUNNAN MÄÄRITTELEMÄT VIRAN ERITYISET TARPEET
    Seurakunta pitää tärkeinä seuraavia kriteerejä virkaa täytettäessä:
    1. Henkilöllä on kyky rakentavaan ja innostavaan esihenkilötyöhön
    2. Henkilöllä on halua ja taitoa kehittää omaa ja työalan työtä
    3. Henkilö ymmärtää seurakunnan organisaatiorakenteen ja strategian merkityksen toiminnan kehittämisessä
    4. Henkilöllä on kokemusta jumalanpalveluselämästä, toimituksista, sielunhoidosta ja rippikoulutyöstä
    5. Kokemus ansiokkaasta johtamis-/esihenkilötyöstä katsotaan eduksi

    Tarjoamme sinulle mahdollisuuden kehittää omaa ja työalan hengellistä työtä, sekä luoda hyvää organisaatiokulttuuria yhteisöön, jossa on osaavia ja sitoutuneita työntekijöitä. Toivomme, että tuot osaamistasi ja ideoitasi rakentamaan Tuusulan seurakunnasta työyhteisönä toimivampaa ja seurakuntana alueellisesti tutumpaa.
    Etuina tarjoamme työterveyshuollon, kulttuuri- ja liikuntasetelit ja mahdollisuuden maittavaan työpaikkaruokailuun.
    Oman auton käyttömahdollisuus on alueellisesti hajanaisessa Tuusulassa välttämätön.

    Hakuaika virkaan päättyy 12.5.2025 klo 15.00. Tehtävään haetaan sähköisellä lomakkeella KirkkoRekry-järjestelmän kautta. Toissijaisesti hakemuksen voi toimittaa osoitteeseen: Espoon hiippakunnan tuomiokapituli, Kirkkokatu 10, 02770 Espoo tai sähköposti: espoo.tuomiokapituli@evl.fi.

    Hakemukseen liitetään nimikirjaote kappalaisen viran hakua varten.

    Virkaan valitun tulee esittää hyväksyttävä lääkärintodistus. Virkasuhteeseen otettaessa voidaan määrätä evankelis-luterilaisen kirkon viranhaltijasta annetun lain 2:14 §:n mukainen kuuden kuukauden koeaika.

    Viranhakijoita pyydetään varautumaan haastatteluun viikolla 24.

    Lisätietoja

    https://www.tuusulanseurakunta.fi/

    Näytä vähemmän Näytä lisää
    • Espoon hiippakunnan tuomiokapituli
    • KokoaikatyöTyöpaikkaVakinainenVirkasuhde
    • 3675
    • 1.12.2025 tai sopimuksen mukaan
    • Viran vaativuusryhmäsijoitus on 602 (peruspalkka 4617,38 €/kk sisältäen palkanosan esihenkilötyöstä). Lisäksi maksetaan työkokemukseen perustuvaa kokemuslisää.
    • Sopimusala: KirVESTES
    • 11.4.2025 15:05 - 12.5.2025 15:00
    • SeurakuntaUusimaaTuusulaHengellinen työSeurakuntapapit
    Yhteystietomme

    Kirkkoherra Elisa Winberg, 050 5945 675, eliisa.winberg@evl.fi
    Notaari Pilvi Keravuori, 050 4628 616, pilvi.keravuori@evl.fi

    Tietoa organisaatiosta

    TUUSULAN SEURAKUNTA
    Tuusula on alueellisesti laaja, kasvava kunta ja vanha kulttuuripitäjä Uudellamaalla pääkaupunkiseudun tuntumassa.
    Tuusulan seurakunta on lämminhenkinen työyhteisö, meillä on noin 80 työntekijää ja pitkiä työsuhteita. Seurakunta on jaettu kolmeen toiminnalliseen alueeseen, jotka ovat Jokela, Kellokoski ja Etelä-Tuusula.
    Olet tervetullut työtoveriksemme. Otamme sinut täällä avoimesti ja mutkattomasti vastaan.

    Sijainti
    Rykmentintie 34
    04300 Tuusula

    Tutustu työnantajaan
    Hae työpaikkaa
    Rekommenderade jobb

    Hyvinkään seurakunta

    Hyvinkään seurakunnan II seurakuntapastoriSök före20.4.202515:00

    Key: 3600

    Espoonlahden seurakunta

    Espoonlahden seurakunnan IV kappalainenSök före22.4.202515:00

    Key: 3514

    Järvenpään seurakunta

    Järvenpään seurakunnan III seurakuntapastoriSök före16.4.202515:00

    Key: 3663

    Tuusulan seurakunta

    Tuusulan seurakunnan II kappalainenSök före12.5.202515:00

    Key: 3675

    Kirkkorekry

    ​Kirkkorekry erbjuder åt sökanden tusentals lediga jobb runtom i landet.

    Åt arbetssökande erbjuder vi lätta elektroniska redskap för jobb- och vikariatsökning samt information om jobbsökning.

    Åt arbetsgivarna erbjudervi programvaru- och experttjänster som är ägnade åt såväl extern som intern rekrytering.

    Vår webbplats använder cookies för att förbättra användarupplevelsen. Genom att använda tjänsten godkänner du användningen av cookies. Dataskyddsutdrag. Integritetsdeklaration. Tillgänglighetsrapport.

    Feedback kan skickas till adressen: tuki@kirkkorekry.fi eller form

    Open cookie settings

    Grade Solutions Oy Grade Solutions Oy -logo

    Kirkkorekry -tjänsten produceras av Grade Solutions Oy.