Skip to main content

Hyrynsalmen seurakunnan kirkkoherran virka on haettavana. Hyrynsalmen seurakunta sijaitsee Ylä-Kainuussa Kajaanin rovastikunnassa, 70 km Kajaanista pohjoiseen luonnonkauniissa vaarojen, järvien ja soiden keskellä. Seurakunnan jäsenmäärä oli vuoden vaihteessa 1 708. Ikärakenne on vanhusvoittoinen, mutta työtä tehdään kaikkien ikäluokkien kanssa. Seurakunnassa on kuusi työntekijää (kirkkoherra, kanttori diakoniatyöntekijä, seurakuntamestari, lastenohjaaja ja toimis-tosihteeri) ja yksi hautausmaan kesätyöntekijä.

Hyrynsalmen seurakunnan kirkkoherra valitaan välillisellä vaalilla. Virka tuli avoimeksi 19.8.2023. Viran palkkaus sijoittuu palkkaluokkaan K 20 (4 482,97-5 617,91 euroa).

Kirkkoherran virkaa hakevan tulee olla pastoraalitutkinnon ja seurakuntatyön johtamisen tutkinnon suo-rittanut Suomen ev.lut. kirkon pappi. Virka edellyttää suomen kielen erinomaista suullista ja kirjallista taitoa sekä ruotsin kielen tyydyttävää ymmärtämisen taitoa.

Kirkkoherran viran kelpoisuusvaatimuksista ja virkaan liittyvistä tehtävistä säädetään kirkkolaissa, laissa evankelis-luterilaisen kirkon viranhaltijasta ja kirkkojärjestyksessä. Seurakunnasta saadun tiedon mukaan hallinnollinen kokemus katsotaan eduksi.

Yhteystietomme

Hakuaika päättyy 6.5.2024 klo 15.00. Kuopion hiippakunnan tuomiokapitulille osoitetut hakemukset toimitetaan KirkkoRery-palvelun kautta. Hakemukseen on liitettävä omasta tuomiokapitulista saatava nimikirjanote (kirkkoherran viranhakua varten) sekä lääkärintodistus (T-lomake, enintään 6 kuukautta vanha). Virkaan valitun tulee esittää hyväksyttävä rikosrekisteriote, jonka laki lasten kanssa työskentele-vien rikostaustan selvittämisestä vaatii.
Kuopion hiippakunnan tuomiokapitulissa haastattelee hakijat kokouksessaan 30.5.2024 Kuopiossa. Osa hakijoista voidaan lähettää soveltuvuusarviointiin.
Virasta lisätietoja antaa vt. kirkkoherra Maija Kuoppalalta 044 781 9370 tai maija.kuoppala@evl.fi
Ohjeita verkkolomakkeen täyttämiseen antaa tuomiokapitulin notaari Janne Bovellan: puh. 044 7050 604 tai janne.h.bovellan@evl.fi.

Tietoa organisaatiosta

https://www.hyrynsalmenseurakunta.fi/

Sijainti
Nivantie 4
89400 Hyrynsalmi

Tutustu työnantajaan
Hae työpaikkaa
Sinulle suositellut työpaikat
Pikalinkit
Suosituimmat maakunnat Uusimaa Varsinais-Suomi Pohjois-Pohjanmaa Pirkanmaa Pohjois-Savo Näytä kaikki
Suosituimmat kunnat Turku Oulu Espoo Lahti Jyväskylä Näytä kaikki
Suosituimmat ammattialat Hallinto- ja toimistotyö Näytä kaikki
Suosituimmat tehtäväalueet Näytä kaikki
Sivun tiedot
Kuntarekry Kuntarekry-logo

KirkkoRekrystä löytyy kirkon avoimet työpaikat kaikkialta Suomesta.

Työnhakijoille tarjoamme työvälineet työpaikkojen hakemiseen sekä tietoa työskentelystä kirkon tehtävissä.

Työnantajille tarjoamme rekrytoinnin ohjelmisto- ja asiantuntijapalveluja, jotka sopivat ulkoiseen ja sisäiseen rekrytointiin sekä sijaisuuksien hallintaan.

Verkkopalvelussamme käytetään evästeitä käyttäjäkokemuksen parantamiseen. Käyttämällä palvelua hyväksyt evästeiden käytön. Katso palvelun tietosuojaseloste, tietosuojalauseke ja saavutettavuusseloste.

Palautetta voit lähettää osoitteeseen: tuki@kirkkorekry.fi tai lomakkeella.

Eväste-asetukset

Löydät meidät myös täältä:
Grade Solutions Oy Grade Solutions Oy -logo

KirkkoRekry-palvelun tuottaa Grade Solutions Oy.

 

KirkkoRekryn somekanavissa jaetaan avoimia työpaikkoja ja työnhakuvinkkejä lähes päivittäin. Ota @kirkkorekry seurantaan Facebookissa, Instagramissa, LinkedInissä ja X:ssä!