Skip to main content
Nuorisotyönohjaaja - Helsingin seurakuntayhtymä

Etsimme joukkoomme sinua, jonka sydän palaa laaja-alaisesti kouluikäisten, nuorten ja nuorten aikuisten parissa tehtävään työhön! Boostaamme mielellämme uusia kehitysideoita, mutta tyhjästä ei tarvitse aloittaa. Paljon hyvää on liikkeellä jo nyt.

Herttoniemen seurakunta on tunnettu erittäin vireästä ja elinvoimaisesta nuorisotyöstään. Sitoudumme nuoriimme ja se näkyy vastavuoroisesti nuorten sitoutumisessa seurakuntaan usein yli tavanomaisen "isosajan". Nuoria toimii esimerkiksi ripareilla isosen, vanhemman isosen (handyn) tai apuohjaan tehtävissä usein lähes yhtä monia kuin itse leiriläisiä.

Viime vuosina olemme halunneet erityisesti satsata myös varhaisnuorisotyön kehittämiseen, jotta polku seurakunnan yhteyteen voisi alkaa kasvaa jo varhain. Varhaisnuorisotyössä on esimerkiksi haluttu uudelleen kasvattaa nuoria erilaisten kouluikäisten kerhojen vetäjiksi.

Myös kouluyhteistyöllä kaikilla koulutusasteilla on seurakunnassamme iso rooli. Perusopetuksen koulujen lisäksi alueellamme toimii toisen asteen oppilaitoksia sekä Metropolia ammattikorkeakoulu. Nuorten omaa ääntä haluamme kuulla monin eri tavoin kuten aktiivisen nuorisohallituksemme aloitteiden kautta.

Seurakuntamme strategia "Yhteistä hyvää ja yhteistä pyhää 2022-2024" linjaa, että haluamme tavoittaa aktiivisesti myös aikuiselämänsä kynnyksellä olevia ja nuoria työikäisiä, ovatpa he sitten perheellisiä tai itsekseen eläviä. Haastamme itseämme sen miettimisessä, miten seurakunta voisi tarjota heille relevantin tuen ja paikan pohdiskella itselleen merkityksellisiä hengellisiä kysymyksiä, kun elämme keskellä monikulttuurista ja moniuskontoista toimintaympäristöä.

OLETKO ETSIMÄMME HENKILÖ?
Haemme nyt sinua, joka jaat kanssamme kokonaisvaltaisen näyn seurakunnan varhaisnuoriso-, nuoriso- ja nuorten aikuisten parissa tehtävästä työstä. Innostut ennakoluuluttomasti ja joustavasti toimimaan aina siellä, missä sinua milloinkin eniten tarvitaan Olet valmis yhteiskehittämään toimintaa niiden kanssa, joita asiat koskevat.

Avoinna olevan viran erityisiä tarpeita ovat:
• Ymmärrys kirkon identiteetistä ja perustehtävästä sekä valmius eri-ikäisten hengellisen kasvun tukemiseen erilaisia kristillisiä perinteitä ymmärtäen ja kunnioittaen
• Aito kiinnostus lasten, nuorten ja nuorten aikuisten rinnalla kulkemiseen
• Hyvät sosiaaliset- ja vuorovaikutustaidot
• Hyvät organisointitaidot ja kiinnostus retkien ja leirien järjestämiseen
• Kyky verkostoitua alueen eri toimijoiden ja yhteistyökumppaneiden kanssa.
• Hyvät viestintätaidot ja luonteva liikkuminen sosiaalisen median erilaisilla alustoilla
• Joustava työote ja kyky jatkuvien muutosten keskellä elämiseen
• Kiinnostus moniammatilliseen yhteistyöhön yli rajojen
• Kyky toimia monikulttuurisessa työympäristössä ja kiinnostus omaksua myös uskontodialogisia taitoja
• Eduksi katsotaan aikaisempi seurakuntatyön kokemus tai kokemus muun kirkkotyönantajan palveluksessa, kouluyhteistyön tuntemus sekä valmiudet säestää yhteislaulutilanteissa

Viran kelpoisuusvaatimuksena on Kirkon säädöskokoelman nro 164 :n mukainen pätevyys nuorisotyönohjaajan virkaan. Lisäksi virkaan valittavan tulee olla konfirmoitu Suomen ev.-lut. kirkon jäsen.

Palkkaus on vaativuusryhmä 502:n mukainen ja lisäksi maksetaan kokemuslisää. Virka täytetään kuuden kuukauden koeajalla 1.8.2024 lähtien tai sopimuksen mukaan. Virkaan valitun tulee esittää ennen viran vastaanottamista hyväksyttävä lääkärintodistus terveydentilastaan sekä rikosrekisterilain 6 § 2 mom. mukainen rikosrekisteriote.

Hakuaika päättyy 15.5. klo 16.00.

Virkaa hakevia pyydetään varautumaan haastatteluihin 20.-21.5.2024

Yhteystietomme

Nuorisotyönohjaaja Jari Mäki-Arvela, p. 09 2340 3373, jari.maki-arvela@evl.fi
Kirkkoherra Minnamari Helaseppä , p. 09 2340 3302, minnamari.helaseppa@evl.fi

Tietoa organisaatiosta

Herttoniemen seurakunta haluaa panostaa vahvasti lasten, nuorten ja nuorten aikuisten tavoittamiseen. Seurakunnassa on 15 200 jäsentä ja se muodostuu neljästä alueesta: Kulosaaresta, Herttoniemestä, Herttoniemenrannasta ja Myllypurosta. Seurakunnalla on kaksi omaa toimipaikkaa: Kulosaaren ja Myllypuron kirkkokiinteistöt. Työntekijämäärä on 27.

Sijainti
Myllypadontie 12
00920 Helsinki

Tutustu työnantajaan
Muut tiedot

Muut tehtävään liittyvät tiedot

  • Etätyö: Osittainen etätyömahdollisuus
  • Hae työpaikkaa
    Sinulle suositellut työpaikat
    Pikalinkit
    Suosituimmat maakunnat Uusimaa Varsinais-Suomi Pohjois-Pohjanmaa Pirkanmaa Pohjois-Savo Näytä kaikki
    Suosituimmat kunnat Turku Oulu Espoo Lahti Jyväskylä Näytä kaikki
    Suosituimmat ammattialat Hallinto- ja toimistotyö Näytä kaikki
    Suosituimmat tehtäväalueet Näytä kaikki
    Sivun tiedot
    Kuntarekry Kuntarekry-logo

    KirkkoRekrystä löytyy kirkon avoimet työpaikat kaikkialta Suomesta.

    Työnhakijoille tarjoamme työvälineet työpaikkojen hakemiseen sekä tietoa työskentelystä kirkon tehtävissä.

    Työnantajille tarjoamme rekrytoinnin ohjelmisto- ja asiantuntijapalveluja, jotka sopivat ulkoiseen ja sisäiseen rekrytointiin sekä sijaisuuksien hallintaan.

    Verkkopalvelussamme käytetään evästeitä käyttäjäkokemuksen parantamiseen. Käyttämällä palvelua hyväksyt evästeiden käytön. Katso palvelun tietosuojaseloste, tietosuojalauseke ja saavutettavuusseloste.

    Palautetta voit lähettää osoitteeseen: tuki@kirkkorekry.fi tai lomakkeella.

    Eväste-asetukset

    Löydät meidät myös täältä:
    Grade Solutions Oy Grade Solutions Oy -logo

    KirkkoRekry-palvelun tuottaa Grade Solutions Oy.