![Siuntion suomalaisen seurakunnan seurakuntapastori - Espoon hiippakunnan tuomiokapituli](/site/assets/files/274102/juhlamessun_jalkeen_4_12_2022_harri_jantti_laajakuva.800x0.jpeg)
RIPPIKOULU- JA VIESTINTÄPAPPI
Niin rippikoulun kuin viestinnänkin osalta motivoituneelle ja luovalle papille on nyt tarjolla virka, jossa on hieno mahdollisuus jättää oma jälkensä seurakunnan jäsenten muistiin.
Siuntion suomalaisessa seurakunnassa on vapautunut seurakuntapastorin virka.
Viranhoitomääräyksen virkaan antaa Espoon hiippakunnan tuomiokapituli. Viranhoitomääräys on toistaiseksi voimassa oleva. Virkaa täyttäessämme huomioimme pappisvihkimyksen saaneet henkilöt. Seurakunnan toive on, että uusi seurakuntapastori aloittaa virassa 1.9.2024, mutta aloitusajankohdasta voidaan myös neuvotella.
Seurakuntapastorin virkaan tulee Ilmoittautua 28.7.2024 klo 15.00 mennessä.
Seurakunnan työntekijät toimivat yhdessä sovitun strategian mukaisesti kutsuen mukaan myös muita alueen toimijoita. Visiomme on olla yhdessä merkityksellisin vaikuttaja elämässä ja tehtävämme on muistuttaa Jumalan läsnäolosta aina ja kaikkialla.
Vaikka toimimme kaikki yhdessä, jokaiselle työntekijälle on annettu oma vastuualueensa, jota hän itsenäisesti hoitaa. Seurakuntapastorin vastuualue on rippikoulutyö ja sen myötä myös nuoriso- ja koulutyö. Leirimuotoisia rippikouluja on 1-2 vuodessa. Seurakuntapastori toimii nuorten vaikuttajaryhmän sihteerinä. Vaikuttajaryhmän jäsenet toivovat, että valittava pappi on työhönsä motivoitunut ja kehittäisi toimintaa yhdessä nuorten kanssa. He näkevät, että niin isosten kuin rippikoululaistenkin tarpeiden huomiointi on erityisen tärkeää työtä suunniteltaessa. He haluavat rakentaa ja luoda nuorten toimintaa yhdessä.
Haemme tiimiimme moniosaajaa, sillä virkaan määrättävällä papilla toivotaan olevan myös kykyä ja halua hoitaa seurakunnan viestintää. Tehtävä on viralle uusi. Viestinnän suunnittelu ja kehittäminen on jatkossa seurakuntapastorin tehtävä yhdessä kirkkoherran kanssa.
Viran tehtäviin kuuluu vastuualueen hoitamisen lisäksi papin perustyö (messut, kirkolliset toimitukset ja sielunhoito) sekä työyhteisön yhdessä järjestämät tapahtumat ja tilaisuudet. Kirkolliset toimitukset ovat meille tärkeitä ja olemme kiitollisia kaikista toimituksista, joissa saamme olla mukana. Toivomme, että seurakuntapastori näkee niin sanotun perustyön nimenomaan perustana sille, että saamme toimia osana siuntiolaisten elämää.
Etsimämme henkilö on tehtävään motivoitunut ja kokenut, yhteistyökykyinen, oma-aloitteinen sekä valmis sitoutumaan yhteisiin tavoitteisiin. Arvostamme organisointitaitoja, innostavaa työotetta, verkostoitumisen taitoa, itsensä johtamisen taitoja sekä muita työelämätaitoja. Tarjoamme kehittävälle ja dynaamiselle työotteelle sopivan työnkuvan, jossa on mahdollisuus käyttää laajasti omaa osaamista. Seurakuntapastoria tukee huumorintajuinen ja työstään ylpeä työyhteisö.
Valittavalla tulee olla suomen kielen erinomainen suullinen ja kirjallinen taito sekä ruotsin kielen tyydyttävä ymmärtämisen taito. Virkaan valittavan on oltava Suomen ev.lut. kirkon konfirmoitu jäsen. Virkaan valittavan tulee esittää hyväksyttävä todistus terveydentilastaan sekä nähtäväksi huumausainetesti ja RRL 6 § 2 mom. mukainen rikosrekisteriote. Viranhoito edellyttää oman auton käyttöä. Virkasuhteeseen otettaessa voidaan määrätä kuuden kuukauden koeaika.
Viran palkkaus on vaativuusryhmän 602 mukainen (peruspalkka 3618,57 €).
Lisäksi voidaan maksaa työkokemuksen perusteella määräytyvää kokemuslisää.
Haastattelut toteutetaan 6.8.2024.
Lisätietoja
-
Lisätiedot
- https://kirkkorekry.fi/fi/tyopaikat/siuntion-suomalaisen-seurakunnan-seurakuntapastori-2387/
- Espoon hiippakunnan tuomiokapituli
- KokoaikatyöTyöpaikkaVakinainenVirkasuhde
- 2387
- 1.9.2024 tai sopimuksen mukaan.
- Viran palkkaus on vaativuusryhmän 602 mukainen (peruspalkka 3618,57 €). Lisäksi voidaan maksaa työkokemuksen perusteella määräytyvää kokemuslisää.
- Sopimusala: KirVESTES
- 5.6.2024 11:15 - 28.7.2024 15:00
- SeurakuntaUusimaaSiuntioHengellinen työSeurakuntapapit
Kirkkoherra Mirja Miettinen, 0400-610492
Espoon hiippakunnan tuomiokapitulin notaari Pilvi Keravuori, 050-462 8616
SIUNTION SUOMALAINEN SEURAKUNTA
Seurakunnan työntekijät toimivat yhdessä sovitun strategian mukaisesti kutsuen mukaan myös muita alueen toimijoita. Visiomme on olla yhdessä merkityksellisin vaikuttaja elämässä ja tehtävämme on muistuttaa Jumalan läsnäolosta aina ja kaikkialla.
Sijainti
Kalansinkuja 5
02570 Siuntio kk