Rovaniemen seurakuntaan haetaan viestinnän asiantuntijaa
Viestinnän asiantuntija suunnittelee ja toteuttaa monipuolisesti sisäistä, ulkoista ja sidosryhmäviestintää yhteistyössä viestintätiimin sekä koko organisaation kanssa. Pääasiallisia asiantuntijan tehtäviä ovat verkkolähetysten ja videotallenteiden tuottaminen, työntekijöiden opastaminen AV-tuotantoihin liittyvissä kysymyksissä, AV-kaluston käytön koordinoiminen, graafisten aineistojen suunnittelu ja toteutus, valokuvaaminen ja valokuvien painokelpoiseksi käsitteleminen, sosiaalisen median kanavien sisällöntuotanto sekä radio-ohjelmien tekeminen ja radiolähetysten kokoaminen.
Edellytämme tehtävään valittavalta:
- soveltuvaa korkeakoulututkintoa,
- vahvaa monikanavaisen viestinnän osaamista,
- hyviä yhteistyö- ja vuorovaikutustaitoja,
- rohkeaa otetta työhön ja viestinnän kehittämiseen,
- oma-aloitteellisuutta, tehokkuutta ja luovuutta,
- evankelisluterilaisen kirkon jäsenyyttä,
- erinomaisia suomen kielen taitoja,
- kykyä tuottaa viestintäsisältöjä myös englannin kielellä.
Työkokemus viestinnän eri työtehtävistä ja viestinnällisten projektien suunnittelusta ja toteutuksesta katsotaan hakijalle eduksi. Tehtävän hyvää hoitamista tukevat kokemukset sidosryhmätyöskentelystä, monikulttuurisuudesta ja verkosto-osaamisesta. Hakijan eduksi katsotaan myös seurakuntatyön tuntemus.
Viestinnän asiantuntijan palkkaus on kirkon yleisen palkkausjärjestelmän vaativuusryhmän 503 mukainen. Palkka on 2.885,11- 3.262,11 €/kk riippuen työntekijän kokemuslisään oikeuttavan työkokemuksen määrästä. Tehtävässä on kuuden (6) kuukauden koeaika. Tehtävää haetaan KirkkoRekry.fi -järjestelmän kautta 27.9.2024 klo 23:59 mennessä. Hakijoita pyydetään varautumaan haastatteluihin ti 8.10.2024 Rovaniemen seurakuntakeskuksessa (Rauhankatu 70).
Lisätietoja
http://www.rovaniemenseurakunta.fi
http://www.rovaniemenseurakunta.fi/info-ja-asiointi/miten-loydan-tietoa-tapahtumista-
-
Lisätiedot
- https://kirkkorekry.fi/fi/tyopaikat/viestinnan-asiantuntija-2635/
- Rovaniemen seurakunta, Seurakuntatyö, Viestintä
- KokoaikatyöTyöpaikkaVakinainenTyösuhde
- 2635
- 1.1.2025 alkaen
- 2.885,11 - 3.262,11 €/kk
- Sopimusala: KirVESTES
- 9.9.2024 09:00 - 27.9.2024 23:59
- SeurakuntaLappiRovaniemiHallinto- ja toimistotyöTiedotus ja viestintä
Lisätietoja: viestintäpäällikkö Noora Hietanen, noora.hietanen@evl.fi
Rovaniemi on Lapin maakunnan hallinnon ja kaupan keskus, arktisen alueen matkailukeskus sekä kansainvälisesti tunnettu yliopisto- ja joulukaupunki. Rovaniemi tunnetaan myös monipuolisena luonto- ja urheilupaikkakuntana. Rovaniemen seurakunnassa on noin 45 800 jäsentä ja työntekijöitä noin 160 henkilöä.
Sijainti
Rauhankatu 70 / Yliopistonkatu 2
96100 Rovaniemi